VIIKON SANA: IHMISEN "HINTALAPPU"
Efe. 5. luku:
1 Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset, | |||||
2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi". Jumala maksoi ihmisestä valtavan hinnan. Antamalla oman Poikansa uhriksi synneistämme, Jumala osoitti suurinta rakkautta, mitä maailmankaikkeudessa ikinä voi olla. Mikä suru ihmiskunnan tottelemattomuudesta Isä Jumalalla olikaan, mutta mikä suunnitelma myös sen pelastamiseksi! Joh. 15:13: Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Joh. 3:16 (nk. Pienoisevankeliumi Raamatussa): Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Ihminen on äärettömän arvokas Jumalalle. Jumala on tehnyt kaikkensa sen eteen, että meillä olisi takaisinpääsy Hänen yhteyteensä. Jokainen ihminen on rikkonut teoillaan, ajatuksillaan ja sanoillaan Jumalaa vastaan. Room. 3: 23: Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla... Ihminen ei pääse sisälle pelastukseen omien tekojensa tai ansioidensa kautta. Jumalalla on vain yksi tie valmistettuna meille: -Kun me uskomme evankeliumin, otamme Jeesuksen henkilökohtaisesti vastaan Pelastajanamme ja Vapahtajanamme, tällöin meidän nimemme kirjoitetaan Elämän kirjaan taivaassa. (Ilm.3:5). Pakanainapostoli Paavali kirjoittaa kirjeessään efesolaisille sanat, jotka mekin saamme omistaa tänään: Efe.1:
VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA! Rukous: - Isä, Jeesuksen nimessä rukoilen, anna anteeksi oma yrittämiseni parantaa itse itseäni ja kapinointini Sinua vastaan. Kiitos, että annoit Jeesuksen uhrina syntieni puolesta. Tiedän olevani syntinen, olen rikkonut monella tavalla Sinua ja tahtoasi vastaan. Pelasta minut iankaikkiselta erolta Sinusta ja johdata ristin juurelle. Tee minusta uusi luomus Kristuksessa ja käännä elämäni suunta. Aamen. |
Kommentit