Ikuinen kakkonenko?

En tiedä, onko muilla, mutta minulla on usein sellainen olotila kuin jäisin aina kakkoseksi. Mistä tällainen tunne kumpuaa?  Pohdin sitä hieman...

Synnyin esikoisena. Myöhemmin kuulin tosin, että ennen minua äidilläni oli ollut muutama keskenmeno.  Minua odottaessaan hän koki myös rajun verenvuodon, missä ilmeisesti kaksospuoliskoni tuli ulos.  Olin siis "sinnikäs" kakkonen.

Teininä seurustelin erään pojan kanssa.  Kesken koulun diskoillan hän otti ja jätti minut toisen tytön vuoksi. Jäin siis kakkoseksi.  Itkin katkerasti koulun wc:ssä.  Teko sattui ja teki kipeää.  Minulle ei kerrottu mitään; ei silloin, eikä koskaan sen illan jälkeen.

Hain opettajakoulutukseen heti ylioppilasvuoteni jälkeen.  Autoin erästä tyttöä pääsykokeessa, kun hän valmistautui pitämään omaa oppituntiaan aiheesta Jeesus ja lapset.  Tuo aihe olisi sopinut niin hyvin itselleni.  Sain oman oppituntini aiheiksi:  suomalainen design, ruotsinsuomalaiset tai päätösvälimerkit. Tuo toinen tyttö pääsi sisään opettajakoulutukseen, minä en.  Jäin toiseksi.

Tässä muutamia tarinoita, jotka ovat ruokkineet kakkoseksi tulemisen tunnetta sisimmässäni.  Elämässäni on ollut lukuisia kokemuksia, missä koen tulleeni hävinneeksi jollekin toiselle, ikäänkuin elämä olisi jatkuvaa kilpailua.  Koetko sinäkin samoin?

Iivo voitti kultaa.  Kultamitali on arvokkaampi kuin hopea ja pronssi.  Kun talviolympialaisten urheilijat saapuivat kotimaahan, nostettiin kirkkaimman mitalin saaja median etusivuille. Kovan tuloksen tehneet ja itsensä ylittäneet, kakkonen sekä kolmonen, saivat tyytyä hymyilemään rinnalla.  Kulta on se, mihin tähdätään.  Voittajan on helppo hymyillä!

Onko niin, että meidät pienestä pitäen opetetaan vertaamaan itseämme toisiin?  Olen arvokas ja onnistunut vasta, kun saavutan ykkössijan.   Toisaalta taas sanotaan, ettei tärkeintä ole voitto, vaan se että osallistutaan.  Eikö olekin kummallista?  Sitten, kun joku tyrii tai kaatuu, ollaan sättimässä ja kyselemällä joukolla, mikä meni vikaan?  Epäonnistuminen ei olekaan sallittua.

Esikoispoikani antoi minulle vanhan tuomansa matkamuiston jostakin.  Se oli savinen kivenmöhkäle, mistä puuttui palanen. Kun sen avasi, oli sen sisällä kaunis kivimuodostelma, joka loisti kuin timantti valkeana.  Tänä aamuna se puhui minulle.  Kun mekin pääsemme särkymään, ja meistä poistetaan jokin palanen, saatamme nähdä sisimpäämme ja ymmärtää oman arvomme toisin.  Meidän arvomme ei ole kiinni saavutuksissamme, ei rakkauksissamme tai jossakin asemassamme.  Meidän arvomme on riippuvainen Luojastamme.  Luoja teki meidät omaksi kuvakseen.  

1. Moos. 1:27

Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi;  mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

Room. 9:20

Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan?   Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?"  Vaikka en saa arvoa tämän maailman silmissä, olen arvokas Hänelle.  Vaikka tämä maailma näkee minussa kivenmöhkäleen, joka on rikki ja kelvoton, Jumala näkee sisimpääni ja arvostaa minua.   Mitä Jumala ihmisessä arvostaa? Raamattu puhuu siitä, miltä ihmiset näyttivät Herran silmissä.  Herran silmissä ihmiset tekivät joko hyvää tai pahaa, hallitsijoita myöten.  Sellaiset ihmiset, jotka tekivät hyvää, olivat Herralle mieleisiä.   Mutta, eihän minusta ole tekemään hyvääkään! 5. Moos. 6:18   Ja tee, mikä on oikeata ja hyvää Herran silmissä, että menestyisit   ja pääsisit siihen hyvään maahan, jonka Herra valalla vannoen on  luvannut sinun isillesi, ja ottaisit sen omaksesi Jeesus tuli, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys.  Jumala näki, että me olemme ajatuksiltamme  ja motiiveiltamme pahoja ja epäonnistuvia loppuun saakka.  Kun minä uskon Jeesukseen vapahtajanani ja pelastajanani, näkee Jumala minut Hänen kauttaan puhtaana ja jalona.  Uskomatonta!  Hän ei katsokaan sitä likaista ja ilkeää Katjaa, vaan puhdasta ja kaunista Katjaa.  Jumala arvostaa siis uskoani ja luottamustani Häneen.   Uskon lahja on arvokas.  Se on sellainen, mitä kannattaa vaalia ja mitä kannattaa kasvattaa sisimmässään.  Kun usko saa sisimmässäni kasvaa, minä itsekin kasvan ja kukoistan Jumalan silmissä. Itse asiassa minusta tulee yhä enemmän Jeesuksen kaltainen.  Todellisessa uskossa on myös tuo muutosvoima; Pyhän Hengen läsnäolon kautta.  Jeesuskin oli hyljeksitty monen ihmisen silmissä.  Hänkin oli unohdettu ja yksin.  Hänet jopa huudettiin maailman taholta ristille.  Ei siis ihme, että minäkin voin tulla tämän maailman hylkäämäksi.  Se ei silti tarkoita, ettenkö olisi voittaja.   Fil. 3:  8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin,  Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla,  sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana- että voittaisin omakseni Kristuksen 9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan,  ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen,  joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden,  joka tulee Jumalasta uskon perusteella; 10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja  hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen  samankaltaisen kuoleman kautta, 11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista. Katja-Leena Klinga