TUNTEITAKIN TARVITAAN, MUTTA....

Kuuntelin tänään Radio Deistä raamatunopetusta radiopastori Jukka Norvannolta. Hän puhui niin hienosti siitä rakkaudesta, mistä Jumala sanassaan puhuu. Se ei ole tunnetta, vaan se on tahtotila ja sitoutumista. Se on jonkin hyväksitekemistä. Kun ihmisrakkaus tunteilee, Jumalalta tullut rakkaus toimii. Eli rakastetaan totuudessa ja teoissa, ei tunteilemalla ja vaihtamalla kohdetta aina tunteemme mukaan. Se on sitä todellista Jumalan antamaa Rakkautta. Jumala ei tunteile kanssamme. Jos Hän sen tekisi, olisimme menehtyneet jo aikoja sitten!


Rakkauden sola; K-L Klinga

Olen itse vahvasti tunteva. Jo aivan lapsena saatoin rakastua tulisesti. Muistan sen. Tunteet ovat hallitsevia, mikäli annamme niiden vaikuttaa. Yleensä ne aiheuttavat toimettomuutta ja ahdistusta, ellen osaa toimia oikein. Väitän, että monen ahdistuneisuushäiriön ja masennuksen taustalla on kyvyttömyys käsitellä omia tunteitaan. Tiedän, koska olen tämän itsekin kokenut.

Jumalan rakkaudesta on paljon opittavaa. Mikäli emme vielä ole sitä opiskelleet, on nyt sen aika. Hääjuhlista jokaiselle tuttu rakkauden ylistys Korinttilaiskirjeen 13.luvusta kertoo Jumalan rakkaudesta meille useita sen eri puolia.

Me helposti typistämme rakkauden pieneksi. Ja, kun sen palo sammuu ja alkaa kytemään, me pakenemme. Kuinka usein olemmekaan saaneet lukea lehtien otsikoista: " Rakkautemme vain loppui","Löysin uuden rakkauden"tai "vihasin itseäni".

Tuollaiset em. rakkauden päätelmät, missä rakkaus kääntyy jopa vihaksi, saavat meidät luovuttamaan ja muuttamaan hyvin radikaalistikin elämämme suuntaa. Joillakin se näkyy tyytymättömyytenä itseensä niin, että hän muuttaa itsensä joksikin muuksi. Toisilla se näkyy kenties kumppanin alituisena vaihtamisena. Kun rakkaus loppuu, on tehtävä jotakin.

Jumalan rakkaus on pitkämielinen, se ei katkeroidu, eikä se etsi omaansa. Nämä ovat vain muutamia sen eri puolia. Kunpa edes hitusen voisin oppia tästä: " Herra opeta minua elämään niin, että Sinun rakkautesi voisi tulla elämässäni yhä todellisemmaksi tänään":

OMISTAMALLA USKON JEESUKSEEN, ME ITSE ASIASSA ASTUMME RAKKAUDEN IHMEELLISEEN MAAILMAAN. JUMALA ON RAKKAUS JA HÄN OLI KRISTUKSESSA SOVITTAAKSEEN MEIDÄT ITSENSÄ KANSSA. JA, HÄN ON TULLUT MEIHIN ASUMAAN PYHÄN HENKENSÄ KAUTTA. SILLOIN TUO RAKKAUS VOI VALLATA MYÖS MEIDÄT, MINUT JA SINUT!

Tänä päivänä ihmiset kulkevat fiilisten mukaan. On vaikea sitoutua ja nähdä vaivaa asioiden eteen; Mennään sinne, missä on helppoa ja missä korostetaan muita kuin Jumalaa ja Hänen rakkaudestaan nousevia arvoja.

Jumalan Isän rakkaus meitä kohtaan ei fiilistele. Se on sitoutunut Kristuksessa viemään meidät perille saakka. Maksoi, mitä maksoi.

VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!

Kysymyksiä:

- Kuinka kärsivällinen olen vaistoinkäymisissä?

- Olenko pitkävihainen vai armahtavainen suhteessa lähimmäisiini?

- Kuinka kohtelen itseäni?

- Teenkö rakkauden eteen kaiken, vai

olenko heti valmis luovuttamaan?




Kommentit

Suositut tekstit