Nooa-vanhurskauden saarnaaja
📘 Nooa – saarnaaja, ei arkin oven vartija
Moni pohtii, kutsuiko Nooa ihmisiä sisälle arkkiin. Raamattu antaa tästä yhden täysin selvän kuvan:
Nooa kyllä saarnasi – mutta Jumala päätti, kuka astui sisälle.
Raamattu sanoo, että Nooa oli:
“vanhurskauden saarnaaja”
(2. Piet. 2:5)
Hän varoitti tulevasta tuomiosta ja kehotti ihmisiä kääntymään Jumalan puoleen.
Mutta Raamattu ei kerro hänen sanoneen:
“Tulkaa arkkiin.”
Miksi tämä on tärkeää?
✦ Arkki oli kokonaan Jumalan valmistama pelastustie.
Kun aika täyttyi, vain Jumala antoi käskyn:
“Mene sinä ja perheesi arkkiin.”
(1. Moos. 7:1)
Ja tästä hetkestä Raamattu kertoo painottaen:
“Herra sulki oven.”
(1. Moos. 7:16)
Nooa ei avannut eikä sulkenut ovea.
Hän ei valinnut ketä sisään tuli.
Pelastus oli – ja on yhä – Jumalan kädessä.
Kukaan ihminen ei ole saanut Jumalalta valtuuksia päästää tai olla päästämättä muita sisälle pelastuksen arkkiin. Pelastus on kokonaan Jumalan teko Kristuksessa. Mutta, me voimme julistaa evankeliumia- kutsua ihmisiä.
Pelastuneiden joukko oli pieni. Vain Nooa, hänen perheensä ja eläimet, jotka jatkoivat lisääntymistä maan päällä.
Kuinka on pelastuneiden joukko tänään?- Jumalan Sana antaa varoittavan esimerkin lopun ajoille, luetaan:
Matt.22: 8-14:
”Sitten hän sanoi palvelijoillensa: 'Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia. Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.' Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita. Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."”
Vihollinen pyrkii tuomaan ”vieraita” hääjuhliin ilman Kristusta – ihmisiä, jotka haluavat pelastuksen ilman parannusta, ilman ristin voimaa, ilman uutta elämää.
Ei riitä tulla ”lähelle kirkkoa”, hengellisiin tilaisuuksiin tai uskonnolliseen ympäristöön.
Vain Kristukseen pukeutunut pelastuu.
Jumala kutsuu monia, mutta vain ne ovat ”valittuja”, jotka vastavat kutsuun ja ottavat vastaan Kristuksen vanhurskauden.
Tämä ei tarkoita, että Jumala hylkäisi jotkut mielivaltaisesti.
Se kuvaa ihmisen vastuuta:
✔ Kutsu kuuluu monille
✔ Valittuja ovat ne, jotka nöyrtyvät ottamaan vastaan häävaatteen – Kristuksen
Olla Kristuksessa on elää Hänen armostaan, Hänen identiteetissään, Hänen voimassaan ja Hänen tulevaisuudessaan – nyt ja iankaikkisesti.
Se ei ole vain oppi, tunne tai kokemus — vaan liitto, jota Jumala pitää.
Se on paikka, jossa sinä elät, liikut ja olet (Ap.t. 17:28), samaan aikaan maan päällä mutta taivaallisesti ankkuroituna. Ja,Pyhä Henki todistaa meidän sisällämme, että olemme Jumalan lapsia.
Kerro sormusnäystä 11 vuotta sitten Saaran häissä, kuinka syöpyi mieleeni. (Kuva).
> hengessä tunsin, että edessä on erilainen hengellinen jakso;valmistamisen jakso ennen Herran paluuta.
On tärkeää muistaa:
- Evankeliumi on kaikille.
Jumala kokoaa vieraat teiltä ja kujilta. - Pelastus ei avaudu omalla hyvyydellä.
Ainoa kelpaava puku Jumalan edessä on Kristuksen vanhurskaus. - Kutsun torjuminen on todellinen ja vaarallinen mahdollisuus.
- Ulkoinen kristillisyys ei pelasta.
Ilman hääpukua… ulkopuolelle jää.
📘 Nooan päivien hengellinen opetus meille
Jeesus itse viittaa Nooan päiviin:
”Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.”
(Matt. 24:38–39)
He kuulivat Nooan varoitukset, mutta eivät välittäneet.
Sydämet olivat sulkeutuneet jo ennen arkin ovea.
📘 Mitä tämä merkitsee ajallemme?
Jos yhtään osaamme tulkita aikaa, missä elämme, voimme nähdä ympärillämme saman maailman tilan kuin Nooa näki:
Ihmiset ovat välinpitämättömiä Jumalaa kohtaan. Päämäärä on hukassa. Tässä ei nyt niinkään kiinnitetä huomiota syömiseen ja muihin asioihin, vaan nimenomaan siihen välinpitämättömyyteen ja haluttomuuteen tehdä parannusta ja kääntyä Herran puoleen odottamaan Häntä.
Ut puhuu myös valveilla olevista ja nukkuvista neitsyeistä, jotka odottavat sulhastaan saapuvaksi.
🔹 Meidän tehtävämme on julistaa totuutta Kristuksesta – aivan kuten Nooa julisti vanhurskautta.
🔹 Jumala itse avaa ja sulkee pelastuksen oven.
🔹 Armoaika on avoinna nyt, mutta ei ikuisesti.
🔹 Arkki on tänään Kristus, ainoa pelastustie.
🔹 Sisälle astuvat ne, jotka kuulevat ja tottelevat Jumalan kutsua.
Nooa puhui.
Ihmiset valitsivat.
Jumala sulki oven.
Siinä on koko pelastushistorian vakava ja kaunis järjestys.
Muutamat ovat sanoneet minulle, etteivät kestä kuulla julistusta lopun ajoista ja Jeesuksen paluusta. Mistä tämä kertoo? Minusta se kertoo siitä, että kaikki muu on vallannut mielet ja sydämet. Seurakunnan ydintehtävä on pitää esillä evankeliumia ja kutsua astumaan sisälle arkkiin. Jumala itse määrittää myös päämäärän, emme me ihmiset. Eikö?
Lyhyt sovellus elämään
Jeesus kysyy jokaiselta:
”Oletko pukeutunut siihen, minkä minä olen sinulle valmistanut?”
– Ei omiin ansioihin
– Ei uskonnollisiin tekoihin
– Ei hyviin ajatuksiin
Vaan Jeesuksen vereen ja vanhurskauteen.
Lopuksi;
Tänään on tuomiosunnuntai. Tuomiosunnuntai (kirkkovuoden viimeinen sunnuntai) muistuttaa kristittyjä Kristuksen toisesta tulemisesta, viimeisestä tuomiosta ja iankaikkisuuden todellisuudesta. Sen sanoma ei ole vain pelottava, vaan myös vakava, toivon täyttämä ja herättävä.
⭐
Tuomiosunnuntain ydin:
1. Jeesus tulee takaisin.
2. Tuomio on oikeudenmukainen.
3. Kristukseen turvaavat pelastuvat.
4. Jumala palauttaa oikeuden koko maailmaan.
5. On aika elää valossa ja valmiina.
KL Klinga



Kommentit