JOS JEESUS KÄVELISI OVESTA SISÄÄN

Mitä Jeesus sanoisi astuessaan tänään seurakuntani ovesta sisään, ilmoittaessaan kulkeneensa kaupunkimme ja maamme läpi? Tai, mitä Hän kysyisi minulta astuessaan kotini kynnyksen yli? Halusin lähteä tähän pieneen ajatusleikkiin mukaan. Leikiksihän se jää, sillä kuka meistä tavoittaa Jumalan ajatukset; 

Jes. 55:8: 

-Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.

Tästä tulee varsin mielenkiintoinen matka; sukellus katsomaan, miltä maailma Jumalan silmin näyttäytyisi kenties tänään: 

1. SEURAKUNTA JEESUKSEN SILMIN

Jeesus, kulkiessaan opetuslastensa kanssa, näytti seurustelevan enemmän syntisten ja jokseenkin arveluttavien ihmisten kanssa, jopa opetuslapsiensakin silmin. Tekisikö Hän tänäänkin niin?  Kulkisiko Jeesus siellä, minne monet meistä eivät kovinkaan mielellään menisi?  Menisikö Jeesus kadulle huumenuorten ja kodittomien puheille ja tarjoaisi heille apuaan? Missä Hän tänään kulkisi?  

Melko nopeasti vastaisin, että KYLLÄ. Jeesus menisi juurikin sinne, missä ihmiset olisivat kaikkein heikoimmillaan ja tarvitsisivat Auttajaa. 

Nyt minun on kuitenkin pysähdyttävä ja vietävä ajatuksiani vieläkin syvemmälle....

Itse asiassa Jeesuksella oli tuolloin kaksituhatta vuotta sitten oma erityinen missionsa. Jos Hän tulisi luoksemme NYT, Hän tulisi Voittoisana Kuninkaana. Hän ei menisi uudelleen ristille sovittamaan minun ja ihmiskunnan syntejä. Hän on sen kertakaikkisesti jo tehnyt. 

Minkä tehtävän Hän jätti sitten opetuslapsilleen?  Tiedämme Hänen lähettäneen heidät saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille. Tehtävä sai alkunsa Jerusalemissa. Sen valloituksen jälkeen oli suunnattava muualle. Ja, kuten tiedämme; tehtävä jatkuu yhä. 

Evankeliumi tuli valmiiksi Jeesuksen ansioiden tähden. Me olemme liikkeellä valmiiksi saatetun ja toteen näytetyn mandaatin kanssa. Se Mandaatti on Hänen ja Häneltä meille uskottu.

Jos Jeesus tulisi ovestani sisään, joko kotiini tai seurakuntaani, uskoisin Hänen sanovan: " Teitkö kaiken sen, minkä Minä käskin sinun tehdä? Oletko kulkenut valmistamallani tiellä"?

Eli, tehtävämme on löytää Hänet, joka on TIE, totuus ja ELämä itsekullekin meistä. Ja, seurata Häntä; maksoi mitä maksoi. 

Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen avaimet seurakunnan perustamiseen annettiin Pietarille ja opetuslapsille. (Matt. 16:18). Isä Jumala perusti seurakunnan Jeesuksen valmistamalle perustukselle, vahvaan kallioperään. Sanan perustus kestää. 

Jeesuksen tahto on, että kalastajat tuovat saaliinsa Hänelle, Hänen seurakuntaansa. Seurakunta edustaa Kristusta täällä. Seurakunta ei ole siellä, missä syntiset tai pilkkaajat istuvat. Ei. 

Psalmi 1: 

1 Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain 
neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, 
kussa pilkkaajat istuvat,
2 vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen 
lakiansa päivät ja yöt!

Jos Kristus tulisi seurakuntaan, Hän iloitsisi jokaisesta uudestisyntyneestä uskovasta, joka viettäisi aikaa Hänen kanssaan, yhteydessä toisten uskovien kanssa seurakunnassa. Hänen lakinsa asuu siellä. 

Matt. 18:20:

 -Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.

2. PERHE JEESUKSEN SILMIN

Nyt, kun olen katsonut, mihin Jeesuksen missio tähtäsi kokonaisuudessaan, voin katsella asiaa myös yksilötasolla. Jeesus perusti seurakuntansa maailmaan. Ja, minä yksilönä saan olla osa sitä. Jos Jeesus tulisi luokseni ja perheeseeni, mihin Hän kiinnittäisi huomionsa tänään?  

Jeesus rakasti kaikkia. Erityisesti evankeliumeissa Hänen kerrotaan olleen lasten ystävä. Jumala rakastaa lapsia. Minunkin perheeni kohdalla olen varma, että kaikki lapseni ja lapsenlapseni ovat rakkaita Hänelle. He kuuluvat Hänen suunnitelmaansa. Olen synnyttänyt lapseni elämälle, en kuolemalle. Heistä jokainen on iankaikkisuussielu ja kuuluu Jumalalle. 

Jeesus varmasi kysyisi minulta: " Oletko tuonut lapsesi siunattavakseni "?  Ja, siihen minä iloilla vastaisin:"Kyllä, Herrani. Ihan jokaisen. He ovat lahja Sinulta".

Toisekseen Hän katsoisi varmasti avioliittoani. Hän tahtoisi lujittaa sitä. Ehkä Hän kysyisi minulta:"Oletko ollut uskollinen miehellesi ja rakastanut häntä kaikkina elämäsi päivinä"? 

Tuohon kysymykseen vastaisin: "Herrani, sinä tiedät, että olen kovasti tahtonut sitä. Olen halunnut ollut uskollinen Sinulle ja ymmärtänyt, mitä minulta aviopuolisona odotat. En aina ole onnistunut kaikessa, mutta olen yrittänyt parhaani. Kiitos, että olet antanut apusi niin monessa kiperässä paikassa, myös monien houkutusten ja kiusausten keskellä. 

3. KAUPUNKINI JEESUKSEN SILMIN

Jeesuksen tullessa asuinkaupunkiimme, Hän varmasti katsoisi sitä kyynelsilmin. Hän puhui useille eri kaupungeille kulkiessaan maanpäällä. 

Matt. 23:37: 

Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.

Ehkä Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä Hän kaiuttaisi tänään: " Minä olen antanut teille aikaa parannuksen tekoon, olen ollut uskollinen ja kärsivällinen, mutta te ette ole tahtoneet kääntyä". 

Mitä asukkaamme vastaisivat Hänelle? 

4. SUOMI JEESUKSEN SILMIN

Maamme on myös tärkeä Jumalalle. Jumala puhuttelee jokaista maata ja kansakuntaa erikseen. Hänellä on suunnitelma koskien koko maanpiiriä; 

Jes. 34:1:  

-Astukaa esiin, te kansat, ja kuulkaa; te kansakunnat, tarkatkaa. Kuulkoon maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja kaikki, mikä siitä kasvaa.

Jos Jeesus tulisi Suomi-vierailulle, Hän ehkä sanoisi: "Suomi, mitä sinulla on tuotavana Jumalalle suurena tuomionpäivänä"? " Kun sinun pappisi ja seurakuntasi astuvat Minun eteeni, mitä teillä on minulle tuoda? Tuotteko eteeni vain ihmiskättentöitä ja seurakunnan, joka jäi ilman ravintoa ja vettä; vai tuotteko eteeni runsaan hedelmäsadon Isälleni, joka osoitti teille mitä suurinta rakkautta"?   

VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA! 



Kommentit

Suositut tekstit