LANKEANKO OLLAKSENI ARMOLLINEN?

Terapeutti-kirjailija Tommy Hellsten kirjoittaa blogi-sivustollaan, kuinka lankeamiseen liittyy salattu siunaus, ja kun ihminen tuhannen kerran nousee samasta kuopasta, voi olla kiitollinen, kun halu tuomita muita on taas hiukan pienempi. 

Tämä sai minut pienen kiukun valtaan ja miettimään, eikö ajassamme anneta mitään arvoa vanhurskaalle ja puhtaalle elämälle, missä ihminen haluaa kilvoitella ja ymmärtää armon/armollisuuden sitä kautta? 

-Miksi ihmisen pitäisi langeta tuhat kertaa, voidakseen viisastua? 

Minun oli siis pakko tarttua aiheeseen jälleen. Ja, tietenkin teen sen Raamatun Sanan äärellä. Toivon, että lukijana suodatat tekstini siihen ajatuksiasi peilaten. 

1. KUN PALJON SAA ANTEEKSI, PALJON RAKASTAA

Tämä Raamatusta löytyvä toteamus on tulkittu usein niin, että ihminen, joka on tehnyt paljon syntiä ja saanut ne anteeksi, voi armahtaa helpommin myös toisia.

Luuk.7:47:

-Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän.

Tilanne, missä Jeesus lausui nämä sanat, oli sellainen, missä opetuslapset olivat kokoontuneet aterioimaan Jeesuksen kanssa erään fariseuksen taloon. Sisälle asteli nainen, jonka yleisesti tiedettiin elävän synnillistä elämää. Nyt hän tuli voitelemaan Jeesuksen jalat. 

Talon isäntä ja opetuslapset ajattelivat naisesta kaikkea muuta kuin hyvää. Jeesus näki heidän sisimpäänsä. Nainen tuli ja teki rakkauden teon Jeesukselle. Ja, hänellä oli uskoa, että Jeesus voi hänet armahtaa. Naisen rakkaus ja teot kohdistuivat Jumalaan ja Hänen Poikaansa, joka tuli jokaista syntistä varten. 

Jeesuksen opetus näytti olevan, että uskomalla Häneen, me opimme ymmärtämään oman avuttomuutemme ja pienuutemme. Ilman Häntä me kaikki olemme tuhoon tuomittuja. Kaikki ihmiset ovat luonnostaan erossa Jumalasta ja näin ollen syntisiä. 

Jos me rakastamme syntiä ja kaikkea vääryyttä elämässämme, me emme pääse lähelle Jumalaa, emmekä pääse kokemaan täyttä vapautta Hänessä.  Tässä mielessä kertomuksen nainen, kun sai viimein kokea anteeksiannon omalla kohdallaan, saattoi tulevaisuudessa rakastaa Jumalaa ja toisia entistä enemmän. 

-Ei niin, että synti toisi meidät valoon, vaan Jumalan rakkaus. Synti vie aina Jumalasta poispäin. 

2.  JUMALA RAKASTI ENSIN 

Ehkäpä Jeesus halusi osoittaa opetuslapsille, kuinka Jumalan palvelemisen ydin on luottamuksessamme Häneen ja siihen, että Hän voi puhdistaa ihmissydämen sekä tehdä meistä entistäkin kykenevämpiä  rakkauden tekoihin; Usko ilman tekoja on kuollut. 

1 Joh. 4:10: 

Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Koska Jumala rakasti meitä ensin, meidän tulee vastata Hänen rakkauteensa. Syntinen nainen ymmärsi tämän. Ehkei yksikään mies  aikaisemmin ollut ottanut häntä tuomiotta vastaan. Kaikki tiesivät naisen statuksen. Jeesus oli sellainen, jonka luokse saattoi mennä, pelkäämättä samalla joutuvansa tuomionalaiseksi. 

Opetuslapsille tämä ei ollut aluksi helppoa ymmärtää: Jumala tarjoaa rakkauttaan meille ehdoitta. Hän ei odota, että olen suuri syntinen ennenkuin Hän voi armahtaa minut, ei. Mutta, ei hän myöskään odota luokseen ketään siivosyntistä, joka yrittää elää omien tekojensa varassa. Hän odottaa vain, että otan Hänen ehdottoman rakkautensa vastaan uskossa ja luotan Häneen. Hepr. 11:1. 

3. JUMALAN SYDÄN SYKKII KAIKILLE

Uskon päämäärä Kristuksessa on sielujen pelastuminen. 1 Piet.1:9. Jumala tarjoaa pelastusta kaikille. Me lokeroimme, Jumala ei. Me tulemme kerran yllättymään, keitä taivaassa lopulta on. Jumala näkee sydämeen, me näemme ulkokuoren. 

Me emme opi armollisiksi lankeamalla aina uudestaan ja uudestaan samoihin synteihimme. Me opimme sitä kuuntelemalla Jumalaa ja katsomalla Häneen, joka naulittiin ristiin ja joka sanoi itsestään "Minä olen Tie, Totuus ja Elämä". 

Hepr. 12:3: 

Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.

Ymmärtämällä, kuinka ehdoton Jumala on rakkaudessaan juuri minua kohtaan, voin ymmärtää Hänen mielenlaatunsa myös kanssaihmisiäni kohtaan. Jumala on Rakkaus. 

En usko, että voin antaa armollisuudestani yhtään kiitosta lankeemuksieni vuoksi. Ketä me lopulta rakastamme kylvämällä lihaamme? Sitähän synnin tekeminen on. 

Kiitos armosta kuuluu Hänelle, joka antoi kaikkensa edestämme. Hän armahtaa, kenet Hän tahtoo!

Room. 9:18: 

Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.

VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!