PROFEETALLINEN KOHTAAMINEN KESÄJUHLILLA 2016

Kesällä 2016 Vapaakirkon kesäjuhlilla Hämeenlinnassa istuin pääkatsomon edessä ja odotin ehtoollista. Minulle oli tulossa ehtoollista jakamaan entinen opettajani ja uskonveljeni, jota suuresti arvostin. Kun hän lähestyi minua, kuulin sisälläni selvästi sanat: "Viimeinen ateria"! Ajattelin, mitä ihmettä; Näenkö hänet nyt viimeisen kerran? Halusin painaa hänen kasvonsa mieleeni ja mietin: hän näyttää kyllä mielestäni aivan terveeltä ja hyvinvoivalta. Ei voi olla totta; Herra, tarkoitatko todella, että näen hänet nyt viimeisen kerran "? Tällaisen keskustelun kävin sisimmässäni. 

Ehtoollisella me muistelemme Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa edestämme.

Tästä kohtaamisesta ehtoollispöydässä kului muutama kuukausi, kun sain viestin, että opettajallani oli todettu hyvin aggressiivinen syöpä.  Hän kuoli loppusyksystä. Herra otti hänet luokseen.  Suru valtasi koko kirkkokuntamme ja muitakin kristillisiä yhteisöjä.  Suru valtasi minut.  Hänen kohtaamisensa kesäjuhlilla jäi tässä maailmassa minulle viimeiseksi. 

EHTOOLLISEN JÄLKIMAININGIT

Jeesus vietti viimeistä ehtoollistaan opetuslapsijoukkonsa kanssa. Hänen pöydässään istuivat hänen kaikkein lähimpänsä; joukko jonka kanssa hän oli tehnyt työtä viimeiset kolme vuotta, täysipäiväisesti. Luottaen heihin, rakastaen heitä ja opettaen heitä pitämään Sanan totuudet sekä vaeltamaan niiden mukaan. Hän lähetti heidät viemään Ilosanomaa maailmalle. Ja,  Hän valmisti heidät kohtaamaan surun;  heidän elämäänsä musertavan tiedon Hänen kuolemastaan. Tämä viimeksi mainittu sisälsi kuitenkin toivon, jonka opetuslapset ymmärsivät vasta myöhemmin. 

Ystäväni; meidänkin uskomme tullaan koettelemaan. Meiltä kysytään, keneen me oikein turvaamme, keneen laitamme toivomme ja uskalluksemme?   Mitä tapahtuikaan opetuslapsille viimeisen aterian jälkeen; he joutuivat suoraan myrskyn silmään. He joutuivat katastrofiin ja heidän uskonsa koeteltiin todenteolla. 

Ilman Pyhää Henkeä me emme selviä koetuksissa.

PROFEETALLINEN SANOMAKO MEILLEKIN?

Ystävä, puhun nyt vakavasti. Uskon Jumalan sanovan minulle ja sinulle; elämme nyt viimeisen aterian jälkimainingeissa ja meidän uskomme tullaan koettelemaan. Tämä näkyy niin monella eri alueella.  Vihollinen seuloo Herran omia.  Mihin me laitamme uskomme?  Nyt on aika sen tulla esiin.

1 Kor. 10:11-12:

Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.

Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea. 1 Piet. 1: 6 Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, 7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.

Uskon perusta on Jeesus Kristus ja Hänen Golgatan työnsä

1 Kor. 3:11:

"Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus".

Onpa elämäntilanteemme mikä tahansa; olitpa perheellinen tai perheetön, yksinäinen, opiskelija tai vanhuseläkkeellä, tämä tosiasia ei muutu. Vain Hänessä meillä on perustus, joka kestää. 

Mietitään tarkoin, kuinka rakennamme. Mitä enemmän pidämme esillä Häntä, sen paremmin teemme Häntä tunnetuksi tässä maailmassa. Se tarkoittaa myös sitä, että sitä enemmän jätämme jälkeemme niitä, jotka meidän lähtöämme surevat! Tätä ei siis kannata missata.

Mitä me jätämme jälkeemme?  Usko on kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan.

Uskon, että toisilta vaaditaan enemmän kuin toisilta. Jeesus näytti luottavan Pietariin ja Johannekseen. Hekin  kävivät läpi testin.  Pietari jopa kielsi opettajansa hiilivalkean äärellä, kun häneltä kysyttiin, oliko hän yksi Jeesuksen oppilaista. Ajattele, mikä häpeä Pietarille. Ja, Jeesus tiesi hänen lankeemuksensa jo etukäteen. 

KYSYMYKSIÄ:

- Mihin me laitamme turvamme tänään?  Ihmisiin, rahaan, menestykseen, koulutukseen, turvalliseen perheyhteyteen?  Meiltä voi kadota yht'äkkiä kaikki muu; mutta eikö se ole usko Jeesukseen, mikä jää lopulta jäljelle?

-  Uskonkoetuksessa; kuinka selviämme?  Kun oikein seulotaan, riepotellaan, riisutaan ja jopa pilkataan ja meiltä viedään kaikki; kuinka selviämme?  Onko tämän päivän seurakunta kasvattanut meistä kestäviä uskonsotureita, vai tuuperrummeko jo ensimmäisessä mutkassa?  On selvä, että seulonta on nyt meneillään.  Mitkä ovat meidän aseemme pysyä pystyssä maaliin saakka?

Jeesus on Hyvä Paimen, joka on luvannut olla kanssamme joka päivä, maailman loppuun saakka.

LOPPUSANAT: 

Opetuslapsilta otettiin Jeesus heidän luotaan. Jeesus tiesi, että näin tulisi käymään. Me emme tiedä aina omaa hetkeämme, koska kutsu  tulee. Mutta, meidän tulisi valmistella hyvissä ajoin läheisemme ja ystävämme niin, että heidän turvansa ja rakkautensa kohteena on Jeesus.  Hän on uskon vahvistaja ja ylläpitäjä. Meillä on päämäärä. 

Room. 5:5:  mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu

Joh. 16:7:

Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.

VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!

Katja-Leena