KUINKA TUNNEN JA SELVIYDYN TUNTEITTENI KANSSA?

Mistä ihmeestä oikein tunteeni syntyvät?  Mistä saavat kimmokkeensa vihan, väsymyksen ja häpeän tunteet?  Tai, ilon, onnistumisen ja kiintymyksen tunteet?  Omassa terapiassani olen joutunut näitä pohtimaan. Nyt jaan omien pohdintojeni ja löytöjeni pohjalta aiheesta hieman muillekin. Tämä on aiheeseen kuitenkin vain pintaraapaisu: 

Muistan, kun olin 11-vuotias koulutyttö ja rakastuin ensimmäisen kerran elämässäni. Tunne oli täysin hallitsematon, valtava kuin kosken kuohu sisälläni. Muistan, kuinka seisoin kotiparvekkeeni kaiteen äärellä ja tunne meni sisälläni vuoren voimalla. Sisälläni oli tuli. Se oli mielelleni liian suurta ja käsittämätöntä.

Olen joutunut tunnustamaan itselleni, että koin lapsuudessa muutamia traumaattisia kokemuksia. Ne liittyivät läheisiin ihmisiin ja tilanteisiin, mitä ihmissuhteissa tapahtui. Koin oloni uhatuksi ja turvattomaksi. Vaikka lapsuuteni oli pääosin turvallista, nämä muutamat tilanteet käänsivät tunne-elämäni ylösalaisin. 

TRAUMOISTA

Traumaattinen stressireaktio saa tunteet tuntumaan suuremmilta kuin ne yleensä olisivat. Ehkä siksi olen niin voimakkaasti tunteva.  Jos elämässämme on ollut traumoja, on hyvä tiedostaa nämä. Niiden äärelle palaaminen olisi suotavaa. Turvallisessa suhteessa niiden käsittely ilman muuta kannattaa. Suosittelen. 

Koin myös turvattomuutta ja pelkoja. Kun tulin uskoon 15-vuotiaana, perusturvallisuus laskettiin uudelleen sisimpääni. Olin tullut kotiin ja saanut itselleni Isän, joka aina on kanssani ja pitää minusta huolen. Se riitti palauttamaan luottamukseni elämään. Olin turvassa. 

On selvä, että stressitason noustessa elimistömme reagoi voimakkaasti: pulssi kiihtyy, jäsenet kihelmöivät ja olomme on muutenkin erikoinen. Erilaiset sisäsyntyiset tekijät voivat saada kimmoketta puhkaista ongelmia elimistössämme. Tämä vaara suurenee iän myötä, ja ellen käsittele niiden taustalla olevia asioita, olen vaarassa sairastua. Tällöin puhutaan nk. autoimmuunisairauksista (mm. diabetes, astma, erilaiset reumasairaudet)

MIKÄ AUTTAA KÄSITTELEMÄÄN TUNTEITA? 

Itseäni matkan varrella ovat auttaneet lukuisat erilaiset asiat käsittelemään sisäistä stressiä kipuineen ja pelkoineen. Tällaisia ovat: 

- Rukous ja yhteys Jumalaan sekä toisiin ihmisiin

- Musiikki, laulaminen

- Piirtäminen, maalaaminen

- Kirjoittaminen

- Keskustelu, terapia

- Ystävät 

- Eläimet

- Luonto, sen kuvaaminen ja hiljaisuus

- Läheisyys puolison kanssa

- Raamatun lukeminen, etenkin Psalmien lukeminen ääneen

LOPUKSI:

Jokainen tuntee ja kokee asioita omalla tavallaan. Jokaisella meistä on menneisyytensä. On tärkeä katsoa taaksepäin, mutta ymmärtää, että elettyä et saa koskaan takaisin, voit vain oppia siitä ja jatkaa eteenpäin.

Jos löydän korjattavaa, on siihen uskallettava tarttua. On katsottava itseään peilistä. Menneessä vellominen ei mitään auta. Jumala on voimallinen antamaan korvaavia ja korjaavia kokemuksia, kun tunnistamme tarpeemme. Näin itselleni on käynyt. Monta kertaa. 

Me voimme myös jäädä kuuntelemaan liikaa itseämme Jumalan ja lähimmäisemme sijasta. Rakkaus on liikkeellä oleva voima, joka tekee työtä kohteensa eteen. Jos minä rakastan lähimmäistäni ja Jumalaa, olen valmis unohtamaan itseni ja kulkemaan heitä kohden. Olen myös valmis ottamaan vastaan rakkautta. 

KYSYTÄÄN ITSELTÄMME TÄNÄÄN: 

- Olenko käsitellyt suurimmat traumat elämässäni?  Mitä ne ovat aiheuttaneet minussa ja elämässäni? 

- Mikä helpottaa oloani, kun olen jonkin tunteen tai paineen alla? Mikä on sellaista "terapiaa", joka auttaa juuri minua? 

- Olenko käpertynyt itseeni ja pahaan olooni, vai olenko liikkeellä muita kohti?  Mitä liikkeellä olo merkitsee ihan käytännössä? 

-Otanko vastaan huolenpitoa ja rakkautta muilta? 

VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!

- Kirjoittaja on RE (=Rikotusta eheä) -sielunhoitoterapeutti sekä lukenut myös musiikki- ja kuvataideterapiaa.