VIIKON SANA: KUKA KIRKKOA OIKEIN JOHTAA?
Raamattu opettaa, että Jeesus Kristus on Seurakuntansa Pää. Hän itse johtaa maailmanlaajuista Kirkkoaan. Jokainen kristillinen kirkko on osa tätä kokonaisuutta.
Kol. 1:18: -Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
Kristuksen täydellinen lunastustyö on se perustus, minkä varaan kirkkomme rakentuvat. Muuta perustusta ei voida laittaa. Ja, Kristus on myös aina yhtä Sanansa kanssa. Raamattu kertoo meille, kuinka Sana (Jeesus) tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Pohdittavaksi:
Joh. 1:14: -Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Jeesus ei koskaan toimi Sanaa vastaan. Se, mitä Raamattu ja sen pyhät kirjoitukset pitävät sisällään, ovat Jumalan tahto ihmiskunnalle.
1 Kor. 1:25 sanoo:
-Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. Ajatellaanpa vaikka lätkämatsia, mistä yht´äkkiä vedettäisiinkin tuomari ulos. Voimme ymmärtää, mitä pian tapahtuisi; pelistä tulisi hallitsematonta, kun kukaan ei noudattaisi enää sääntöjä. Tapahtuisi taklaamisia ja loukkaantumisia, jotka eivät olisi kenenkään hallittavissa. Peli muuttuisi erittäin epämukavaksi. Sitä olisi vaikea enää seurata. Näin on myös Kristuksen kirkossa. Kun Tuomari vedetään ulos, alkaa armoton ja hallitsematon meno. KUN JEESUS SAA JOHTAA Kun Jeesus saa johtaa kirkkoaan, siellä Pyhä Henki tekee työtään ja uskovat voivat yksimielisesti ylistää Jumalaa. Seurakunta on uskovien yhteyttä. Siellä meitä kasvatetaan erottamaan hyvä ja paha toisistaan: 1 Kor. 5:
Apostoli Paavali opettaa, kuinka seurakunnan keskuudesta tulee poistaa sellaiset, jotka ovat pahoja. Mitä pahuutta hän tarkoittaa? Hän tarkoittaa, ettei seurakuntaan eli Kristuksen kirkkoon kuulu samanlainen elämänmeno kuin vallitsee maailmassa. Seurakunnalle on annettu valtuudet käsitellä syntiä ja pahuutta niin, että ne tulevat tuomituiksi. Pyhä Henki on Totuuden Henki. Sen minkä valo paljastaa, sen Kristuksen veri puhdistaa. Joh.16:
Apt. 20:28: -Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut. VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA! |
- Olenko perillä siitä, mikä on oikeaa ja väärää kristillisessä opetuksessa/elämässä tänään?
- Näenkö kristittyjen keskuudessa yksimielisyyttä, vai onko siellä vastakkainasettelua ja puolueita?
- Olenko rukoillut elämääni johdatusta suhteessa Kristuksen seurakuntaan?
Kommentit