MITÄ ARMO OIKEASTAAN ON?

Psalmi 119:

29 Käännä minusta pois valheen tie, ja anna armostasi minulle lakisi.

30 Minä olen valinnut totuuden tien, olen asettanut eteeni sinun oikeutesi.

31 Minä riipun kiinni sinun todistuksissasi, Herra, älä anna minun joutua häpeään.

32 Minä juoksen sinun käskyjesi tietä, sillä sinä avarrat minun sydämeni.

33 Opeta minulle, Herra, käskyjesi tie, niin minä seuraan sitä loppuun asti.

34 Anna minulle ymmärrys ottaakseni sinun laistasi vaarin ja noudattaakseni sitä kaikesta sydämestäni.

35 Anna minun vaeltaa sinun käskyjesi polkua, sillä sitä minä halajan.

Koko psalmi 119 on kuin suoraa vahvistusta aikamme uskovalle. Jos milloin, niin nyt Jumalan lakeja poljetaan jalkoihin. Ihmiset ovat säätäneet lakeja omien mielihalujensa mukaan. Missä enää puhdasta totuutta noudatetaan?

Meidät on viety valinnan eteen. Meille sanotaan, jopa pappien suusta, ettei vanha laki ole enää voimassa. Armo peittää kaiken, voimme unohtaa Jumalan lait. Onko se näin? Tutkitaanpa, mitä Raamattu tästä meille sanoo...

Room. 4:

13 Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.

14 Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.

15 Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.

16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä.

Tässä apostoli Paavali osoittaa meille, että jos ihminen olisi vain pitäytynyt lakiin, ei uskoa olisi tarvittu. Usko tekee mahdolliseksi sen, että lainrikkojakin selviää perille, kun saa uskossa vanhurskauden ja pyhityksen Kristuksen kautta.

Mutta lain tehtävä on suojalla meitä. Ja Paavali osoittaa, että laki paljastaa elämässämme rikkomuksen. Ilman lakia me emme tunnistaisi edes syntiä ja omaa syntisyyttämme. Lailla on siis tärkeä tehtävä. Nyt jotkut näkevät, ettei näin ole enää nykyään. Minusta ajatus on mahdoton. Eikö yhä meidän ihmisten tule tuntea syntisyytemme ja nöyrtyä Jumalan väkevän käden alla. Silloin voimme omistaa armon!

Armo ei ole jotakin, mitä vain annetaan antamisen ilosta. Armo annetaan silloin, kun ihminen armahdetaan synneistä ja rikkomuksista. Silloin armo tervehdyttää ja vapauttaa hänet ja usko on tullut pelastavaksi tekijäksi hänen kohdallaan. Mihin uskoa muuten tarvittaisiin? Jos emme tarvitsisi armoa, emme tarvitsisi uskoakaan. Niin yksikertaista se on.

Otetaanpa esimerkki elävästä elämästä: Koira on tottelematon isännälleen ja saa luun. Mistä koira luunsa sai? Mutta, jos koira on tottelematon ja isäntä toruu sitä. Hän käskee koiran istumaan ja antaa sille luun. Eikö silloin koira saa palkintonsa ansaitusti? Mielestäni tämä on yksikertaista ja näin koira voi oppia istumaan ja saamaan palkintonsa. Ilmeisesti ihminen ei tänä päivänä taivu Jumalansa edessä, mutta eihän monet osaa koiriansakaan kouluttaa tottelevaisiksi.

Ihminen ei voi itse ansaita armoa, sillä vaikka kuinka tekisimme hyviä tekoja, jäävät ne ihmiskäsin tehdyiksi, eivätkä ne ole Jumalalle silloin otollisia. Pitäähän koirankasvatuksessakin näkyä kasvatajan kädenjälki. Ei koira itsekseen kasva ja opi käytöstapoja. Usko Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön avaa meille pääsyn armon kokemiseen. Kun me uskomme, että Jumala kantoi ristillä meidän pahat tekomme ja sovitti meidät Jumalan kanssa, silloin me vapautamme armon toimimaan kohdallamme. Armo ei ole siis itsestäänselvyys. Se on vaatinut uhrin, Jeesuksen.

Room. 6: 1 sanoo:

1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?

2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?

3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

Tutkitaan tarkoin, mikä Jumalan edessä on syntiä. Maailma tarjoaa meille monenlaisia nautintoja ja houkuttelee meitä. Sana sanoo, Matt. 24:24:

” Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin”.

Olkoon meidän rikkeemme mikä tahansa, voimme joutua syvään ahdinkoon. Hedelmät elämässämme kertovat tilastamme. Jos jätämme jälkeemme vain ahdistusta ja tuskaa, kyyneleitä ja rikkoutuneita ihmisuhteita, on syytä tarkistella omia vaikuttimiaan. On tärkää nöyrtyä Jumalan edessä ennen kuin asiat ovat liian pitkällä. Me saatamme kylvää omaan lihaamme, emme henkeemme.

Ennen kun täytän pyöreät viisikymmentä vuotta, on ollut tärkeää tarkastella omaa elämäänsä. Olenkin päättänyt luopua juhlimasta syntymäpäivääni, en koe siihen olevan tarvetta. Tietysti voisin antaa kunnian Jumalalle, mutta minusta syntymäpäiväni ei ole se paikka. Ollakseni ihan rehellinen. Mieluummin sanon kuin Jeremia: ”Kirottu olkoon se päivä kun synnyin”! Ja kuitenkin tiedän, etten turhaa syntynyt tätä aikaa varten.

Mieluummin sanon kerran kuin Paavali:

Fil. 1:21

Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto.

Jotta opetus ei päättyisi tähän, puhutaan vielä hieman rakkaudesta ja armosta.

Mikä on sitten rakkauden ja armon ero, eroavatko ne toisistaan? Kyllä ne eroavat.

Jumalan rakkaus meihin nähden on ehdotonta agape-rakkautta. Hän rakastaa jokaista ihmistä vain siksi, että Hän tahtoo rakastaa luotujaan, mehän olemme Hänen kuviaan, Hänen kättensä töitä. On todettu, että narsistisen luonnehäiriön omaava henkilö voi kyetä rakastamaan omia lapsiaan, mutta hänen rakkautensa ei ylety sen pidemmälle. Hän rakastaa heitä siksi, että lapset ovat hänestä lähtöisin ja kantavat hänen kuvaansa.

Jumala ei ole narsisti, mutta Hän rakastaa ihmistä ja jopa sellaista ihmistä, joka on

rikkonut Häntä vastaan. Rakkaus vetää parannukseen. Laki ei vedä ketään parannukseen. Olemmehan nähneet, vaikka saarnaisimme kuinka jollekin hänen teoistaan, ei ihminen muuta käytöstään. Rakkaus vain voi muuttaa. Ehdoton ja antautuva rakkaus.

Sen sijaan armo poikkeaa rakkaudesta siinä, että Jumalan armo vapauttaa aina syntisen. Armo jää käyttämättä, jos nöyrtymistä ei tapahdu. Armo kuuluu sitä tarvitsevalle.

1 Tim. 1:

11 autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.

12 Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa

13 minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;

14 ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

15 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.

Näyttää siltä, että armo keskuudessamme avaa tietä myös rakkaudelle ja uskolle. Näin ainakin voimme ymmärtää Paavalin kirjoituksesta nuorelle Timoteukselle, työtoverilleen ja oppilaalleen. Jos kuka, niin Paavali tiesi mistä puhuu. Hänet oli armahdettu murhamiehen kengistä. Hän oli vainonnut itse Jeesusta. Hän vaihtoi kenkänsä, jätti vanhat taakseen. Mekin voimme jättää vanhat armottomuuden ja epäuskon kengät taaksemme. Me voimme oppia armahtamaan myös lähimmäistämme. Me emme aina voi tietää, mitkä lähtökohdat ja vammat ovat häntä satuttaneet. Kun armahdamme toisiamme niin kuin Kristus armahtaa meidät, me voimme päästä rakkauteen ja uskoon syvemmälle. Se näkyy siinä, että pidämme toisistamme huolta, kannamme toisiamme rukouksin ja palvelemme toisiamme pyyteettömästi.

Mikäli seurakunta koostuu ihmisistä, jotka eivät ole kokeneet kohdallaan todellista armoa. Eli sellaisista, jotka eivät koe itseään syntisiksi ja Jumalaa tarvitseviksi, vaan antavat luvan omalle lihalleen hallita, ei seurakunnassa voi olla rakkautta ja uskoa. Silloin jumalanpalvelus jää turhaksi. Mikäli me taakoitamme ihmisiä monilla käskyillä ja laeilla, emmekä osoita heille Kristusta, me jätämme heidät epätoivon valtaan.

Me osoitamme Kristusta tälle maailmalle olemalla rehelliset ja elämällä itse niin, että armo saa tulla kohdallamme todeksi. Paavali teki selväksi, ettei hänellä ollut mitään kerskaamista lihassaan, mutta kaikki mitä sen jälkeen tuli, oli ihmeellistä Jumalan tekoa hänen elämässään; ja sen hän uskalsi tuoda julki rohkeasti. Jos minun äänikellossani soi enemmän ääni, missä toistun minä ja minun tavoitteeni kuin Kristus ja Hänen tavoitteensa, olen epäonnistunut vaelluksessani. Joskus on niinkin että meidät saatetaan vaientaa toisten taholta, mutta silloinkin olemme itse vastuussa, ketä tottelemme; Jumalaa vaiko ihmistä?

2 Piet.1:

2 Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.

3 Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,

4 joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,

5 niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä,

6 ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta,

7 jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.

8 Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.

Katja-Leena Klinga