KUOLEMA ON KESKELLÄMME
Kuoleman pohtiminen alkaa jo lapsena. Muistan,kuinka itse pelkäsin kuolemaa. Aloin jo hyvin pienenä tarkkailla läheisiäni ja itseäni, pelkäsin erilaisia sairauksia ja pelkäsin kuolemaa. Kuolema oli jotakin sellaista, mistä selvästi arkailtiin puhua ääneen. Etenkin lapselle siitä ei juurikaan kerrottu; kysymyksiin annettiin salamyhkäinen vastaus. Puhuttiin enkeleistä ja siitä, kuinka kerran me kaikki kuollaan. Sitä ei kannata nyt miettiä.
Mutta kuolema on keskellämme. Sen todellisuus aukeni minulle valmistuttuani apuhoitajaksi vuonna -88. Tein kahta viimeistä harjoitteluviikkoani sairaalassa ja samalle osastolle tuotiin paras lapsuuden ystäväni. Heti en tiennyt, minkä vuoksi hänet tuotiin, mutta pian sain selville, että hänellä oli todettu äkillinen agressiivinen syöpä. Hän oli vasta valmistunut ammattiin. Elämä olisi ollut edessä.
Tiesin siis totuuden ennen ystävääni; Hänen elämänsä oli hiipumassa nuorena.
Muutama viikko ennen tapahtumaa olin nähnyt ystävästäni unen. Unessa hän tuli luokseni kutsukortti kädessään kauniisti hymyillen. Hän tahtoi osallistua järjestämilleni kutsuille. Uni oli erikoinen. Sanoin äidilleni, että rukoillaan nyt ystäväni puolesta. Minulle jäi siitä niin kummallinen olo. Pian tämän jälkeen tapahtui tämä sairaalakohtaaminen. Sain olla ystäväni rinnalla loppuun saakka. Hän otti kutsun vastaan ja pääsi taivaan kotiin. Se oli ainut ilo tuossa suuressa surussani.
Apostoli Paavali puhuu paljon kuolemasta kirjeissään. Me olemme siivonneet kuoleman laitoksiimme ja pois näkyvistämme. Mutta itse asiassa kuoleman kohtaamisesta alkaakin elämä!
Room. 8:2; " Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Itselleni oli ensiarvoisen tärkeää kohdata kuoleman todellisuus jo nuorena. Olin valmistumassa ammattiin ja minulle uskottiin perhettä. Tämä on suuri paradoksi. Sen, mitä eniten pelkäsin, minun tulikin kohdata kasvoista kasvoihin.
Fil. 1:21; " Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto ".
Kerran matkustin isovanhempieni kanssa. Asuin heidän luonaan, sillä olin aloittanut juuri opiskeluni Tampereella. Jostakin syystä minulle tuli valtava pelko lähteä heidän kyydissään matkalle. En epäillyt pappani ajotaitoja, mutta sanoinkuvaamaton pelko tuli sisimpääni. Aavistin jotakin pahaa. Astuin kuitenkin autoon ja niin lähdimme. Hieman ennen Tamperetta suuri hirvi hyppäsi automme eteen. Pappa ei ehtinyt painamaan jarrua, vaan pikkuisen Fiattimme katto halkesi keskeltä kahtia. Istuin auton takapenkillä, sen keskellä niin, että katon repaleet aukesivat kuin sardiinipurkin kansi ja pääni säästyi "leikkuulta". Pappani meni välittömästi tajuttomaksi ja mummini vuoti verta auton etupenkillä. Näin kaiken kuin filmissä. Vauhtia oli yli 80 km/t:ssa. Tartuin auton rattiin pappani olkapään ylitse ja huusin:
" Jeesus, auta"!
AJATTELIN; JOS KUOLEN PÄÄSEN JEESUKSEN LUOKSE. KAIKKI PELKO TILANTEESSA OLI POISSA. Näin, kuinka autoja tuli koko ajan vastaan ja kallion seinämät oli tien molemmin puolin. Menimme myös jo vastaantulevien kaistalle. Lopulta auto nytkähti kuin ihmeen voimasta oikealle kaistalleen ja pysähtyi hieman ennen seuraavaa kallionseinämää metsäkaistaleelle.
Hirvikolari tapahtui kohdallani, kun olin 18-vuotias. Olin kuoleman kanssa aivan kasvokkain. Jälkeenpäin ajatellen, se oli arvokas opetus. Jeesus todellakin oli kanssani. Samaan aikaan tuleva puolisoni, Ilkka, oli kokenut valtavan pakotteen rukoilla puolestani. Ja niin hän tekikin. Vielä ei ollut minun, eikä isovanhempieni, aika lähteä. Saimme jokainen elämäämme jatkoaikaa.
Kuolema on kukistettu. Jeesus kulki ihmisen tien loppuun saakka ja jätti meille iankaikkisen perinnön. Hänen kanssaan kuolemakin on voitettu. Nyt on aika kiinnittyä Häneen. Jos sinä et tunne vielä Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajanasi, voit korjata asian nyt. Ei kannata jättää sitä viime hetkeen. Kuka meistä tietää, milloin meidän aikamme tulee lähteä?
Jaakobin kirje 4:
Katja-Leena Klinga
Mutta kuolema on keskellämme. Sen todellisuus aukeni minulle valmistuttuani apuhoitajaksi vuonna -88. Tein kahta viimeistä harjoitteluviikkoani sairaalassa ja samalle osastolle tuotiin paras lapsuuden ystäväni. Heti en tiennyt, minkä vuoksi hänet tuotiin, mutta pian sain selville, että hänellä oli todettu äkillinen agressiivinen syöpä. Hän oli vasta valmistunut ammattiin. Elämä olisi ollut edessä.
Tiesin siis totuuden ennen ystävääni; Hänen elämänsä oli hiipumassa nuorena.
Muutama viikko ennen tapahtumaa olin nähnyt ystävästäni unen. Unessa hän tuli luokseni kutsukortti kädessään kauniisti hymyillen. Hän tahtoi osallistua järjestämilleni kutsuille. Uni oli erikoinen. Sanoin äidilleni, että rukoillaan nyt ystäväni puolesta. Minulle jäi siitä niin kummallinen olo. Pian tämän jälkeen tapahtui tämä sairaalakohtaaminen. Sain olla ystäväni rinnalla loppuun saakka. Hän otti kutsun vastaan ja pääsi taivaan kotiin. Se oli ainut ilo tuossa suuressa surussani.
Apostoli Paavali puhuu paljon kuolemasta kirjeissään. Me olemme siivonneet kuoleman laitoksiimme ja pois näkyvistämme. Mutta itse asiassa kuoleman kohtaamisesta alkaakin elämä!
Room. 8:2; " Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Itselleni oli ensiarvoisen tärkeää kohdata kuoleman todellisuus jo nuorena. Olin valmistumassa ammattiin ja minulle uskottiin perhettä. Tämä on suuri paradoksi. Sen, mitä eniten pelkäsin, minun tulikin kohdata kasvoista kasvoihin.
Fil. 1:21; " Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto ".
 |
| Piirtämäni kuva kuolemasta erään ystäväni kuoleman jälkeen, marrask. 2016. |
" Jeesus, auta"!
AJATTELIN; JOS KUOLEN PÄÄSEN JEESUKSEN LUOKSE. KAIKKI PELKO TILANTEESSA OLI POISSA. Näin, kuinka autoja tuli koko ajan vastaan ja kallion seinämät oli tien molemmin puolin. Menimme myös jo vastaantulevien kaistalle. Lopulta auto nytkähti kuin ihmeen voimasta oikealle kaistalleen ja pysähtyi hieman ennen seuraavaa kallionseinämää metsäkaistaleelle.
Hirvikolari tapahtui kohdallani, kun olin 18-vuotias. Olin kuoleman kanssa aivan kasvokkain. Jälkeenpäin ajatellen, se oli arvokas opetus. Jeesus todellakin oli kanssani. Samaan aikaan tuleva puolisoni, Ilkka, oli kokenut valtavan pakotteen rukoilla puolestani. Ja niin hän tekikin. Vielä ei ollut minun, eikä isovanhempieni, aika lähteä. Saimme jokainen elämäämme jatkoaikaa.
Kuolema on kukistettu. Jeesus kulki ihmisen tien loppuun saakka ja jätti meille iankaikkisen perinnön. Hänen kanssaan kuolemakin on voitettu. Nyt on aika kiinnittyä Häneen. Jos sinä et tunne vielä Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajanasi, voit korjata asian nyt. Ei kannata jättää sitä viime hetkeen. Kuka meistä tietää, milloin meidän aikamme tulee lähteä?
Jaakobin kirje 4:
13 Kuulkaa nyt, te, jotka sanotte: "Tänään tai huomenna lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin ja viivymme siellä vuoden ja teemme kauppaa ja saamme voittoa" -
|
14 te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu; sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu-
|
15 sen sijaan, että teidän tulisi sanoa: "Jos Herra tahtoo ja me elämme, niin teemme tämän tai tuon".
Rukous: Pyydän anteeksi kaikkia syntejäni; suurin syntini on ollut vaeltaa erossa Sinusta, Isäni ja Luojani. Tulen luoksesi, Elämän Antaja; Sinulla on elämälleni suunnitelma. Sinulla on ollut elämäni alku ja Sinulla on sen loppu. Anna minulle pelastusvarmuus Pyhän Henkesi kautta. Johdata askeleeni tästä eteenpäin. Jään Sinun iäti kestävän armosi ja rakkautesi varaa. Tätä kaikkea rukoilen Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. |
Katja-Leena Klinga
