KAVIOLIITTO VAIKO AVIOLIITTO?

Juontaja Katja Ståhl kertoo Seura-lehden artikkelissa, kuinka hän osti ex-mieheltään salaa hevosen, mikä johti parin lopulta eroon.  Joku tätiratsastaja-kerhoon kuuluva oli postannut artikkelin facebookkiin ja minäkin menin kommentoimaan sen alle, kuinka surullista se on, jos hevonen tulee miestä tärkeämmäksi. Kerroin, kuinka aikoinaan itse ostin ensihevoseni sulassa sovussa mieheni kanssa. Ja, tänä päivänä mieheni on meistä kahdesta jopa se hevoshullumpi.

Olin järkyttynyt siitä, mitä foorumilla sen jälkeen tapahtui.... sain kimppuuni joukon naisia kommentoimaan, kuinka missään tapauksessa ei mies mene hevosta tai koiraa edelle. Jos hevonen ei miehelle sovi, tulee sitten kavioliitto ja menkööt avioliitto! Toiset julistautuivat ikisinkuiksi, joille vallan hyvin riittää hevonen miehen sijaan. 

Kerroin, kuinka meilläkin oli neljä pientä lasta perheessä, kun ostin ensihevoseni. Oli välttämätön pakko laskea kustannuksia yhdessä. Miehelläni on kuitenkin hyvä laskupää, joten päädyimme siihen, että voin ostaa hevosen myös lasteni, etenkin tyttäreni ja itseni iloksi. Harrastus olisi yhteinen.  

Mutta, tämäkään ei kelvannut tälle tätiporukalle. Ei.  Rouvalla on omat rahat, samoin miehellä. Jos rouva päättää ostaa hevosen, hän ostaa sen, eikä miehellä ole siihen mitään sanottavaa. Samoin, kun rouvalla ei ole sanottavaa miehensä hankintoihin. Hei, haloo!  Eikö hevonen kuitenkin syö perheen yhteistä aikaa ja kassaa?  Onhan sanomattakin selvää, että tällaiset isot hankinnat tulisi pariskunnan yhdessä päättää.  

Tähän on siis tultu. Missä ajassa me oikein elämme?  Ilmeisesti avioliitto on muuttunut omaan napaan tuijotteluksi, missä yhteistä tulevaisuutta, saati ihan arkipäivän elämää, ei enää yhdessä suunnitella, saati sitten eletä?

Aikoinaan tein mieheni kanssa sopimuksen, että kaikki yli muutaman satasen ostokset sovitaan yhdessä. Se on ollut hyvä päätös yhteiselämän kannalta. Avioliitto on sopimusliitto. On tärkeää ottaa toinen huomioon ja kantaa yhdessä vastuu päätöksistä.