MAKAROONILLA KASVATETTU TYTTÖ OSA III: VOIMA, JOKA ON LUVATTU

OSA III

Jumala on luonut jokaisesta meistä ainutlaatuisen ja kutsunut meitä rakkaudellaan luokseen. Minäkin, joka olin ollut pelokas, herkkä ja suorastaan neuroottinen nuori tyttö, sain polvistua Jeesuksen eteen 16-vuotiaana Kiponniemen Kuutamoleirillä, Vesangalla. Vuosi oli -82. Silloin ihmeellinen perusturva laskettiin sisimpääni. Kasvuni ihmisenä ankkuroitui uudella tavalla; Perustukselle, joka kestää. 

Matt. 7:25: 

Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.

Kallio on Kristus. Muistan, kuinka lähetin leiriltä kotiväelleni kortin, missä kerroin elämäni muuttuneen. Etenkin äidilleni viesti oli iloinen. Hän oli jo pitkään rukoillut puolestani. Äidin rukoukset olivat vaikuttaneet senkin, että koulumenestykseni oli lähtenyt paranemaan.  Se oli puhutellut minua jo pitkään.

Lapsena vanhempieni mökillä pikkuserkkujeni kanssa. 

Mutta, nyt ymmärsin, että tarvitsen myös pelastusrukouksen kohdallani. Olin rikkonut Jumalaa vastaan ja kykenemätön ilman Häntä muutokseen. Jeesus sovitti minunkin syntini. Tarvitsin kipeästi Vapahtajaa elämääni. Rippikoulun jälkeen olin kyllä yrittänyt ponnistella uskontiellä, mutta löysin itseni aina uudelleen samoista lätäköistä. Ei löytynyt voimaa. 

KUN PYHÄ HENKI ANTAA VOIMAN

Lähdin mukaan vapaaseurakunnan toimintaan Vilppulassa ja opin yhä enemmän uskossa vaeltamisesta. Työntekijöinä siellä olivat Sarjan Teuvo ja Mirja. Heistä tuli minulle tärkeitä hengellisiä tiennäyttäjiä. 

Teuvo oli vakaa ja Mirja iloinen, räiskyvä puurtaja hänen rinnallaan. Heidän sydämensä paloi vilppulaisille ja Jeesukselle. Se näkyi kaikessa.  He kutsuivat ihmisiä myös kotiinsa keskustelemaan ja rukoilemaan. 

Innostuin lapsityöstä. Pidin pyhäkoulua ja teimme lasten kanssa erilaisia näytelmiä juhlapyhiksi. Myös leireillä auttaminen ja ohjelman järjestäminen olivat lempipuuhiani. Ilkan ja muutaman muun nuoren kanssa osallistuimme monenlaisiin tapahtumiin ja tempauksiin. 

Mukana joulunäytelmässä Vilppulassa.

Kerran menimme viemään joulutervehdystä Vilppulan kaikkein pimeimpään luolaan, missä silloiset puliukot asuivat. Minua hieman pelotti, mutta Ilkka oli kanssani. Muistan vain, kuinka kiitollinen Pitkä-Topiksi sanottu mies oli saatuaan pakettinsa. Vilppulalaiset varmasti muistavat hänet. 

Helluntailaisten keskuudessa opetettiin, kuinka kielilläpuhuminen on merkki Pyhän Hengen kasteesta. Tämä opetus rantautui meidänkin seurakuntaamme. Minullekin tuli jano saada kokea henkikaste. Luin siitä Raamatusta. Aloin rukoilla, että saisin kielilläpuhumisen armolahjan. Sen kerrottiin olevan uskovan rakentumiseksi; Näin hän keskustelisi Jumalan kanssa ja hänen henkensä rakentuisi. Tätä ennen olin käynyt uskovien upotuskasteella Virtain Vapaakirkossa.

Polvistuin yöllä sänkyni viereen ja aloin rukoilla. Joku oli neuvonut, että kun toistelen kiitosta, kielet puhkeaisivat varmasti. Rukoilin ja kiitin, kunnes jonkun ajan päästä huomasinkin sopertelevani jotakin minulle outoa kieltä. En ollut kuitenkaan hirvittävän vakuuttunut kielteni aitoudesta ja se ahdisti mieltäni. Rukoilin uudestaan ja sanoin Herralle: "Jeesus, voisitko antaa minulle armolahjaksi kielen, jota voi ymmärtää? Se olisi itsellenikin merkki, että lahja todella on Sinulta ". 

Tästä kului jonkin aikaa, kun olimme perheeni kanssa kesämökillämme. Menin saunakammariin rukoilemaan yksikseni. Yht´äkkiä tajusin, kuinka aloin rukoilla uusin kielin, joka muistutti omiin korviini ruotsinkieltä. Olin innoissani!  Kiitin Herraa, että Hän oli vastannut rukoukseeni. Olin tuolloin 17-vuotias. 

Nämä kielet sitten jäivätkin minulle useammaksi vuodeksi. Ne ovat myöhemmin kyllä vaihtuneet erään ylistystapahtuman jälkeen. Sarjan Mirja ja Teuvo sanoivat, että kielimurteeni kuulosti vanhalta norjalta. He ymmärsivät välillä hyvinkin, mitä rukoilin. Yleensä kiitin Herraa Hänen hyvyydestään. 

1 Kor.14:4:

-Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa.

PIENELLÄ LÄHETYSMATKALLA Päästyäni Haapamäen lukiosta vuonna - 85, päätin lähteä  Operaatio Mobilisaation lähetysaktion matkalle Belgian kautta Englantiin.  Se kesä opetti minulle paljon kristittyjen yhteydestä,  ykseydestä ja yhteisestä näystä evankeliumin hyväksi.  Vaikka kielitaitoni ei ollut järin hyvä, rohkaistuin kuitenkin lähtemään.  Halusin kokea seikkailun yhdessä Herrani kanssa. Oli myös aika pärjätä omillaan, ilman ketään tuttua ihmistä. Vaikka hermoilin, olin silti innoissani. Äitini ja enoni Jorma kyyditsivät minut  lähtöpaikkaamme Suomessa.  Perheen luona lounastamassa Halifaxissa. Lopulta pääsin päämääräämme Halifax-nimiseen kaupunkiin Englannissa. Kaupungissa asui suuri muslimiyhteisö. Tiimimme  majoittui siellä sijaitsevaan helluntaiseurakuntaan.  Tarkoituksenamme oli tavoittaa muslimiperheitä evankeliumilla.  Tiimijohtajinamme toimi pariskunta nimeltään Sue ja Jack. Parhaiten  tutustuin kuitenkin varatiiminjohtajan Joen kanssa. He kaikki olivat  jenkkejä. Heidän lisäkseen tiimissämme oli jäseniä mm. Hollannista,  Ranskasta, Kanadasta ja Suomesta. Taisi joku olla Kiinastakin.  Muutama koskettava hetki on jäänyt mieleeni, jotka kerron tässä.  Eräs sellainen oli, kun menin tiiminjohtajan Suen kanssa yhteen  muslimikotiin. He viettivät keskikesällä jouluaan. Perhe oli valmistanut juhla-aterian. Tarjolla oli kaikenlaista heidän kulttuuriinsa kuuluvaa, voimakkaasti maustettua, ruokaa. Muslimiperheet olivat hyvin vieraanvaraisia. Naiset eivät osanneet juurikaan englantia, mutta lapset toimivat tulkkina välillämme. Perhe halusi tarjota meillekin jouluaterian.  Pahaa aavistamatta tartuin minulle tarjottuihin kauniinvärisiin  pallonmuotoisiin tahnamaisiin leivoksiin. Kun puraisin sitä, alkoi silmistäni vuotaa välittömästi vettä ja kasvoni muuttuivat punaisiksi.  Oli vähällä, etten tukehtunut tuohon yhteen pieneen suupalaseen.  En kyennyt maistelemaan niitä yhtään enempää;  Olinhan koviin mausteisiin tottumaton suomalainen.  Muistan vain, kuinka lapsilla oli hauskaa heidän seuratessaan  reaktioitani.  Toinen mieleenpainuva tapahtuma oli se, kun linja-autossa  matkallamme jonnekin kohteeseemme, lauloin tiimilleni erään  tekemäni laulun. Yksi aktiolaisista halusi kääntää lauluuni  englanninkieliset sanat.  Sanat istuivatkin siihen todella hyvin. Kohteessamme esitimme laulun tekemämme pantomiimin kera.  Laulu kertoi murtuneesta sydämestä ja siitä, kuinka Jeesus tuli parantamaan kaikki särjetyt sydämet.  Muslimit olivat hyvin avoimia evankeliumille, etenkin naiset ja lapset.  Mutta, kerran saimme tiiminä sydämellemme mennä erään syöpää sairastavan muslimimiehen kotitalon ympärille, keskellä yötä, rukoilemaan  hänen puolestaan. Minäkin tahdoin mukaan. Otimme toisiamme käsistä kiinni ja teimme talon ympärille ison sisaruspiirin. Moni rukoili ääneen, pyytäen miehelle parantumista ja pelastumista Jeesuksen väkevässä nimessä.  Ei mennyt montaa päivää, kun helluntaikirkossa oli kokousilta. Mies,  jonka puolesta olimme rukoilleet, saapui ystävineen paikalle. Hän oli  aivan ihmeissään ja halusi tulla suurella innolla kertomaan, mitä hänelle oli tapahtunut. Muslimimies kertoi parantuneensa täysin.  Näin saimme kertoa hänelle, mitä Jumala oli hänen puolestaan tehnyt.  Tapahtui raamatullinen ihme; mies parantui ja sai kiitollisena ottaa  Jeesuksen vastaan Pelastajanaan. Mikä riemu se olikaan!  Jatkuu osassa IV: PAHOLAINEN ON TULLUT TUHOAMAAN https://katja-leena.blogspot.com/2023/01/makaroonilla-kasvatettu-tytto-osa-iv.html - Katja-Leena