OLENKO SUVAITSEMATON JA AHDASMIELINEN?

" Mikä oikein kuvittelet olevasi, kun olet noin suvaitsematon ja ahdasmielinen"?  "Sellaisia olivat myös fariseukset Jeesuksen aikana". Tällaisia kommentteja kuulee usein erilaisissa keskusteluissa. Olen törmännyt niihin itsekin. 

Tänä päivänä pitäisi suvaita kaikkea. Se on tehty mittariksi ihmisyydelle. Mitä suvaitsevampi olet, sen empaattisempi ja inhimillisempi.  Kun pääset tähän kategoriaan, pääset yhteiskunnan suosittujen ja arvostettujen joukkoon. Jopa oman kylän eliittiin.  Tunnussanaksi on nostettu: "Annetaan kaikkien kukkien kukkia". Ikäänkuin silloin olisi helpompi elää. 

Raamatun mukaan Jumala on Rakkaus.

Se vain, kuinka tuota puutarhaa kastellaan, herättää monia kysymyksiä. Mistä nousee ajatus kaiken suvaitsemisesta? Tietysti se nousee meistä ihmisistä. Tästä olemme varmasti samaa mieltä. Meidän ihmisten mielestä kaikkea pitää suvaita. Kuinka suuri ero on sitten suvaitsevaisuudella ja hyväksymisellä? Missä raja kulkee? 

Ajat ovat muuttuneet. Silloin, kun evankeliumin voittokulku alkoi apostolien esiinmarssista, apostoli Pietari sanoi seuraavaa: 

"Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä.

Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen  tahtoaan,kuului tämä mihin kansaan tahansa";  Apt. 10:34-35. Sanan äärellä näemme alastomuutemme.  He siis pähkäilivät tykönään, millaista on Jumalan hyväksyntä  ihmisten keskuudessa. Me sensijaan olemme kääntäneet näkökulman  toisaalle; kysymme, mitä me ihmiset olemme valmiit hyväksymään?  JUMALAN HYLKÄÄMÄT Room. 1:22: "Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet..." Jumala puhuu Sanassaan ihmisistä, jotka ovat tulleet oman viisautensa  nojalla hylätyiksi Hänen taholtaan.  Room. 1: 32: ..." jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne,  jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman  ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat  hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät ". On tärkeää kiinnittyä Jumalan Sanaan ihmisjoukkojen sijaan.      JUMALAN SANAN VIISAUS Saman roomalaiskirjeen 2.luvussa jokainen joutuu Sanan peilin äärelle.   Me kaikki olemme tehneet syntiä ja olemme rikkoneet Jumalaa  vastaan. Meillä ei ole pakopaikkaa, minne mennä, ellemme tunne  Kristusta ja Hänen meille lunastamaansa pelastusta. Tuomitsemalla  toisen, me tuomitsemme aina samalla itsemme. Tämä on tärkeä  muistaa.  Meidän tulee itse elää, kuten Sana opettaa.  Muuten emme voi pitää pyhiä asioita esillä.  Meidän tulee siis antaa vapauttava tuomio, mutta se ei tapahdu  hyväksymällä synti ja vääryys, vaan tuomitsemalla se oikein Jumalan  laki sydämissämme. Me tuomitsemme ensin synnin itsessämme.  Sen jälkeen voimme kohdata kanssasisariamme ja -veljiämme  armahtaen.  Tällöin armo on oikeutettua, eikä sitä käytetä väärin.  Meidät on kutsuttu vapauttamaan, ei sitomaan.   Rakkaus ja armo eivät ole mikään itsestäänselviö.

Joten, kun puhumme armollisuudesta toisiamme kohtaan, se tulee esiin em. totisen prosessin kautta. Se ei ole itsestäänselvyys, kuten ei rakkauskaan ole.  Armo on sidoksissa Jumalan tekoon ihmisessä, ei meidän tekoomme tai mielenlaatuumme. Vaikka olisimme kuinka suvaitsevaisia ja hyväksyviä toisillemme, armo jäisi siitä todellisuudessa kauaksi. Se toteutuu ainoastaan Jeesuksen ristillä suorittaman armotyön tähden. 

Snl.14:22: 

Eivätkö eksy ne, jotka hankitsevat pahaa? Mutta armo ja totuus niille, jotka hankitsevat hyvää!

Dan.9:9:

Herran, meidän Jumalamme, on armo ja anteeksiantamus, sillä me olemme olleet hänelle uppiniskaiset;

"Te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut";1 Piet.2:10.

"Te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut";1 Piet.2:10.

Vanha testamenttikin tuntee armon. Se ei ole jotakin uutta vain meidän

aikanamme. Ollaksemme armollisia ja laupiaita toisillemme, tarvitsemme siihen Jumalan lain ja käskyjen tuntemisen. Vain silloin kykenemme kohtaamaan Hänet, joka voi meidät armahtaa. Jokainen on ollut uppiniskainen ja rikkonut Häntä vastaan. 

Fariseukset olivat silmänpalvojia. He eivät nähneet rikkaa omassa silmässään. He arvostelivat muita, mutta olivat kykenemättömiä 

menemään itseensä. He vaativat muilta sääntöjen ja käskyjen noudattamista, mutta itse rikkoivat niitä. Eli huomaatko eron? 

Kaikkein vakavinta se oli siinä mielessä, että he olivat juurikin 

niitä, jotka tunsivat Jumalan lait ja silti elivät toisin. Ketkä nämä

ihmiset sitten ovat meidän aikanamme? 

Ihminen, joka on ollut itse Peilin äärellä, jota usko Jeesukseen 

on saanut muuttaa yhä enemmän Hänen kaltaisekseen, ei luule 

itsestään liikoja. Hän tietää, että kaikki mitä Hänellä on, on suurta armoa ja Jumalan teko. 

On tärkeää "pelata" oikeilla säännöillä. 

KYSYMYKSIÄ POHDITTAVAKSEMME:

# Arvostelenko herkästi muita sellaisesta, missä tiedän itse olevani kykenemätön elämään esimerkillisesti? 

# Tunnenko Jumalan säädökset ja ohjeet, mutten noudata niitä? 

# Hyväksynkö jotakin sellaista, minkä tiedän olevan väärin? 

Juudaksen kirje Uudessa testamentissa 1. luku: 

20 Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne  perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä

21 ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne  meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi  elämäksi.

22 Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät,  tulesta temmaten;

23 toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.

24 Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät  nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,

25 hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme  Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti,  voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.

VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!