TODELLISEN YHTEYDEN PERUSTA
Luulin, että saisin viikkojen tauon kirjoittamisestani. Aamuyöllä viiden aikaan kuitenkin heräsin raamatunkohtaan:
- "Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi". Joh. 8:35-36.
Sanat, jotka itse Herramme Jeesus lausui, sanottiin syntisen naisen kohtaamisen yhteydessä. Toiset olivat valmiit kivittämään naisen. He seisoivat jo kivet käsissään. Kuitenkin tilanne päättyi siihen, että syyttäjistä yksi toisensa jälkeen laski kivensä maahan.
Jeesus tähdensi opetuksellaan sitä, että me ihmiset tuomitsemme lihan mukaan. Jeesuksen tuomiot poikkeavat tästä. Hän ei tuomitse, kuten me ihmiset tuomitsemme.
Me kaikki olemme olleet synnin orjuudessa. Kukaan meistä ei ole synnitön, eikä voi röyhistellä Jumalan edessä rintaansa syyttömyydellään. Me tartumme myös kovin helposti lihan käsivarteen ja kirveeseen.
TODELLISEN YHTEYDEN PERUSTA SRK:SSA
Jumala puhui henkeeni, että todellisen yhteyden perusta seurakunnassa on siinä, että me ryhdymme toinen toistemme palvelijoiksi ilman minkäänlaisia vaatimuksia. Hänen käskynsä eivät ole raskaat kantaa, kun me tottelemme Häntä.
Jokainen joka tekee syntiä, on synnin orja. Me saamme syntisinä tulla Hänen luokseen ja palvella Häntä. Hän tekee jokaisen vapaaksi.
Se, joka tahtoo olla suurin, luopukoon siis omista oikeuksistaan ja palvelkoot Häntä. Siinä on kaiken yhteyden perusta. Kun me joudumme ristiriitaan, ei oikea tie ole alkaa peräänkuuluttamaan omia oikeuksiaan, vaan ryhtyä kaikkien palvelijaksi.
Seurakunta on kasvunpaikka. Siellä me kasvamme Häneen, joka on Pää. Hän itse johtaa seurakuntaa. Hänen todistuksensa meistä on pätevä. Hän on ottanut meidät omikseen ja lahjoittanut meille Pyhän Hengen. Silloin meillä ei ole varaa jättää ketään huomiotta.
Joh. 3:
33 Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen. | ||||
34 Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla. 1 Kor. 1:
|
RISTIRIITOJEN AIHEUTTAJA ON POISTETTAVA
Aina silloin, kun seurakunnassa on ristiriitoja ja koetaan, että mennään kauemmaksi toisista, on palattava olemassa oleviin epäkohtiin, eikä luoda niitä lisää. Alkuseurakuntakin kohtasi monia hämmennystä herättäviä kysymyksiä sen perustusta rakentaessaan. Apostolit joutuivat luomaan linjauksia mm. suhteessa kääntyneisiin pakanoihin. Päädyttiin siihen, ettei pakanoita tarvitse ympärileikata jne.
Apostoli Pietari kertoi, että Paavalin opetukset olivat osiltaan vaikeatajuisia, 2 Piet.3:
14 Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä; |
15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut; |
16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen. |
17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, |
18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisesta. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään. SUMMA SUMMARUM Seurakunnan johtamisessa tarvitaan ylhäältä tulevaa viisautta pyrkiä huolehtimaan yhteydestä niin, että Poika tulee kirkastetuksi. Me, jotka olemme luonnostamme synnin orjia, olemme vapautetut Hänessä. Yhteys ja ykseys ei synny tekemällä jakoa ihmisten kesken ja lisäämällä heidän taakkojaan. Kristuksessa me kaikki olemme yhtä. Ne, jotka oikeuttaan hakevat, alkakoot palvelemaan muita ja luopukoot omista oikeuksistaan. Joka itsensä alentaa, se ylennetään. Näin Jumalan Sana opettaa. Lk. 14:10: Vaan kun olet kutsuttu, mene ja asetu viimeiselle sijalle, ja niin on se, joka on sinut kutsunut, sisään tullessaan sanova sinulle: 'Ystäväni, astu ylemmäksi'. Silloin tulee sinulle kunnia kaikkien pöytäkumppaniesi edessä. VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA! |
Kommentit