OIKEANLAINEN RUKOUS

 Raamattu puhuu kolmenlaisesta rukouksesta tässä: 

1.  OIKEAMIELISEN RUKOUS; Sananlaskut 15:8

Jumalattomien uhri on Herralle kauhistus, mutta oikeamielisten rukous on hänelle otollinen.

Tällainen mieli on sidoksissa Jumalaan. Se etsii Kristuksen tahtoa kaikessa. Raamattu puhuu, että on olemassa kahdenlaista mielenlaatua: lihan mieli ja Hengen mieli (Room. 8: 7;27).  Nämä ovat jatkuvasti sodassa keskenään. 

Oikeamielinen rukoilija kykenee taivuttamaan tahtonsa Jumalan tahtoon ja etsimään sitä, mikä on Jumalalle mieluista ja otollista. Hänen intressinsä ovat taivaassa, eivät näissä näkyväisissä. Hän on täyttynyt Pyhällä Hengellä ja kykenee näin erottelemaan hyvän pahasta. 

2.  VANHURSKAAN RUKOUS; Jaak. 5:16

Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras. Rukouksessa on tärkeää tunnustaa syntinsä Jumalalle.  Itse asiassa jokaisen rukouksen tulisi alkaa tällä.  Me olemme syntiset ja tarvitsemme Jumalaa, Armahtajaamme.  Ihminen, joka on täysin riippuvainen Jumalasta, luetaan vanhurskaaksi, koska hän pukeutuu silloin täysin Kristukseen ja Hänen vanhurskauteensa. Hän ei jätä itselleen mitään.  Näyttää siltä, että tällainen rukous tavoittaa Jumalan sydämen. Jumala vastaa niille, jotka puhtaasta sydämestä lähestyvät Häntä.  3. USKON RUKOUS; Jaak.5:15  Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi. Ihmisellä ei ole uskoa, ellei Jumala sitä hänelle anna. Raamattu puhuu paljon uskosta.  Se on uskon käsikirja.  Kun katsomme, mitä kaikkea patriarkat ja apostolit kävivät läpi, voimme ymmärtää jotakin uskon merkityksestä. He kurottautuivat aina kohden sellaista, mikä ei ihmisymmärrykseen mahtunut. Näin meidänkin tulisi tehdä. Jos uskonelämämme arkipäiväistyy, emmekä jaksa enää kurottautua kohti sellaista, mikä valaa meihin toivoa, olemme todellisessa vaarassa vaipua synkkyyteen ja menettää uskomme. Tämä on hälytysmerkki! Nooa perheineen on meillekin esikuva aikansa uskovaisesta.  Hepr. 11:1: Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.  Tämä sukupolvi on vieraantunut uskolle. Sen on vaikea nähdä Jumalan maailmoihin ja ottaa uskonaskelia luottamuksessa Häneen. Kuitenkin Jumala on asettanut Sanaansa ihmeellisen toivon ja luottamuksen.  Sitä ei voi löytää mistään muualta. Jumala on uskollinen omilleen; Hän vie päätökseen sen, minkä Hän on jo aikojen alussa aivoitellut.  Usko on kasvavaa lajia. Me voimme harjaantua siinä. Samalla, kun maailma menee yhä kauemmaksi Kristuksesta ja Hänen lupauksistaan, jokainen Jeesuksen seuraaja voi kasvaa luottamuksessa Häneen. Opetuslapsetkin anoivat lisää uskoa itselleen.  Pietarista Jumala teki väkevän aseen, mutta uskonkoulu oli kova.  ' Luuk. 17:5: Ja apostolit sanoivat Herralle: "Lisää meille uskoa". Mikäli olet pitänyt kahtatoista Jeesuksen opetuslasta suurina uskon sankareina, näin se ei ollut. Hekin epäilivät ja tuskailivat oman uskonsa kanssa.  Jeesus joutui monta kertaa nuhtelemaan heitä heidän epäuskonsa tähden.  Meillä on mahdollisuus tänään ahkeroida uskossamme.  Jättäisin kaiken muun ahkeroinnin nyt vähemmälle. Uskossa eläminen, siinä vahvistuminen ja valmistautuminen Kristuksen seurakunnan ylösottoon, on agendalla numero yksi juuri nyt.  Mikäli olemme keskittyneet johonkin muuhun, on nyt viimeistään aika tehdä parannus tässä.  Suunta on vain ja ainoastaan ylöspäin! Ja, tämän kaiken em. tulee vaikuttaa siinä, kuinka me rukoilemme tästä eteenpäin.  VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA! Katja-Leena