VAALIEN 2025 JÄLKIPUINTI
Vaalit on taputeltu ja jälleen on aika palata arkeen. Yhteisten asioiden hoitoon on nyt demokraattisesti vaikutettu. On hyvä muistaa, että kyse on kansanvallan muodosta, ei mistään muusta. Kansa valitsee, ei Jumala. Demokratialla, kuten kaikella muullakin maallisella järjestyksellä, on siis heikkoutensa. Se ei ole täydellistä. Pääsemme kuitenkin tilaan, missä päätöksiä on tehtävä. Kristityille päättäjille se on tila, mikä ei suinkaan tänä päivänä ole turvallinen ja helposti hengitettävä. Tarvitaan siis jonkilaista näkyä ja "otsaa" selviämiseen.
Poliittinen kokonaistilanne maassamme on jokseenkin huolestuttava. Lähes kaikki nykyiset hallituspuolueet kärsivät näissä vaaleissa tappion. Oma puolueeni säilytti täpärästi kannatuksensa; Kd on arvopuolue, jota selvästi arvostetaan ja kuunnellaan. Se ei onneksi, ainakaan vielä, ole lähtenyt lipsumaan periaatteistaan. Itse en voisi ajatella puolueekseni mitään muuta. Joka tapauksessa vaalit osoittivat, kuinka vaikeaa Suomessa on toteuttaa demokratiaa käytännössä. Viime vaaleista ei ole kauaa aikaa, ja nyt ollaan jo suossa; vaalitulos vain paljasti sen karun syvyyden asteen.
Toisekseen näyttää siltä, että yhä vain liberaalimpi ja kaikkea suosiva politiikka pääsee enemmän valtaan. Johtaville paikoille valikoituu niitä, joiden maailmankatsomus ja arvomaailma ovat aivan kaikelle avoimia. Miehiä ja naisia, joilla on selkeitä arvoja ja periaatteita, aletaan suorastaan työntää alas asemistaan. Arvovaltaista, ja sanoisinpa jopa kutsumustietoista, johtajuutta pelätään, eikä enää osata arvostaa. Mutta, jos on "profeetta", eikä tiedä sitä itse olevansa, mennään kyllä pahasti metsään.
Anyway, maailma menee menojaan, ihmiset tulevat ja menevät. Mitä kerran jää jäljelle; se ei ratkea vaaleissa, vaan siinä eletyssä elämässä, mitä kukin jälkeensä jättää.
Tulevaisuutta rakennettaan päämäärätietoisesti vain silloin, kun ihminen ymmärtää pienuutensa, eikä katsele sivuilleen, vaan katsoo rohkeasti eteenpän!
Toivotan onnea kaikille niille vastavalituille päättäjille, jotka tämän lukevat. Päämäärä häämöttää jo!
VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!
Kommentit