MÄ OON, MIKÄ OON!

Meitä suomalaisia vaivaa kaksi asiaa. Ensiksikin me haksahdettuamme tyydymme usein vain toteamaan: ” Mä oon, mikä oon ”- tyylisesti tai sitten me kuljemme selkä köyryssä sanoen: ” Ei musta oo mihinkään ”.

Kumpikaan asenne ei nouse ainakaan Jumalan sanasta, Raamatusta. Sieltä me voimme lukea seuraavanlaisia ajatuksia, mitä ihmiselle, minulle ja sinulle, sanotaan:

2 Tim. 2:

1 Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

2 Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.

3 Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies.

Ensinnäkin me voimme vahvistua armossa. Jumalan armo valaisee elämäämme niin,että vaikka olemmekin heikkoja ja lankeevaisia, me saamme luottaa Jumalan tekemään armotyöhön Jeesuksessa ja nousta jälleen. Sotilas ei anna periksi. Sotilas nousee ja on valmis taisteluun jälleen. Tärkeää on tunnustaa tappionsa, pyytää tekoaan anteeksi ja tehdä parannus eli ojentaa selkänsä suoraksi ja marssia uudelleen ” jonoon ”. Asenne” mä oon, mikä oon” ei takaa meille marssipaikkaa. On ryhdistäydyttävä! Muu on itsensä pettämistä.

Minua on viime aikoina puhutellut Paavalin opetus pyhityksestä. Hän puhui ” verille asti taistelusta syntiä vastaan ”:

Hepr. 12:4

1 Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,

2 silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.

3 Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.

4 Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,

5 ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;

6 sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".

Taistelemmeko me, minä ja sinä, syntiä vastaan? Ajattelemmeko olen mikä olen-tyylisesti, kaipaamatta muutosta elämäämme ja elämäntyyliimme? Tiedätkö, Raamattu kehottaa meitä muutokseen. Jumalan tahto on, että me alamme yhä enemmän saamaan itsellemme Hänen luonteenpiirteitään. Se on mahdollista, kun annamme Pyhän Hengen johdattaa meitä ja taivuttaa sydämemme Hänen tahtoonsa.

Ap. t. 1:8	vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".

Fil. 2:

12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;

13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.

14 Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä,

15 että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa,

16 tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.

Tällainen julistus ei miellytä meidän lihaamme. Me kapinoimme yleensäkin kaikkea muutosta vastaan. Muutosvastarinta on kova. Kapinoimme, jos työssämme joudumme uudenlaisiin haasteisiin, tai jos meitä kehoitetaan vaikkapa muuttamaan elintapojamme terveytemme hyväksi. Eikö totta? Se ei ole helppoa.

Kuitenkin Raamattu selkeästi osoittaa, että pelastukseen, vaikka se onkin lahja, kuuluu myös uskossa vaeltaminen. Tarvitaan usko, mutta myös teot. Usko ilman tekoja on kuollut. Emmehän me ole työnantajallemmekaan hyödyllisiä, jos kieltäydymme työnteosta.

Jaak. 2:26	Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.

Mistä sitten joudumme luopumaan Jeesuksen seuraajina? Joudumme luopumaan oman itsekkään luontomme vaatimuksista, niiden kuuntelemisesta ja seuraamaan Häntä kaikessa. Se merkitsee sitä, että joudun taistelemaan syntiä vastaan joka päivä. Joudun valitsemaan Hänen äänensä oppaakseni tässä maailmassa joka päivä. Opettelen elämään päiväni oikein, että saisin viisaan sydämen. ( Ps. 90:12 ).

Jer. 17:10	Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.

Jer. 32:39	Ja minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa, ja niin heidän käy hyvin ja heidän lastensa heidän jälkeensä.

Olenko minä sitten kamppaillut syntiä vastaan; vieläpä verille asti? Jos rehellinen olen, en varmasti tarpeeksi. Mutta elämässäni on ollut isoja kamppailuja suuria tunteita vastaan ja olen Herrani avulla päässyt monesta voitolle. Olisin varmasti kulkenut harhaan, jos olisin seurannut sydäntäni. Kaksikymmentä pitkää vuotta taistelin erästä intohimoista tunnetta vastaan, mutta voitin Herrani avulla, etten langennut ja tuottanut rakkaalle perheelleni murhetta. Tiedän siis taistelusta jotakin.

Tänään meillä on mahdollisuus seurata Mestariamme ja suunnata jälleen voittomaalia kohden. On mahtavaa omistaa päämäärä Kristuksessa. Ainakin minä olisin onneton ilman sitä. Emmehän anna periksi?

Katja-Leena Klinga