NEW WINE - UUSI VIINI
Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko tapahtui Kaanaan häissä. Kun vanha viini oli juotu, tarvittiin uutta viiniä. Jeesus teki ihmeen. Vedellä täytetyt viinikuurnat tulivat täyteen uutta vielä parempaa viiniä.
Joh.2:
8 Ja hän sanoi heille: "Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle". Ja he veivät. |
9 Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut-mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen-kutsui edeskäypä yljän |
10 ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti." |
Jeesus puhui myös siitä, kuinka uusi viini tulee laskea kokonaan uuteen viinileiliin. Jumalan Henki alkoi tänä aamuna puhutella sisintäni. Jeesus puhui viimeisinä päivinä esiintulevasta uudesta ajasta, uudesta viinistä. Me tarvitsemme ajassamme uudistuksen nyt. Me tarvitsemme uuden alun Messiaan odotukselle!
Suomessakin on vaikuttanut joitakin vuosia liike nimeltään New Wine. Olin aikoinaan itsekin mukana joissakin sen järjestämissä tapahtumissa. Koskaan en kuitenkaan kuullut siellä puhuttavan Messiaan tulosta, valmistautumisesta hääjuhlaan ja siitä upeasta päämäärästä, mikä meitä kristittyjä perillä odottaa. En halua silti arvostella tapahtumaa, mutta totean yksinkertaisesti vain sen, kuinka ajat ovat nyt radikaalisti muuttuneet!
Lue myös: https://katja-leena.blogspot.com/2018/08/naky-vanhasta-eukosta.html |
ONKO NIIN, ETTÄ VANHA VIINI ON KÄYTETTY JO LOPPUUN?
Hoos. 4:11: | Haureus ja viini ja rypälemehu vievät järjen. |
JUMALAN ARMO KUTSUU PARANNUKSEEN
Säilyäkseen vanha tarvitsee kokonaan uuden rinnalleen. Jumalan Sana puhutteli sisintäni tänä aamuna. Jumalan armoteko Kristuksessa on antaa omilleen kokonaan uusi mahdollisuus nousta jälleen siitä alennuksen ja rappion tilasta, mihin seurakunta on joutunut tänään! Otetaan se uusi mahdollisuus kiitollisina vastaan!
PYHÄ VALTATIE
Jes. 35:8: Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
Jes.62:10:
Käykää, käykää ulos porteista, tasoittakaa kansalle tie, tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois, kohottakaa lippu kansoille. Lippu on kohotettu; voiton ja vanhurskauden (pun. Jeesuksen veren väri) lippu kansoille käydä sisään Jumalan iloon ja riemuun! Kuuletko kutsuhuudon, näetkö kulkueen? Siitä on kyse tänään. VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA! Katja-Leena |
Kommentit