MAKAROONILLA KASVATETTU TYTTÖ OSA I: ELÄMÄNI KOHOKOHDAT

OSA I

Olen makaroonilla kasvatettu tyttö. Kun olin lapsi, kulki äitini töissä polkupyörällä useamman kilometrin matkan lastenkodille ja isä keitti usein pikkuveljelleni, siskolleni sekä minulle makarooneja. Ne maistuivat aina yhtä hyvälle voin kanssa. Vieläkin niiden maku tuo veden kielelleni. Kun niitä keittää lihaliemessä, aromit ovat kohdallaan. 

Perheeseeni kuuluivat: erityisopettajaisä, lähikasvattajaäiti, kehitysvammainen pikkusisko ja minua kymmenen vuotta nuorempi pikkuveli, jolle sain keksiä nimen hänen synnyttyään. 

Teini-iässä kesämökillämme

PELKÄSIN, ETTEN PÄÄSE NAIMISIIN

Nuorena tyttönä pelkäsin, etten pääse koskaan naimisiin. En tiedä, mahtaako sellaista pelkoa olleen muilla. Ihastuksia ja poikakavereita minulla oli jo melko varhain, ehkä liiankin varhain. Pettymykset, joita koin, haavoittivat syvältä. Suurin syy pelkooni oli varmasti luottamuksen puute. Ajattelin, ettei miehiin voi luottaa; "Sellaista kaveria en rinnalleni löydä, johon pystyisin luottamaan avioliiton verran". 

Yksi kohokohta elämässäni oli puolison löytyminen. Luotettava nuorimies löytyi seurakuntanuorista. Uskoontultuani olin liittynyt vapaaseurakuntaan. Sen piiristä bongasin Ilkan. Hän oli ahkera, kiltti ja luotettava. Hänen luottamuksensa ennen kaikkea Jumalaan teki suuren vaikutuksen. Rakkaus roihahti välillemme automatkallamme Lappiin. Uskossani kasvoin keskustelemalla ja rukoilemalla yhdessä hänen kanssaan. Hän oli, oman äitini rinnalla, suurin tukeni uskontiellä. Ilkka johdatteli molemmat isoisänikin uskoon.  Tämä kertokoon siis jotakin miehen luotettavuudesta. Ja, luottoa on yhä. 

Sanoimme toisillemme: "Tahdon" 1.8.1987.

LASTENI SYNTYMÄN IHMEET

Kun olin 16-vuotiaana yhden kesän Saksassa isäni serkun perheessä, sain siellä keuhkoklamydian. Olin useita päiviä kovassa kuumeessa ja ikävöin valtavasti kotiin. Klamydia oli ilmeisesti tarttunut jostakin lintupuistosta siellä. 

Kotimaassa tautini diagnosoitiin keuhkoklamydiaksi, mutta lääkäri, joka asiaa tutki, ilmoitti minulle sen aiheuttavan myös lapsettomuutta. Jälkeenpäin olen tosin ymmärtänyt, ettei keuhkoklamydiaan pitäisi sellaista vaaraa liittyä.  Tästä alkoi sitten pelko ja jännittäminen sen suhteen, saanko koskaan omia lapsia. Itkin bussimatkalla lääkäristä kotiin, vaikka olin vasta 16-vuotias. 

Kun opiskelin apuhoitajaksi, aloin heti kohta naimisiinmenomme jälkeen odottamaan ensimmäistä lastamme. Olin äärettömän kiitollinen ja onnellinen asiasta. Pelko lapsettomuudesta oli kohdallani ollut turha.

Lapseni Jeremia ja Jetro kanssani mummoni luona v.-98. 

Jokainen lapsemme on ollut Jumalan lahja ja tervetullut perheeseemme. Jälkeenpäin olen jopa katunut, ettei lapsia ole enempää kuin neljä.  Lapset ovat ikuinen pääoma, iankaikkisuussieluja jokainen. 

Kohokohtia ovat olleet myös viiden suloisen lapsenlapsemme syntymät. Tyttärellämme on jo oma perhe, missä on tänä päivänä viisi tyttölasta peräkkäin. (Päivitys 29.5.-25 Tyttöjä on nyt kuusi). Mikä suurenmoinen taivaanlahja! 

VALMISTUMINEN HENGELLISEEN TYÖHÖN 

Jumalan kutsu Hänen valtakuntansa evankeliumin työhön tuli itselleni jännällä tavalla. Ilkalle asia oli ollut selvä jo paljon aiemmin. Evankelista Hilja Aaltonen oli profetoinut hänelle, että hän tulisi menemään pappiskoulutukseen, kun sen aika olisi kypsä. Hänen piti odottaa vielä hieman. No, hän joutui odottamaan minua. Näin olemme sen jälkeenpäin ymmärtäneet. 

Minusta tuntui aina, etten täytä jotakin mittaa; ja ettei minusta ole niin arvokkaaseen työhön. Ilkan kutsun saatoin ymmärtää, mutten omaani. Minusta oli tärkeää, että keskityn kotona lastenhoitoon ja kasvatukseen.  Sekin erittäin arvokasta. Mutta, Ilkan isä ja Ilkka alkoivat puhua muuta. Heidän näkynsä oli, että minun on mentävä työpariksi mukaan. Niinpä aloin rukoilla asian puolesta.

Lopulta löysin itseni opiskelemasta Hangossa yhdessä mieheni ja perheeni kanssa. Meille oli syntynyt jo kolme lasta. Aika sisäoppilaitoksessa perheen kanssa oli yhtaikaa antoisa, mutta myös vaativa. Päivät venyivät usein pitkiksi, oli lasten hoitoon ja kouluun kuskaamista sekä Ilkka pyöritti vielä yritystään etätyönään. Silti aika, jonka siellä vietimme, jätti lähtemättömät muistot ja rakensivat lastemmekin tulevaisuuden pohjaa. Ja, oppi, jonka saimme, oli arvokas työmme kannalta. 

Kts. OSA II : KUN TAIVAS PUUTTUU ASIOIDEN KULKUUN https://katja-leena.blogspot.com/2023/01/makaroonilla-kasvatettu-tytto-osa-ii.html

- Katja-Leena