MIKSI SEURAKUNTA JA SISÄINEN KURI?

Olen murehtien seurannut maamme kristillisen kentän tilannetta ja kahtiajakoa. Ajatukseni ovat olleet keskittyneinä seurakuntaan, joka on Kristuksen ruumis ajassamme.  Aamupalaa syödessäni koin, että minun tulee kirjoittaa seurakunnasta ja sen merkityksestä blogiini. Toivon, että luet tämän kokonaan. Ehkä se avaa sinullekin jotakin uutta ajateltavaa aiheesta, miksi seurakunta on niin tärkeä ja miksi siellä tarvitaan kuria sekä järjestystä. 

1.  SEURAKUNTA ON USKOVIEN YHTEISÖ

Alun alkaen seurakunta annettiin uskoville kasvun ja yhteyden tukemiseen. Seurakunta on välittömässä yhteydessä Kristukseen Pyhän Hengen kautta. Apostolit opettivat, että Jeesus on seurakunnan Pää ja me olemme Hänen ruumiinsa jäseniä. Kol. 2:19; Efe. 4:15. Meidän tulee kasvaa Häneen.

Matt.16: 

18 Ja minä sanon sinulle: "sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.
19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."
 

Seurakunta ei ole verrattavissa mihinkään maalliseen yhdistykseen tai järjestötoimintaan. Sen sijaan perhe on eräänlainen pienkuva seurakunnasta. Sen sisällä toimitaan myös Jumalan antaman järjestyksen mukaisesti, 
Efe. 5. luku: 

22 Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle;
23 sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja.
24 Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.
 
Tällainen järjestys on hyvä asia. Jokaisen tulee kilpailla toinen toisensa kunnioittamisessa.  Siitä kaikki lähtee. Ellei kunnioitusta ole, oikea järjestyskin puuttuu. Jokainen voi toimia rakkaudesta ja oikeasta jumalanpelosta käsin.  Eihän sellaista kunnioita, joka ei rakasta ja toimi oikein, eikö? Kukaan ei kiilaa toisen ohitse. Kukaan ei sooloile. Kaikki ovat yhtä Hänessä. Mutta, järjestystä tarvitaan. 
 
Kol. 2. luku: 

5 Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne Kristukseen.
6 Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,
7 juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.
 

2. KUN JÄRJESTYS JA KURI KATOAA, PERHEYHTEYS HAJOAA

Kun Jumalan antama järjestys poljetaan maahan ja ajatellaan, että seurakuntaan voi tulla mitä vaan, perheyhteys hajoaa. Silloin ei Kristus saa enää johtaa seurakuntaansa. Tämä on vakavaa. Järjestys on Hänen tahtonsa.

Paljon on viime aikoina ollut ajattelua, että seurakunnan keskellä saa kaikki kukat kukkia, ja ”onhan se hienoa, kun kaikki voivat tulla ja kuulua seurakuntaan, silloin ainakin kuulevat Jumalan sanaa”.
 -Mutta, tähän ajatukseen sisältyy suuri vaara, eikä se ole Jumalan säätämys meidän uskomme kasvua ajatellen. Perustelen asian Raamatun Sanalla: 

Galattalaiskirjeen 5. luvussa ja 1 Korinttilaiskirjeen 5. luvussa apostoli Paavali puhuu hapatuksesta, joka hapattaa koko taikinan. Hän käy puhumaan kaikkea vääryyttä ja armon vastaista oppia vastaan.  Jos kristitty on Kristuksessa, Hän vaeltaa myös Hänessä ja pyhyydessä, joka Hänessä on.  Seurakuntaan ei voi tuoda maailmallisuutta ja lihantekoja.  Ne on kitkettävä pois (kts. myös 1 Kor. 5:13); 
 
1 Kor. 5:7:
 
-Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
 
 

Seurakunnassa on säilytettävä kuri, jonka avulla vääryys kitketään pois. Erityisesti Sanan opettajat ja papit ovat vastuussa tästä. On aika saada seurakuntiimme kuri ja järjestys, ettei kaikenlainen laittomuus pääse valtaan. Ihminen on niin heikko, että hän mielellään lähtee tekemään kompromisseja vääryyden kanssa ja lankeaa syntiin. Siksi seurakunnan on valvottava ja pysyttävä lujana siinä, mistä apostoli Pietarille sanottiin: " Sitä (seurakuntaa) eivät tuonelan portit voita"!
 
Rukoillaan oman seurakuntamme puolesta!
 
Matt. 5. luku: 

13 Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.

Rukous: 
 
-Isä, Jeesuksen nimessä rukoilen, anna seurakunnalleni 
Sinun Pyhän Henkesi viisaus erottaa, mikä on oikeaa ja mikä väärää. 
Johdata meidät kaikkeen totuuteen ja järjestykseen. Sinä olet
Pyhä ja kasvatat seurakuntaasi kiinnittymään itseesi yhä syvemmin. 

Pyhitä meidät totuudessa, Sinun Sanasi on totuus. 
Anna meidän kirkastaa Sinua tälle maailmalle rakkaudessa. 
Rakkaus palvelee ja antaa itsensä alttiiksi toisten edestä. 
Opeta meitä rakastamaan, kuten Sinä rakastat. Ei vaatimalla, 
eikä pakosta, vaan että me rakastaisimme vapaina ja puhtaina, 
Sinun ristintyösi ansiosta. Kiitos verestäsi, jonka vuodatit 
jokaisen syntimme tähden. Varjele meitä pitämästä uhriasi 
vähäarvoisena ja auta meitä palvelemaan Sinua ilolla. 
Aamen.
 
VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA! 

Kommentit

Suositut tekstit