KOLMEN TULIKOKEEN KOULU

Uskova kulkee kolmen tason läpi. Tästä apostoli Paavali puhuu roomalaiskirjeessä, luku 8: 

29 Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
30 mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.

 1. KUTSUTTU 

Jumala on kutsunut toiset omiksi lapsikseen. Raamattu puhuu edeltämääräämisestä ja edeltätuntemisesta.  Jumalan Isän sydän on tunnistanut Hänen omat lapsensa.  Jo ennenkuin synnyimme tähän maailmaan, Hän tunsi meidät. (Jer.1:5). 

Me emme voi kaikkea tietää ja ymmärtää, kuinka Jumala aivoitteli, mutta näyttää siltä, että on niitä, jotka on valittu pelastumaan Kristuksessa. On olemassa ihmisjoukko, joka liittyy Häneen ja lähtee seuraamaan Häntä: "Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; 1 Piet.2:9.

On mahtavaa, mikäli olemme päässeet osallisiksi pelastuksesta, joka on Jeesuksen ristintyössä.  Uskomalla Häneen, kastautumalla Häneen ja seuraamalla Häntä, me olemme oikealla tiellä. 

Mark.16:16: Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

2.   VANHURSKAUTETTU

Kun ihminen on tullut sisälle pelastukseen ja tullut uskoon eli uudestisyntynyt ylhäältä, hän saa osakseen myös Kristuksen vanhurskauden.  Tätä voidaan kuvata pukeutumisella.  Ihminen puetaan Kristuksen valkoiseen ja tahrattomaan pukuun.  Hän ikään kuin pukeutuu Häneen, saa osakseen Herransa ja Vapahtajansa pyhyyden ja puhtauden.  


Tämä pyhyys annetaan armosta ja lahjana.  Sitä ei anneta siksi, että me tahraisimme pukumme jälleen, vaan siksi, että voimme kietoutua siihen loppuun saakka, pysyen Hänessä.  Emmehän me voi ottaa Häntä ja taas luopua Hänestä.  Pysyminen Kristuksessa on tärkeää! 

1 Joh. 2:28: Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan. 


Myös kasvaminen Hänessä on siis tärkeää.  Apostoli Pietari kehotti kasvamaan Jeesuksen armossa ja tuntemisessa (2 Pt.3:18).  Armo on annettu kullekin Kristuksen lahjan mitan mukaan. (Efe. 4:7).

Alta voit lukea, mihin armon tulee kasvattaa meitä: 
Tiit.2.luku: 
11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.

3.  KIRKASTETTU

Efe. 5: 
25 Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
26 että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
27 saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.

Jumala kirkasti Poikansa.  Tämä on se kolmas taso, mille Jumala vie myös Hänen seuraajansa ja lapsensa.  Me pääsemme osallisiksi tuosta Jumalan kirkkaudesta. Näyttää siltä, että kärsimykset ovat avaamassa tietä kirkkauteen; 1 Piet. 4:
12 Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa,
13 vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.
14 Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne.


Uskovat tullaan pukemaan siihen taivaalliseen kirkkauteen, millä Jumala kirkasti Jeesuksen kirkastusvuorella profeettojensa kanssa kirkastusvuorella. (Elia ja Mooses; Mark. 9. luku ).

Tämä salaisuus on avattu lopun ajan seurakunnalle.  Kristuksen morsiusseurakunta kirkastetaan, kun se nousee voittoisana päämääräänsä.  

LOPUKSI:

Uskova käy siis todellisen kilvoittelun päästäkseen kerran päämääräänsä.  Hän ei kulje kuitenkaan yksin.  Jumala on luvannut olla hänen kanssaan joka askeleella. 

Pelastus kutsusta, vanhurskaus ja kirkkaus kuuluvat uskovalle.  Olemmeko tulleet niistä tietoisiksi ja niistä osallisiksi?  

Jotkut ovat sitä mieltä, että enemmän kuin päämäärää, tulee tarkastella matkaa ja matkantekoa.  Raamattu opastaa kuitenkin meitä kristittyjä pitämään katseemme kiinnitettyinä päämäärään. Kun katseemme on kiinnitettynä sinne, me muistamme myös, miksi matkaa tehdään.  

Fil. 3: 
13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.

VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!


Kommentit

Suositut tekstit