ITSEKKYYDEN AIKA JA KRISTUKSEN KUTSU

 Liisa Keltikangas-Järvisen ajatuksista kristilliseen näkökulmaan

K-L Klinga

Elämme aikaa, jossa ihmiselle sanotaan yhä uudelleen: etsi itseäsi, kuuntele sydäntäsi, toteuta unelmasi ja rakenna oma tarinasi. Ajatus kuulostaa vapauttavalta. Mutta mitä tapahtuu, jos elämän keskipisteeksi tulee jatkuvasti oma minä?

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen nostaa kirjassaan Itsekkyyden aika esiin tärkeän huolen. Hänen mukaansa yhteiskuntamme on siirtynyt terveestä yksilöllisyydestä kohti korostunutta yksilökeskeisyyttä. Kun oma hyvinvointi, näkyvyys ja itsensä toteuttaminen nousevat kaiken mittariksi, ihminen ei välttämättä voi paremmin – vaan päinvastoin voi alkaa voida entistä huonommin.

Tämä havainto pysäyttää myös kristityn.

Raamattu ei opeta, että ihmisen tulisi etsiä elämänsä tarkoitusta ensisijaisesti omasta sisimmästään. Päinvastoin. Se kutsuu nostamaan katseen Kristukseen.

“Kiinnittäkää katseenne Jeesukseen, uskon alkajaan ja täyttäjään.” (Hepr. 12:2)

Nykykulttuuri sanoo:

“Löydä oma totuutesi.”

Jeesus sanoo:
“Minä olen tie, totuus ja elämä.” (Joh. 14:6)

Nykykulttuuri sanoo:
“Seuraa sydäntäsi.”

Raamattu muistuttaa:
“Sydän on petollisempi kuin mikään muu.” (Jer. 17:9)

Kristityn kutsu ei ole rakentaa elämäänsä oman minän ympärille, vaan Kristuksen ympärille.

Tämä ei tarkoita oman persoonan tukahduttamista. Päinvastoin. Jumala loi jokaisen ainutlaatuiseksi. Todellinen identiteetti löytyy kuitenkin vasta silloin, kun ihminen löytää Luojansa.

Paavali kirjoittaa:

“Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa.” (Gal. 2:20)

Tämä on täydellinen vastakohta aikamme minäkeskeisyydelle.

Paradoksaalisesti juuri silloin, kun ihminen lakkaa tekemästä itsestään elämänsä keskusta, hän alkaa löytää sen elämän, jonka Jumala hänelle tarkoitti.

Jeesuksen sanat kuulostavat yhä radikaaleilta:

“Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, löytää sen.” (Matt. 16:25)

Maailma kehottaa rakentamaan omaa valtakuntaa.

Jeesus kutsuu etsimään ensin Jumalan valtakuntaa.

Maailma sanoo: “Ole uskollinen itsellesi.”

Kristus sanoo: “Seuraa minua.”

Juuri tässä kohden psykologia ja kristillinen usko kohtaavat kiinnostavalla tavalla. Keltikangas-Järvinen osoittaa tutkimukseen nojaten, ettei jatkuva itseen keskittyminen lisää hyvinvointia. Raamattu on opettanut samaa periaatetta jo vuosituhansien ajan – ei psykologisena menetelmänä, vaan kutsuna rakkauteen.

Kun katse siirtyy omasta navasta Jumalaan ja lähimmäiseen, ihminen vapautuu jatkuvasta itsensä mittaamisesta.

Ehkä aikamme suurin kysymys ei olekaan:

“Kuka minä olen?”

Vaan:

“Kenen minä olen?”

Kun vastaus löytyy Kristuksesta, myös kysymys omasta identiteetistä alkaa löytää oikean paikkansa.

Siksi uskon, että aikamme syvin lääkitys ei ole lisää itseen katsomista, vaan enemmän Kristukseen katsomista.

Hänessä ihminen löytää sekä totuuden että levon.

“Älköön kukaan katsoko vain omaa parastaan, vaan myös toisten.” (Fil. 2:4)