KRISTITTY JA YHTEISKUNTA OSA I

Mikä on uskovan suhde yhteiskuntaan ja sen alla olevien asioiden hoitoon? Kuuluuko politiikka kristitylle? Missä määrin olen velvollinen pistämään itseni likoon? Voinko palvella Herraa ja silti ottaa osaa päätöksentekoon? Nämä ovat isoja kysymyksiä monelle; etenkin nyt kun maailmassa on kriisiä kriisin perään. Katsotaan, mitä Raamattu näistä asioista opettaa. Lähden liikkeelle opetuksessani Vanhan testamentin puolelta. 

Kuningas Daavidin valtakunta 

Israelin kuninkaiden aikaan kuninkaat ja hovi työskentelivät saumattomasti yhteistyössä hengellisten johtajien ja profeettojen kanssa. Uskonnolliset johtajat toimivat hallitsijoiden neuvonantajina. Neuvonantajia oli toki muitakin.

Kuninkaille oli ensiarvoisen tärkeää miellyttää toimissaan Jumalaa. Jos he poikkesivat Hänen säädöksistään, olivat Profeetat valppaina ja palautetta annettiin. Jumalan tuomiot astuivat voimaan silloin, kun Jahven säädöksiä rikottiin. Jumala rankaisi kokonaisia kansoja. 

”Mutta he pilkkasivat Jumalan sanansaattajia ja halveksivat hänen sanaansa ja häpäisivät hänen profeettojansa, kunnes Herran viha hänen kansaansa kohtaan oli kasvanut niin, ettei apua enää ollut. Niin hän toi heidän kimppuunsa kaldealaisten kuninkaan ja surmautti miekalla heidän nuoret miehensä heidän pyhäkössänsä eikä säästänyt nuorukaista eikä neitosta, ei vanhusta eikä harmaapäätä; kaikki hän antoi tämän käsiin.”; 2. Aikakirja‬ ‭36‬:‭16‬-‭17‬ ‭FB38‬‬

Jumalan ymmärrettiin hallitsevan koko maanpiiriä ja kansoja. Hän asetti kuninkaat istuimilleen ja käytti heitä omien tarkoitusperiensä toteuttajina. Hallitsijoista kerrotaan, että heitä oli kahdenlaisia: hyviä sekä pahoja. (1 Kun. 16:25).

Vanhan testamentin puolelta voimme monin paikoin nähdä, kuinka hengellinen elämä määritteli motiiveja ja toimintaa yhteiskunnallisella saralla. Ei ollut samantekevää, kuinka hallitsijat ja kansa elivät. Heidän tekojaan vaadittiin tilille. Jumala oli kiinnostunut kansojen ja ihmisten elämästä. Ja, Hän on sitä yhä. 

Uuden liiton aikakausi; Ut:n opetus

Pakanaseurakunta on oksastettu jaloon viinipuuhun, so. hengelliseen Israeliin. (Rm.11). Meidän ei pidä ylpeillä sen rinnalla. Israelin vaellus on annettu meille esikuvaksi. Mekin olemme langenneita tänä päivänä, emme suinkaan ole onnistuneet noudattamaan Jumalan asettamia säädöksiä yhtään sen paremmin. Emme voi lyödä rintoihimme. 

Kristuksessa meidät on asetettu taivaallisiin, Efe.2:6-7. Jokaisen kristityn katseen tulisi olla luotuna Jeesukseen ja Hänen valtakuntansa totuuksiin. Vaikka me olemme maailmassa, me emme ole maailmasta. Kristityn tehtävä on vaikuttaa tästä päämäärästään ja asemastaan käsin. Me olemme Kristuksen seuraajia ja Isä Jumalan edustus täällä. Olemmeko sitä olleet? (Hepr.12). Saako Hänen Sanansa opettaa ja johdattaa meitä? 

”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.”; Psalmit‬ ‭119‬:‭105‬ ‭FB38‬‬

”Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista.”; ‭‭Heprealaiskirje‬ ‭12‬:‭25‬ ‭FB38‬‬

Uuden testamentin opetus on, että meidän tulee elää maailmassa Kristuksen valoa ympärillemme levittäen. Siihen liittyy olennaisesti kutsumus-ja päämäärätietoinen vaeltaminen, missä jokainen käyttää saamiaan lahjojaan uskollisesti. Pyhä Henki varustaa uskovat rohkeudella ja voimalla. Kaiken kruununa on Rakkaus. Jumala on Rakkaus. Rakkaus ei nouse meidän omista vaikuttimistamme. Eikä lamppua pidä laittaa vakan alle. 

”Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni.”; Roomalaiskirje‬ ‭12‬:‭9‬ ‭

Kristityn tulee etsiä hyvää. Jumala antaa viisautta siihen. On kuitenkin tärkeää, ettei kukaan lankea ajattelemaan itsestään liikoja, kuten apostoli Paavalikin kirjeessään opettaa. On vaellettava sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala itse kullekin lahjoittaa. Jos joku uskoo saaneensa yhteiskunnallisen vaikuttamisen lahjan, olkoon siinä uskollinen ja tehköön kaikkea hyvää Jumalan kunniaksi. Ihmisviisaus vie harhaan. 

”Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.”— ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭12‬:‭3‬‬

”Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä.”— ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭12‬:‭17‬‬

Pahan kostaminen pahalla ei ole koskaan Jumalan tahto. Meidän tulee rakastaa jopa vihamiehiämme. Yleensäkin kireälle johdetut tuomiot johtavat ihmiset vain koston kierteeseen ja kapinaan. Armollisuus ja anteeksianto vapauttaa. Tämä on ihmiskunnan historiassa monta kertaa nähty. Siltikään me emme ole siitä paljonkaan ottaneet opiksemme. 

EIKÖ MEIDÄN PITÄISI KESKITTYÄ VIEMÄÄN PELKÄSTÄÄN EVANKELIUMIA? 

Usein törmätään esiin nousevaan kysymykseen politiikan ja uskonnon sekoittumisesta toisiinsa. Ihmiset peräänkuuluttavat niiden pitämistä erossa toisistaan. Toisaalta ymmärrän sen tilanteessa, missä elämme juuri nyt; seurakunta elää lankeemuksen tilassa ja se heijastuu vahvasti kaikkeen. Kun suola käy mauttomaksi, ei se kelpaa enää muuhun kuin ihmisten tallottavaksi; Matt.5:13.

”Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, niin hyvin kuninkaalle, joka on ylin, kuin käskynhaltijoille, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi;”; 1. Pietarin kirje‬ ‭2‬:‭13‬-‭14‬ ‭FB38‬‬

Mikäli me olisimme eläneet Jumalaa ja lähimmäistä kunnioittaen seurakunnissamme, olisi tilanne toinen. Kaikki olisivat onnellisia, eikä jyrkkää yhteiskunnallista vastakkainasettelua olisi.

Vanhan liiton teksteissä on myös lukuisia esimerkkejä kansanvallasta ja siitä, kuinka Jumalakin taipui siihen ja antoi kansan tehdä virheitään. Kuningas Saul oli ihmisten valitsema ulkomuotonsa vuoksi. Muistamme, kuinka onneton oli hänen loppunsa. Lopulta Jumalan mielenmukainen kuningas Daavid korjasi potin. 

Demokratiakaan ei tule olemaan se lopullinen kansallisen vallankäytön kehys, missä valtakuntia hallitaan ja rakennetaan kestäviksi. Se ei anna meille parasta lopputulosta missään, se on varma. Jumalan valtakunta tulee kaikessa voimassaan ja suuruudessaan. Jokainen polvi tulee notkistumaan Kuningasten Kuninkaan ja Herramme Herrain eteen. Olemmeko siihen valmiit? Nyt on tärkeää varmistaa kuuliaisuutensa; on korjattava asenteensa suhteessa esivaltaan, joka on Herran itsensä väline. 

”Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa"; Roomalaiskirje‬ ‭14‬:‭11‬ ‭FB38‬‬

VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!