KUNNIOITUKSEN PUUTE AJASSAMME

Malakian kirja 4:5.6:

Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.

Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.

Jeesus itse ymmärsi seurata aikainmerkkejä ja yksi merkki viimeisinä aikoina on kunnioituksen puute kaikkinensa. Tämä näkyy vapaan kasvatuksen seurauksena niin kodeissamme kuin seurakunnissamme. Lähdin pohtimaan kunnioitusta, mistä kaikesta se koostuu. Nostan joitakin raamatunpaikkoja esiin. 

KUNNIOITUS EI SYNNY ITSESTÄÄN

Sellainen, joka on jättänyt taaksensa jotakin, ansaitsee kunnioituksen; mies on ehkä luopunut vanhemmistaan, alkoholisti pullostaan, kirkko maailmasta, srk synnistä jne. Kunnioitus ansaitaan, se ei synny koskaan tyhjästä. Näemme jälleen, kuinka eletty elämä jättää aina jälkensä. Kunnioituksen puute johtunee siitä, ettei olla ahkeroitu, ei jätetty mitään sellaista jälkeen, joka ansaitsisi kunnioituksen.

" Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi "; 1 Moos. 2:24.

Mies, joka ei jätä lapsuuden kotiaan ja vanhempiaan, ei voi tulla vaimonsa kunnioittamaksi.  Rakkauteen kuuluu luopuminen omista vanhemmista, omasta lapsuudesta ja kodin vaikutteista.  Muuten sitoutumista toiseen ei tapahdu. 

" Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä "; Efe. 5:33.

Jumalan tahto on, että luopumista tapahtuu. Ilman sitä ei elämässämme ole odotettua kasvua ja hedelmää.  Me emme voi riippua kiinni ihmisissä tai missään muissakaan riippuvuutta aiheuttavissa tekijöissä, mitä ne sitten kenenkin kohdalla ovat. 

Jeesus myös varoitti meitä olemaan riippuvaiset tästä ympäröivästä maailmasta. Maailma on tällä hetkellä pahuuden saastuttama.  On vaarallista, jos lähdemme seuraamaan oppeja, jotka antavat ymmärtää meidän kuuluvan jotenkin tälle maailmalle. 

Kristuksen kirkko, vaikka se on maailmassa, se ei ole maailmasta. Emme voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. Jeesus ei koskaan olisi antanut nimittää itseään muuksi kuin Jumalan palvelijaksi.  Hän ei antanut nimittää itseään kuninkaaksi tai hallitsijaksi tässä maailmassa, vaikka opetuslapset sitä hanakasti jossakin vaiheessa yrittivät. 

Joh. 18:36: 

Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä".

Joh. 17:4:

Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.

Ollaan varovaisia silloin, kun tätä maailmaa koitetaan iskostaa mieliimme! Se, mitä maailma tarvitsee, on ennen kaikkea evankeliumin vapauttava voima. Mitä kunnioitettavaa siinä on, jos Kristuksen omat eivät enää millään tavoin erotu Herran palvelijoiksi?  Onko kunnioitettavaa siinä, että kirkkomme maallistuvat? 

MISTÄ KUNNIOITUKSEN SYNTYMISESSÄ ON KYSE?

Näyttää siltä, että kunnioituksen syntyminen on läheisessä yhteydessä rakkauteen. Rakkaus on kaikkein varmin keino päästä kunnioittavaan ilmapiiriin, näin Raamattu opettaa. 

Matt. 15:8:

"Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana"..

Todellisen rakkauden tunnistaa siitä, että se on jättänyt taaksensa aina jotakin. Se on luopunut ja se on uhrautunut.  Sen hedelmät näkyvät siis käytännössä. Jos me katsomme Jeesukseen, voimme ottaa oppia Hänestä; Hän luopui koko elämästään meidän vuoksemme. 

Joh. 15:13:

Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä

HARVAT JA VALITUT

Kun Jeesus keskusteli ihmisten kanssa, vain harvat olivat valmiit seuraamaan Häntä loppuun saakka. Miksi? He eivät halunneet luopua Jeesuksen tähden kaikesta, toiset eivät olleet valmiit luopumaan yhtään mistään.   He pitivät mieluummin kiinni näistä näkyväisistä kuin näkymättömistä.  

Ja, näin se on yhä tänään.

Mistä me, minä ja sinä, olemme luopuneet rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäisiimme?  Emme voi odottaa kunnioitusta, ellemme ensin luovu jostakin.  Elämään kuuluu tässä mielessä myös kipu ja kärsimys, elämään kuuluu halu noudattaa Jumalan käskyjä ja rakastaa ennen kaikkea Häntä.  Näemmekö tänään tällaista?  Eikö sen vuoksi kunnioituskin ole poissa, peräti tipotiessään?

Matt. 10:35:

"Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan";

1 Joh. 3:14:

"Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa ".

Todellinen rakkaus on uhrautuvaa rakkautta.  Sellaista tämä maailma kaipaa. Kun näemme kärsivän lähimmäisemme, kenties puolisomme, lapsemme jne.  Jumala kysyy ensimmäisenä: " Mistä olemme valmiit luopumaan rakkauden tähden "?  

Voimme luopua: 

- maineestamme

- asemastamme

- taloudellisesta hyvinvoinnistamme 

- omasta ajastamme

- mukavuuden halustamme

- yksinolostamme

- meille itsellemme hyvin rakkaista asioista

- riippuvuutta aiheuttavista asioista elämässämme

Matt. 10: 37-42:

Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;

ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.

Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.

Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt.

Joka profeetan ottaa tykönsä profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan; ja joka vanhurskaan ottaa tykönsä vanhurskaan nimen tähden, saa vanhurskaan palkan.

Ja kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille."

Loppupäätelmät:  

Rakkaus kirpaisee, muuten se ei olisi rakkautta.  Rakkaus ei etsi omaansa, vaan toisen parasta. Siksi sitä sanotaan rakkaudeksi.  Rakkautta ei ole mikään sellainen, mikä tulee eteemme tarjottimella; sellainen on usein Vihollisen syötti edessämme. Se kykenee maalaamaan rakkauden kauniiksi, houkuttelevaksi ja suorastaan lahjaksi, joka ojennetaan meille.  Rakkaus ei ole konsti päästä pälkähästä. 

Rakkaus on antautuvainen ja nöyrä; Tie, Totuus ja Elämä sille, joka sen löytää. Jeesus on Rakkaus. Sellainen kuin Hän on, sellaisiksi mekin voimme kasvaa yhdessä Hänen kanssaan. Voimme antaa itsemme saadaksemme Elämän. 

Kunnioituksen puute näkyy siinä, että on niin vähän Rakkautta. On liian vähän niitä sydämiä, jotka antautuvat Jumalalle ja haluavat kulkea tien Hänen askelissaan loppuun saakka. Se on tie, missä kielletään itsemme ja missä annetaan kaikkemme.  Ei siksi, että me rakastamme, vaan siksi että Hän on ensin rakastanut meitä.

VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!

Katja-Leena