KRISTUS ON LAIN JA ARMON TASAPAINOTTAJA

Minua aina on häirinnyt virheellinen käsitys laista ja toisaalta armosta. Monelle on Jumalan laki kuin punainen vaate. Siitä ei saisi saarnata ja jos puoli sanaa sanoo, heti syytetään tuomitsijaksi. Itse asiassa Jumalan Sana on tuomitsijamme; Joh. 12:48 (Jeesuksen omat sanat): 

-"Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä". 

Jeesus rakasti tehdä Isänsä tahdon. Hän osoittaa kerran lopullisesti maailmalle synnin, vanhurskauden ja tuomion; Joh. 16:8.  

Room. 7:12: 
-Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä. 

Sananjulistajan ja papin suun tulee puhua totuutta ja totuus on Jumalan Sana. Siinä on mukana Jumalan laki ja käskyt. Jeesus on lain täyttymys. Kun Jeesus tuli, Hän itse oli valmis elämään Jumalan lain todeksi maan päällisellä vaelluksellaan. Siksi Hän on sen täyttänyt. Siihen ei kykene yksikään toinen.  

Room. 10:4:

- Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

Uskova puetaan Kristuksen vanhurskaudella ja julistetaan syyttömäksi. Meidän tulee vain pysyä Hänessä; pysyä totuudessa, eikä poiketa siitä pois.  Totuus on Hänessä ja Hänen Sanassaan. 

Joh. 12:48: 

-Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. 

 SYNTINEN IHMINEN KASVAA ARMOSSA

Tiit. 2:

11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.

Armo kuuluu jokaiselle syntiselle, joka anoo sitä uskossa Kristukseen. Hän on luvannut armahtaa syntejään katuvan. Hän on luvannut antaa uuden sydämen sellaisen ihmisen sisimpään. 

Hes. 36:26 (profetia uudesta ajasta Jeesus-messiaan jälkeen): 

-Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. 

Pyhä Henki tulee uskovan sisimpään ja johdattaa häntä kaikkeen totuuteen. Hän ei tahdo elää enää syntisen luontonsa mukaista elämää, vaan Kristus-elämää.  Se on Jumalan teko ihmisessä.

Kolossalaiskirje luku 1: 

24 Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta,
25 jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan,
26 sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,
27 joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.
28 Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.
29 Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa.

 VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!

Kommentit

Suositut tekstit