PARAS OPPI ELÄMISEN KANNALTA
Näin vuoden vaihtuessa sitä miettii elettyä elämää. Viime vuosi toi mukanaan myös menetyksiä. Ystäviä muutti rajan taakse. Elämä tuli täällä puolen elettyä. Uskon elämän jatkuvan metsärajan tuolla puolen. Kristuksen askeleet johtavat sinne nekin, jotka seuraavat Häntä.
Tässä näkyväisten maailmassa paras opetus minulle selkiytyi parikymmentä vuotta sitten. Olisin toivonut sen auenneen minulle jo aikaisemmin, mutta silloinkin sen ymmärtäminen on avannut eteeni helpompia päiviä. Luonteeni, joka on usein kärsimätön ja tulinen, tarvitsee selviytyäkseen tilan, missä se voi raueten todeta: " Selvisin tämän päivän iltaan asti ".
Olin kolmikymppinen opiskeleva perheenäiti ja puoliso, kun luimme mieheni kanssa teologiaa Hangossa, Vapaakirkon teologisessa oppilaitoksessa. Tuo aika opetti itselleni paljon ja silloin myös opin tuon kaikkein tärkeimmän läksyni. Ymmärrät varmaan lukijana, kun kerron että elämäntilanteeni oli raskas henkisesti ja osittain fyysisestikin ( kolme pientä lasta ja opinnot ). Mieheni kulki aina viikonloppuisin Mänttä-Vilppulassa asti hoitamassa yritystään. Lisäksi hän kuului silloisen Vammalan vapaaseurakunnan vanhimmistoon, mikä sekin ajoittain työllisti häntä. Omien opintojeni lisäksi, tarkistin usein puolisoni kirjallisia töitä, ennen niiden opettajalle lähettämistä. Ajauduin pikku hiljaa uupumukseen...
Kolmantena opiskeluvuotenani olin lopen uupunut ja paniikkihäiriö puhkesi uudelleen, nyt pahempana. Olin saanut kohtauksia jo aiemminkin vanhimman lapseni syntymän jälkeen. Silloin opiskelin vauvan hoidon ohella apuhoitajaksi Mäntässä. Sain lääkityksen ja sairaslomaa. Tunsin itseni epäonnistuneeksi ja masentuneeksi. Hyvä, että jaksoin juuri ja juuri hengittää, sekin tuntui vaikealta ja hyperventiloin usein. Lopulta makasin sängyssäni, eikä kukaan saanut tulla lähelleni. Olin sikiöaasennossa ja yksin. Kunnes...
Jostain pilviverhon takaa minulle annettiin Toivon sanoja sisimpääni. Minua ei jätetty yksin. Jumala ei jättänyt. Hän oli vierelläni kaikkein pimeimmälläkin hetkellä. Kuulin, kun minulle sanottiin, että Hän antaisi minulle ystäviä Pyhässä Hengessä, ja että minulle on annettu vain tämä hetki; eilinen on auttamattomasti ohi ja huomisesta en tiedä. Emmehän voi tietää, elämmekökään edes huomenna. Tänään, tässä ja nyt, auttaa Herra!
MEILLÄ ON VAIN TÄMÄ HETKI
Vain tämä hetki on meille annettu. Se on lahjaa. Osaanko elää tässä ja nyt? Minä kolmikymppisenä opettelin elämään tuota kallista lahjaa todeksi hetki hetkeltä. Se helpotti! Enää en elänytkään menneessä tai tulevassa, murehtinut olemattomia. Suuri taakka nostettiin harteiltani. Jeesuskin eli hetkessä- Hän kohtasi ne ihmiset ja tilanteet, jotka eteen tulivat sellaisinaan. Hän ei huolehtinut tulevista, tai itkenyt menneitä. Kysymys on siitä, mitä teen yhdessä Hänen kanssaan Tässä ja Nyt.
| 2. Kor. 4:18 |
meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
Kuolema on siirtymistä toiseen ulottuvuuteen
|
Olin kolmikymppinen opiskeleva perheenäiti ja puoliso, kun luimme mieheni kanssa teologiaa Hangossa, Vapaakirkon teologisessa oppilaitoksessa. Tuo aika opetti itselleni paljon ja silloin myös opin tuon kaikkein tärkeimmän läksyni. Ymmärrät varmaan lukijana, kun kerron että elämäntilanteeni oli raskas henkisesti ja osittain fyysisestikin ( kolme pientä lasta ja opinnot ). Mieheni kulki aina viikonloppuisin Mänttä-Vilppulassa asti hoitamassa yritystään. Lisäksi hän kuului silloisen Vammalan vapaaseurakunnan vanhimmistoon, mikä sekin ajoittain työllisti häntä. Omien opintojeni lisäksi, tarkistin usein puolisoni kirjallisia töitä, ennen niiden opettajalle lähettämistä. Ajauduin pikku hiljaa uupumukseen...
Hevonen elää hetkessä. Se ei murehdi huomisesta, eikä ymmärrä ihmisen kiirettä.
Kolmantena opiskeluvuotenani olin lopen uupunut ja paniikkihäiriö puhkesi uudelleen, nyt pahempana. Olin saanut kohtauksia jo aiemminkin vanhimman lapseni syntymän jälkeen. Silloin opiskelin vauvan hoidon ohella apuhoitajaksi Mäntässä. Sain lääkityksen ja sairaslomaa. Tunsin itseni epäonnistuneeksi ja masentuneeksi. Hyvä, että jaksoin juuri ja juuri hengittää, sekin tuntui vaikealta ja hyperventiloin usein. Lopulta makasin sängyssäni, eikä kukaan saanut tulla lähelleni. Olin sikiöaasennossa ja yksin. Kunnes...
Jostain pilviverhon takaa minulle annettiin Toivon sanoja sisimpääni. Minua ei jätetty yksin. Jumala ei jättänyt. Hän oli vierelläni kaikkein pimeimmälläkin hetkellä. Kuulin, kun minulle sanottiin, että Hän antaisi minulle ystäviä Pyhässä Hengessä, ja että minulle on annettu vain tämä hetki; eilinen on auttamattomasti ohi ja huomisesta en tiedä. Emmehän voi tietää, elämmekökään edes huomenna. Tänään, tässä ja nyt, auttaa Herra!
MEILLÄ ON VAIN TÄMÄ HETKI
Vain tämä hetki on meille annettu. Se on lahjaa. Osaanko elää tässä ja nyt? Minä kolmikymppisenä opettelin elämään tuota kallista lahjaa todeksi hetki hetkeltä. Se helpotti! Enää en elänytkään menneessä tai tulevassa, murehtinut olemattomia. Suuri taakka nostettiin harteiltani. Jeesuskin eli hetkessä- Hän kohtasi ne ihmiset ja tilanteet, jotka eteen tulivat sellaisinaan. Hän ei huolehtinut tulevista, tai itkenyt menneitä. Kysymys on siitä, mitä teen yhdessä Hänen kanssaan Tässä ja Nyt.
| Matt. 6:34 |
Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."
Katja-Leena Klinga
|
Kommentit