VIISAS VAIMO TOIMII
Raamatussa on joitakin kertomuksia siitä, kuinka vaimolla oli osuutensa siinä, että Jumalan tahto pääsi murtautumaan läpi silloin, kun mies oli sokea näkemään Jumalan tahtoa tai kapinoi Jumalaa vastaan. Kautta aikain on ollut siis Jumalaa pelkääviä naisia, jotka ovat ymmärtäneet toimia silloin, kun miehet eivät ole osanneet, tai ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle.
Yksi sellainen nainen oli Abigail. Hänen miehensä, rikas kaalebilainen karjataloudenhoitaja Naabal, oli toimissaan raaka ja moukkamainen. Mies ei kyennyt tekemään sitä, mikä on oikein Herran silmissä. Kuningas Daavid lähetti omia miehiään Naabalin luokse, josko tämä armahtaisi heitä ja antaisi heillekin lammasten keritsijäisten vuoksi pidettävän juhlapäivän herkkuja. He olivat paimentaneet rauhassa naapureina Naabalin miesten kanssa. Naabal oli kuitenkin tyly ehdotukselle ja olisi vetänyt tästä onnettomuuden päälleen, ellei hänen viisas vaimonsa olisi ryhtynyt toimeen. Abigail sai tiedon tilanteesta ja korjasi miehensä tekemän virheen; Hän toimitti henkilökohtaisesti kaikkea hyvää talostaan Daavidille ja hänen miehilleen. Kertomus löytyy kokonaisuudessaan 1. Samuelin kirjan 25. luvusta.
Hieman myöhemmin, kun Naabal kuoli pahuuteensa, Daavid haetutti Abigailin vaimokseen.
Toinen nainen, joka oli rohkea puolustaessaan Jeesusta, oli Pontius Pilatuksen vaimo. Kun hänen miehensä istui tuomarin istuimella, lähetti vaimo tälle sanan: "Älä puutu siihen vanhurskaaseen mieheen, sillä minä olen tänä yönä unessa paljon kärsinyt hänen tähtensä". On nähtävissä, että Pilatus pesi kätensä tämän vuoksi, eikä itse sekaantunut Jeesuksen tuomitsemiseen kansan nähden. Hän totteli ymmärtäväistä vaimoonsa ja varjeli näin itseään sotkeutumasta johonkin sellaiseen, mikä todellisuudessa oli väärin. Matt. 27:19.
Jokainen nainen, joka pelkää Jumalaa ja haluaa parasta itselleen sekä perheelleen, on valmis taistelemaan totuuden ja oikeuden puolesta loppuun saakka. Minun naisena tulee toimia silloin, kun näen vääryyden astuvan majaani. Kuinka toimin; se viisaus annetaan Ylhäältä.
Jaak. 1:17:
-Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. |
VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!
Kommentit