MITÄ TÄÄLLÄ OIKEIN TAPAHTUU? LUE OMALLA VASTUULLASI

JUMALA KUTSUU IHMISTÄ PARANNUKSEEN 

Apostolien teot 17: 26-20:

26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,

27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;

28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'.

29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.

30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.

                   

Apostoli Paavali tuo tässä puheessaan keskellä Areiopagia esille sen tosiasian, että Jumala on kärsinyt ihmiskunnan vuoksi. Voin kuvitella, että kärsimystä on riittänyt. Eikä ainostaan siksi, että Hän antoi oman Poikansa kuolemaan puolestamme. Israelin kansan vaellus oli alusta asti takkuilevaa ja vaikeaa. Ja, jo paljon sitä aikaisemmin ensimmäinen ihmispari oli ailahtelevainen, eikä valvonut tilaansa. Paavalin aikalaiset koettelivat Jumalaa, samoin tämä sukupolvi. Selkeä odotus Jumalan puolelta ihmiskuntaan nähden on, että kaikkien kaikkialla on tehtävä parannus. 

Olen jo sen verran vanhempaa sukupolvea, että totuin saarnastuolista nuorena kuulemaan veren ja ristin evankeliumia, joka kutsuu ihmistä parannukseen.  Muistan, kun olin 16-vuotias nuori tyttö ja kamppailin erään itselleni iljettävän asian kanssa. Se vaivasi alituiseen sisintäni.  Lopulta soitin puhelun arvostetulle evankelista Hilja Aaltoselle. Hän kuunteli aluksi hiljaa langan toisessa päässä ja sitten latasi: 

" Sinun on tehtävä parannus synnistäsi.  Nyt rukoillaan ja viedään asia ristille Jeesukselle. Hän antaa sinun syntisi anteeksi, mutta sinä ÄLÄ ENÄÄ SYNTIÄ TEE "!

Olin aivan pöllämystynyt. Olin kamppaillut tuon painostavan asian kanssa muutaman vuoden. Eikä se ollut jättänyt minua rauhaan. Mutta puhelu Hiljalle tuotti tulosta. Pelästyin oikein tosissani. Ymmärsin, etten ollut ymmärtänyt. Jumalaa ei pidä kiusata. Jumala odottaa, että otan Hänet tosissaan. Ja, näin se on yhä.

YMMÄRTÄÄKÖ UUSI SUKUPOLVI, MISTÄ JEESUKSEN SEURAAMISESSA TODELLA ON KYSE?

Vihaan yleistyksiä, enkä halua tehdä niitä nytkään.  Mutta olen tullut elämäni varrella näkemään yhtä sun toista.  Aika monet uuden sukupolven julistajat ja saarnaajat kertovat mielellään matkakertomuksiaan ja tuudittavat ihmisiä tietynlaiseen rauhaan.  

Muistan, kuinka aikoinaan eli kolmisenkymmentä vuotta sitten, evankelistat tekivät heti alkuunsa selväksi, ettei saman synnin kanssa juosta alvariinsa alttarikaiteen luona anteeksiantoa etsimässä.  Ihmisen tuli ymmärtää, kuinka kerran sovitettu oli sovitettu, mutta ihmisen tuli myös omalta puoleltaan pitää lupaus Jumalalle voimassa: en enää vaivu  uudelleen syntiin, jonka sain jo anteeksi.  Armoa ei pidetty halpana. 

Me saatamme takuta jonkun asian pauloissa pitkään, mutta sen ote heltiää vasta, kun olemme itse valmiit luopumaan vääryydestä.  Sydämessä tulee tapahtua muutos.  Kyse on siitä.  Ja, se on Jumalan Hengen työtä meissä. 

Sydän kertoo paljon.  Tässä raamatunkohtia, mitkä koskevat ihmisen sydäntä ja sen asennetta suhteessa uskoon ja Jumalaan: 

Room. 10: 9-10:

9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Hepr. 4:12: Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;' Luuk. 6:45: Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Viimeinen sanankohta tuo esiin myös puheen merkityksen sydämen tilan mittarina. Kyllä se, mitä suustamme tuotamme, kertoo paljon sydämemme tilasta.  Puheemme paljastaa aika äkkiä, mitkä asiat ovat meille päällimmäisinä ja tärkeitä.  Ei suotta Raamattu tästä opeta. Tarkkailepa muutama päivä puheita ympärilläsi. En tarkoita, että lähdet sen enempää tuomarina liikkeelle, mutta kuuntele tarkaavaisesti oppiaksesi,  onko tämä totta.  Itse olen tullut huomaamaan, että totta se on. Sydämen tila paljastuu eteemme äkkiä. Puheemme kertovat paljon.   VARJELLAAN SYDÄMEMME "Yli kaiken varjele sydämesi, sieltä elämä lähtee";  ( San. 4:23 ) lauloin nuorena tekemäni laulun sävelin.   Oma sydämeni on myös ollut monet kerrat tulilinjalla ja sen uskollisuutta Jumalaa kohtaan on koeteltu.   Loppupäätelmät: Tämä sukupolvi ei pidä siitä, että sitä kehoitetaan parannukseen ja pyhyyteen Jumalan edessä.  Tämä sukupolvi kapinoi, kun siltä kysytään uskoa: "Me uskomme itseemme ennen kaikkea; meillä on valtavat lupaukset ja avaimet menestykseen ". Kuitenkin, kun meidät pistetään koettelemuksiin ja ahtaalle, mitä meille lopulta jää?  Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan. Ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy; Hepr. 11:1.  Muistetaan tämä.  ONKO VÄÄRIN JULISTAA TOTUUTTA AUKTORITEETILLA? Tämä sukupolvi ei " pelkää " ja kunnioita myöskään auktoriteetteja.  Julistajien tulee olla enemmänkin kavereita ja hyviä tyyppejä.  Jopa hauskuttajia ja tarinoitsijoita. Sellaisista tykätään. Olen kuullut monen suusta: " Siinäpä vasta oli hyvä tyyppi; osasi kertoa asiansa sujuvasti ja vieläpä hyvällä äidinkielellä. Hän ei takertunut lillukanvarsiin jne. ".   En sano, etteikö puhelahjatkin ole tärkeitä.  Tosiasia on kuitenkin edelleen: " Jumala vain näkee sydämeen ".  Me voimme kuunnella, mitä kerrottavaa kullakin on, mutta sydän paljastaa aina lähteen ja rakkauden kohteen.  Joh. 7:18: Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä. Entisajan evankelista ei pyytänyt omaa kunniaansa, vaan Jumalan. Ei hän silitellyt päätäni ja käskenyt olemaan rauhassa, vaan " kovin " sanoin kehoitti parannukseen ja jättämään väärät tekoni taakseni. Ja, sekös vapautti.  Jos hän olisi etsinyt omaa kunniaansa, olisi suhteemme jäänyt kaverilinjalle. Ei. Vapisten tartuin aina puhelimeeni. Hilja Aaltonen oli rakastettu ja armoitettu evankelista monen muunkin mielestä tänään.  Ajatteliko Hilja, että julistuksen tulee muuttua tulevaisuudessa toiseksi? Ei.  Hän antoi ymmärtää, että sanoma rististä on hullutus tälle maailmalle.  VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA! Katja-Leena