MURTUNUT TURVAJÄRJESTELMÄ AJASSAMME
Jumalan alkuperäinen suunnitelma oli, että mies ja nainen voisivat yhdessä pitää tästä luomakunnasta huolta. Perhe on seurakunta pienoiskoossa. Siitä huolehtiminen ja sen eteen työskenteleminen on Luojamme antama tehtävä meille.
Perheen perustamisen tulee tapahtua silloin, kun siihen liittyvät asiat ovat kunnossa:
Sananlaskut 24: 27:
"Toimita tehtäväsi ulkona ja tee valmista pellollasi; sitten perusta itsellesi perhe". Ilman toimeentuloa on vaikea viedä perhettä eteenpäin. On tärkeää toimia suunnitelmallisesti. Perheen perustamisen tulee olla hyvin ennalta suunniteltua. Jumalan Sana puhuu paljon miehen ja naisen osuudesta ja perheen merkityksestä. Puolisot luotiin avuksi toinen toisilleen. Perhe taas on tärkeä osa Jumalan kokonaisvaltaista suunnitelmaa ihmiskunnassa. Raamatun sukuluettelot kertovat meille, kuinka perhekunnittain kaikki on järjestyksessä. Millaisia sukuluetteloja nykyään syntyykään, kun perhedynamiikka on murrettu vuosikymmenten saatossa? OLEMME POISPOIKENNEITA Mikäli me olisimme pysyneet tässä Jumalan turvaverkostossa vahvoina loppuun saakka, tilanne maailmassa olisi hyvin toisenlainen. Sen sijaan olemme pois poikenneet ja ajautuneet turvajärjestelmän ulkopuolelle. Perheet ovat rikkoutuneet ja lapsemme ajelehtivat vailla päämäärää. Monet etsivät itseään ja elämäntarkoitusta. Uskon, että Jumala suree näkemäänsä. Hänen Isän sydämensä itkee. VIELÄ ON TOIVOA Nyt on tullut aika koota se, mikä vielä on mahdollista. Niin kauan kuin elämä jatkuu, voimme palata takaisin Jumalan suunnitelmaan. Voimme alkaa elämään Jumalan antamien ohjeiden mukaisesti. Niinkuin Nooa pelasti perhekuntansa, voimme mekin sen tehdä. Meille on annettu esikuvaksi Raamattu ja siellä olleet tapahtumat jo paljon ennen meitä. 1. Jumalan käskyt ja säädökset pätevät yhä. 2. Liitto-Jumalan tahdossa eläminen on sitoutumista Häneen. 3. Jeesuksen esimerkin mukainen eläminen on palvelemista. Se ei ole itsekkäästi omaan lihaan kylvämistä. On tärkeää palvella Herraa hengessä ja totuudessa. Ja, totuus on Jumalan Sana.
|
Kommentit