TODELLISEMPI MINÄ

Uuden vuoden kynnyksellä sitä kysyy itseltään, kuinka voisi tulla todellisemmaksi itselleen ja tälle ympäröivälle maailmalle? Oman sisimmän tarkastelu vaatii työtä.  Ajan antaminen itselle on tärkeää.  Kuka minä olen? Mikä on todellinen sisimmän tahtoni?  Mitä kohti minä vaellan ja miksi?

Kun on jo ylittänyt keski-iän sitä alkaa tuntea itseään paremmin.  Nuoruus oli kaikkea muuta kuin seesteistä aikaa.  En palaisi enää nuoruuteen (anteeksi, te nuoremmat).  Nuoruudessa on omat kauniit puolensa, sitä en kiellä.  Mutta tällä iällä on oppinut suhtautumaan moniin asioihin paljon tyynemmin. On oppinut myös erottamaan niitä tekijöitä, jotka saavat sisimmän kaaokseen. 

Nykyään ymmärtää myös, kuinka kaikesta harmillisesta eroon pääseminen ei ole se juttu. Joskus on kyettävä elämään ristiriitaisuuksien ja joidenkin kysymysten kanssa pitkäänkin. Vastaukset eivät tule apteekinhyllyltä.  Vastauksia on kyettävä etsimään ja palat on soviteltava yhteen.  Mikään ei tapahdu yhdessä yössä.  Rauhan säilyttäminen sisimmässä on se juttu.  Ja, se että kokee olevansa turvassa.  Jos turva kaikkoaa, kaaos alkaa. 

2 Kor. 5:8: Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.

"MIKÄ OIKEIN LUULET OLEVASI"?

Jumalaan turvaavia ja uskossa vaeltavia osoitetaan monta kertaa sormella ja heidän sanotaan olevan ikään kuin muita parempia ja ylempänä.  On surullista, jos me kristityt annamme sellaisen kuvan.  Kuva on kaikin puolin vääristynyt. Miksi?

Ensinnäkin todella Jumalaa pelkäävä kristitty uskoo Jumalan Kaikkivaltiuuteen ja Suvereenisuuteen. Hän ymmärtää oman pienuutensa, mutta Hänelle Jumala on Suuri.  Pieni ihminen ei ole siinä mielessä yhtään mitään. Mutta tämäkään ei vielä ole koko totuus.

Jumalan lapsi ymmärtää myös arvonsa Kristuksessa Jeesuksessa.  Hänessä me olemme, elämme ja hengitämme. Ja, jos me olemme ja pysymme Hänessä Pyhän Hengen kautta, me kykenemme asioihin, joihin emme muuten kykenisi.  Jos tämä häiritsee muita, ei se ole sydämen kristityn vika. Vika on muualla. 

Kolmanneksi meillä on valtava päämäärä Hänessä.  Meillä on etuoikeus elää tuosta PERINNÖSTÄ JA PÄÄMÄÄRÄSTÄ KÄSIN.  Jos kristitty toteaa olevansa Jumalan perillinen, ei siinäkään ole mitään väärää.  Jumalan Sana nimenomaan kasvattaa meitä näkemään tuosta päämäärästä käsin ja sen tulisi innostaa ihan jokaista.  Sekään ei ole päämäärä- ja kutsumustietoisen kristityn vika. Harmi, jos se ärsyttää muita.  Sellaisen ei pidä antaa tänä alkavana vuonna yhdenkään Jeesuksen seuraajan uskoa ja intoa himmentää.  Päinvastoin, rukoukseni on, että into kulkea kohti päämäärää tarttuisi voimalla meihin jokaiseen!

Fil. 4:13 sanoo: "Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa ".

VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!

Katja-Leena