ODOTUKSESTA TOIVOON JA ILOON

Jer. 23: 

5 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.

6 Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra on meidän vanhurskautemme'.

Odotus liittyy vahvasti adventin sanomaan, samoin kuin toivo.  Elämä olisi melkoisen ahdistavaa ilman toivoa, eikö totta. Kun menetämme läheisen, siihen liittyy vahvasti jälleennäkemisen toivo. Toivo siitä, että kun olemme kuolleet Kristuksessa, saamme myös elää yhdessä ikuisesti Hänen hankkimansa sovituksen tähden. 

Kun odotamme jotakin, sisimmän täyttää jännitys ja ilo. Kuinka on kristikunnassa tänään; onko jännitys ja ilo sellaiset, joita voimme nähdä seurakunnassa tänään?  Vai, mitä me näemme?  -Alkuseurakunta odotti Jeesusta palaavaksi hyvinkin pian. He eivät aavistaneet, että aika muuttuu täällä maanpäällä pariksi tuhanneksi vuodeksi. Että ennen sitä tapahtuisi paljon mullistavia asioita ja seurakunta kokisi ennen näkemätöntä vainoa ja tuskaa. 

En tiedä, mutta itse olen laittanut viime vuosina merkille, kuinka todella vähän Jeesuksen paluusta ja seurakunnan ylösotosta enää puhutaan. Uskovien mielet on täyttäneet maailmassa meneillään olevat sodat, katastrofit ja elämässämme myrskyävät monenlaiset ongelmat: sairaudet ja muut asiat. On huoli, kuinka pärjätään taloudellisesti ja riittääkö kaikille ruokaa. Ihmiset varastoivat ruokaa katastrofien edellä.

Apostolit elivät uskosta käsin. He jakoivat elämänsä ihmisten kanssa kokonaisvaltaisesti säästämättä itseään. Sellainen usko on usein meille vierasta. Me aikataulutamme ja suunnittelemme elämämme niin, ettei siihen paljon yllätyksiä mahdu. 

Apt. 2.luku: 

42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.

43 Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.

44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,

45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.

46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,

47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

-Mikä voisi olla avain iloon pettymysten sijaan tänään?  Millaiseen 

jakamiseen meitä kutsutaan, millaiseen odotukseen?  

Apostoli Paavali kirjoittaa 1 Kor. 9. luvussa.:

19 Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,

20 ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;

21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;

22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.

23 Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.

24 Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte.

25 Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman.

26 Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen,

27 vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.

- Sain kuulla eräältä kanssamatkaajalta, että pidän ihmisiä ikäänkuin he olivat uskossa, kun he vain sanovat uskovansa Jeesukseen. Se laittoi minut prosessiin. 

Kyllähän minä sen tiedän, että sydämen usko on eri asia kuin huulten höpinä. Uskon tulee kummuta sisimmästä. Kristus meissä on kirkkauden toivo, eikö?  En kuitenkaan usko, että voittaakseni jonkun ihmisen Jeesukselle, asetan heti hänet ikään kuin seinää vasten asettuen epäilemään hänen uskoaan asiaansa.   Paavalin lähestymistapa näytti olevan samanlainen. Hän ikäänkuin asettui vahvistamaan heikkoa veljeään ja sisartaan niin, että tämä uskalsi lopulta lähteä kulkemaan oikeaan suuntaan.  

Jos joku rakastaa lakia, tulee minunkin kristittynä kohdata hänet ikään kuin sen tekisin. Eihän laissa ole mitään väärää, sanoo Raamattukin. Minä vain satun tuntemaan Hänet, joka on laintäyttäjä ja joka voi vapauttaa ihmisen täydelliseen iloon ja vapauteen Hänessä. 

Meidän ei tietenkään tule tuudittaa ihmisiä väärään rauhaan, mutta meidän tulee, uskon niin, yhä enemmän asettua ihmisten rinnalle osoittamaan heille, mistä Jeesuksen seuraamisessa todella on kysymys. Toivo on olemassa. Ilo Herrassa on olemassa ja löydettävissä. 

Minua puhutteli se, kuinka sain olla johtamassa oman pikkuveljeni vapauteen, vaikka se tapahtuikin todellisen fyysisen kuoleman kautta.  Se oikeastaan johti minut tälle paikalle pohtimaan asioita entistäkin syvemmin: -Tulee kuolla omalle itselleen ja oppia kuuntelemaan ihmistä entistä herkemmällä korvalla tulevaisuudessa. 

Työ vammaisten parissa on kasvattanut minua ehkäpä eniten kuuntelemaan. Kun tekee työtä henkilön kanssa, joka ei kenties puhu ja jolle saatat olla ainoa tuki ja turva tiettynä hetkenä, se pistää sinut lujille hänen ymmärtämisensä suhteen. Jokainen meistä kaipaa tulla ymmärretyksi, eikö totta? Mikäli ihminen kokee, ettei häntä ymmärretä, hän muuttuu epätoivoiseksi.

Kysytään itseltämme tänään; kuinka hyvä tulkki minä olen lähimmäiseni ja Jumalan välillä?  Kun ihminen kertoo meille uskovansa Jeesukseen, mutta on vielä kaukana, kuinka herkästi kykenen asettumaan hänen rinnalleen ohjaten häntä oikeaan suuntaan?  Esitän näitä kysymyksiä myös itselleni. 

Moni suomalainen sanoo uskovansa. Tiedämme, että iso osa kuuluu vielä kirkkoon väestöstämme.  Kuinka heidät tavoitetaan Kristukselle?  Uskon, että avaimet on käsissämme. Meidän tulee olla niitä, jotka ovat aukikirjoitetut tälle kansalle. Meidän tulee juosta edeltä.  Jotta kilparata täyttyisi, lähdetään liikkeelle, eikä heitetä palikkaa kädestämme ennen kuin joku siihen tarttuu! Mutta, se vaatii minulta ja sinulta palvelijan mieltä. Ja, se vaatii meiltä sitä, että itse kilpailemme sääntöjen mukaan. 

Lopuksi tahdon siis todeta, että meitä ei päästetä helpolla sielujen voittamisen suhteen. Meille on uskottu sovituksen virka. Adventin odotukseen liittyvä toivo tulee todeksi tälle yhä pimenevälle maailmalla siinä, että me laitamme itsemme likoon. Me odotamme Jeesusta palaavaksi osoittamalla kanssaihmisillemme todeksi sen, että Hän asuu omissaan ja Hän on meissä Kirkkauden toivo! 

Lopuksi otan vielä esimerkiksi avioliiton miehen ja naisen välillä. Apostoli opettaa, että mies on edelläkävijä. Hän asettaa vaimonsa ilman tahraa ja ryppyä Jumalan eteen. Sanankohta löytyy Efesolaiskirjeen 5.luvussa. Sen tehdäkseen mies tekee tietysti kaikkensa, että näin tapahtuu.  Hän antaa itsensä alttiiksi. 

On hienoa, kun näin saa tapahtua; Mies huolehtii ja valvoo, että vaimo kasvaa ja vahvistuu uskossaan, ja pääsee omalta osaltaan täyttämään sovituksen virkansa tässä maailmassa. Mies, joka siihen kykenee, on onnellinen. Ikävä kyllä, monet avioliitot epäonnistuvat tässä, kuten tiedämme. Sen sijaan tahroja ja ryppyjä riittää. Avioliiton tulisi rakkaudessa herättää ihmisissä toivoa ja iloa kaiken epätoivon sijaan. 

Kol. 1: 

24 Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta,

25 jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan,

26 sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,

27 joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.

28 Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.

29 Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa.   Aamen.

VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!