PUHTIA PÄÄTÖKSENTEKOON

Nyt, jos koskaan, on tullut aika vaikuttaa. Paikallinen päätöksentekomme kaipaa ihmisiä, jotka haluavat toimia yhteiseksi parhaaksi avoimin mielin. 

Kristillisdemokraattinen puolue on mahdollisuus sellaiselle, jolle perinteiset suomalaiset arvot ja ajattelutapa ovat luontevia. Kristillinen arvopohja antaa mitä parhaimmat eväät päätöksenteolle. Eurooppalainen demokratia on rakentunut satojen vuosien saatossa tälle vakaalle arvopohjalle, jota ikävä kyllä, nyt ravistellaan. Sen luomia rakenteita pyritään vauhdilla murtamaan. 

Kd:n kansanedustaja Päivi Räsänen otti viikolla kantaa hämeenlinnalaiseen koulumaailman tapaukseen, missä 8-vuotias lapsi oli vahingossa kuullut Jeesuksesta jossakin koulun järjestämässä tilaisuudessa. Asiasta uutisoi mm. Iltalehti. Hämeenlinnan kaupunki suostui maksamaan perheelle 1500 euron korvaukset tapahtuneen johdosta. 

Mielestäni tällainen maksuliikenne on tuhoisa. Me elämme yhä maassa, missä on uskonnon- ja sananvapautensa. Entäpä ne lapset, jotka joutuvat katselemaan Halloween-hössötystä ja kohtaavat hoitajansa pirunsarvet päässä jo heti ovelta? Tässä mielessä korvaus kuuluisi näillekin perheille, eikö? 

Joudumme monenlaisten kysymysten äärelle tulevina päivinä. Poliittinen ilmapiirimme on jakaantunut selvästi kahtia. Amerikkalainen ideologia on vallannut meilläkin sijaa; ollaan väistämättä kahta eri leiriä; On oikeisto ja vasemmisto, konservatiivit ja liberaalit. 

Kristillisessä mielessä tällainen jako ei lopulta rakenna mitään kestävää. Olemme noidankehässä. Kun Rooman vallan alla arkeaan elävät juutalaiset kääntyivät kysymyksineen Jeesuksen puoleen, Jeesus käänsi joka kerta kysymykset heille itselleen. Hän muistutti siitä, mikä on kuitenkin kaikkein tärkeintä. Tärkeintä ei ole valta ja maallisen kartuttaminen, vaan se, mikä on päämäärä ja kuinka sinne päästään. Me tarvitsemme rauhaa ja rakkautta. Me tarvitsemme armollisuutta toisiamme kohtaan. 

Katja-Leena Klinga

Kd paikallisosaston pj. 

Ikaalinen

Kommentit

Suositut tekstit