HELVETIN KAUHUT PITÄÄ KOKEA, JOTTA NIISTÄ PÄÄSEE VAPAAKSI

 PSALMIT 55:

1 Veisuunjohtajalle; kielisoittimilla; Daavidin mietevirsi. Jumala, ota korviisi minun rukoukseni, älä kätkeydy, kun minä armoa anon.

2 Kuuntele minua ja vastaa minulle. Minä kuljen rauhatonna murheessani ja huokaan,

3 koska vihamies huutaa ja jumalaton ahdistaa; sillä he vyöryttävät minun päälleni turmiota ja vihassa minua vainoavat.

4 Sydämeni minun rinnassani vapisee, kuoleman kauhut lankeavat minun päälleni.

5 Pelko ja vavistus valtaa minut, pöyristys peittää minut.

6 Ja minä sanon: Olisipa minulla siivet kuin kyyhkysellä, niin minä lentäisin pois ja pääsisin lepoon! Harva uskoo helvettiin ja sen olemassaoloon. Raamattu kuitenkin puhuu meille selvää kieltään; On olemassa kaksi päätepistettä tämän elämän jälkeen. Toinen on kadotus ts. tulijärvi ja toinen on Jumalan Taivas.  Ilm. 20: 15:  Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.  Akryylimaalaus by K-L Klinga 2 Kor. 4: 3 Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen. 4 Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva.  Keskustelin erään läheiseni kanssa siitä, mikä saa ihmiset tekemään parannuksen synneistään.  Läheiseni sanoi jotakin, mikä sai minut miettimään; " Todellinen parannus alkaa ihmisellä vasta silloin, kun hän kokee helvetin lieskat omalla kohdallaan ".  Ajattelin, kuinka tämä varmaan on totta.  Ellei ihminen näe todella tilaansa syvältä, sitä minne hän on matkalla ilman Vapahtajaansa, hänen on hirvittävän vaikea avautua näkemään oma tilansa ja nöyrtyä parannukseen.   Muistan itse, kuinka vuosia sitten uhkuin kovasti intoa erään itselleni tärkeän asian puolustamisessa. Olin liiankin innokas puolustamaan näkökantojani ja saatoin pyrkiä mielipiteilläni jyräämään vastapuoleni.  Kunnes eräänä päivänä Jumala teki siitä lopun. Tapahtui yllättävä käänne:  -Olin kotonani aivan kuten ennenkin, mutta yht´äkkiä tunsin itseni todella kurjaksi ja pieneksi. Tunsin, kuinka yliluonnollinen, sellainen mitä en tällä järjelläni pysty selittämään, tunne vyöryi ylitseni.  Tunsin hikoilevani, käteni vapisivat ja helvetin kauhut valtasivat sisimpäni. Olin todella peloissani. Kaikki into ja puhkuminen olivat poissa. Ihmiset, joita kohtaan olin ollut jokseenkin hyökkäävä, nousivat kuvina mieleeni.  Ymmärsin, että olin taistellut toisia pyhiä vastaan.   En voinut muuta kuin langeta polvilleni sängyn viereen ja rukoilla itselleni armoa sekä anteeksiantoa. Tajusin, kuinka minun oli nöyrryttävä asenteissani. Koulu oli kova, mutta tarpeellinen.  Alun Psalmin kohta puhuu meille vahvasti siitä, kuinka varovaisia meidän tulee olla suhteessamme toisiin ihmisiin.  Vaikka me näemme ympärillämme vastustusta, vainoa ja monenlaista väärää, on tuomiot kuitenkin jätettävä aina Jumalan käsiin.   Oletko sinä kokenut helvetin?  Oletko kohdannut syvimmät tuonelan kauhut, kun olet toiminut väärin suhteessa Jumalaan tai lähimmäisiisi?  Ellet ole, on ehkä aika pyytää sitä. Vain kokemalla itse helvetin, osaa arvostaa sitä suurenmoista vapautusta, mikä evankeliumin ytimessä meille tarjotaan.  Jeesus itse astui alas tuonelaan ja kävi saarnaamassa siellä vankeudessa oleville hengille.  1 Piet. 3:19. VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA! Rukous:  - Pyhä Jumala, Jeesuksen väkevässä nimessä, anna anteeksi syntini ja kaikki se, kun olen lihassani yrittänyt taistella tielläni eteenpäin. Puhdista minut verelläsi ja tee minusta astia jaloon käyttöösi.  Anna minulle alttiuden kengät ja rauhan miekka viedä Sanomaasi eteenpäin. Anna ikiaikainen viisaus matkaani. Sinä voitit kuoleman kauhut ja voit minutkin niistä vapauttaa. Aamen.