SANANMUKAINEN PALVONTA : Israel esikuvana

Ylipapin virkapuku oli hienosti koristeltu.

Israel on esikuva. Pyhälle kansalle hengellinen elämä ei merkinnyt vain osallistumista jumalanpalveluksiin kolmasti vuodessa, kerran viikossa tai useammin. Vaikka kokoontuminen yhteen oli tärkeää, Israelille Jumalan kansana oleminen merkitsi KOKO ELÄMÄÄ.  Heillä ei ollut olemassa hengellistä ja ei-hengellistä toiminnan suhteen. Jos joku kohteli muita ihmisiä epäoikeudenmukaisesti tai oli käskyille tottelematon, muu hengellinen toiminta tuli tyhjänveroiseksi. 

PALVONNAN MUOTOJA

Ihmisen tuli elää Jumalalle Hänen säätämällään tavalla. Kaikessa, niin perhe-kuin sosiaalis-poliittisessa elämässä osoitettiin kunnioitusta Elävälle Israelin Jumalalle. Hänen lakinsa olivat kunnioitettuja. Kaikki palvontaa koskevat säädökset nivoutuivat yhteen: maanviljelystä, sotaa, pukeutumista, kauppaa, rakkautta ja opiskelua koskevien lakien kanssa. Kaikki em. alueet olivat tärkeitä kansalle suhteessa Jumalaan. Ne nähtiin osana palvontaa. 

Ilmestysmaja oli rakennettu tarkoin Jumalan ohjeiden mukaisesti.

Pohdittavaksi:  

Olemmeko tänään tappioksemme erottaneet Jumalan tavallisesta arjestamme?  Kuinka usein ajattelen, että sen, minkä teen, teen itse asiassa Jumalalle?  On tärkeää, että elämme täysillä Hänelle.  

Kuinka toimin asioidessani toisten ihmisten kanssa?  Kuinka pukeudun edustaakseni Häntä?  Kuinka esitän ideoitani ja ajatuksiani vaikuttaessani ympäristööni jne?  Suuria kysymyksiä kaikki. Ymmärränkö, että kaikessa tässä on kyse Jumalan palvonnasta?

Sananlaskut 31:31: Suokaa hänen nauttia kättensä hedelmiä, hänen tekonsa häntä porteissa ylistäkööt.

ISRAEL PALVELIJANA:

Leeviläiset: Kahdestatoista heimosta leeviläiset toimivat papiston avustajakuntana. Heidän tehtävänsä oli pitää huolta kansan hengellisestä elämästä. Leeviläiset olivat eräänlainen virkamiehistö, joka johti ja hoiti uskonnolliseen elämään liittyviä asioita. Erämaavaelluksella he huolehtivat mm. pyhäkköteltasta ja kantoivat sitä sekä liitonarkkua paikasta toiseen.  Myöhemmin heille kuului temppelissä erilaisia tehtäviä, mm. koota ja jakaa köyhille tarkoitettuja lahjoja (vrt. tämän päivän diakonit).

Seitsemän pasuunaa kaatoivat Jerikon muurit.

Papisto: Papisto oli hengellinen johtajisto. He tulivat eräästä Leevin heimon suvusta. Kaikki papit olivat Mooseksen veljen Aaronin jälkeläisiä.  Nämä pojat valmistautuivat tehtäväänsä jo lapsesta. Heidän pappeutensa toteutui käytännössä 30-50-ikävuoden välillä. He johtivat palvontaa temppelissä ja toimittivat uhrit. Heidän tuli myöskin todeta tapahtuneet parantumiset kansan keskuudessa. He antoivat niistä lausuntonsa (spitaali ym.). Osa papeista opettivat ja jakoivat neuvoja. 

Ylipappi: Yksi papeista toimi ylipappina. Hän astui kerran vuodessa, suurena sovituspäivänä yksin temppeliin, siellä olevaan kaikkeinpyhimpään.  Siellä sijaitsi Liitonarkku. Hän johti kuninkaan ja profeettojen rinnalla kansakuntaa. Hänen virkapukunsa oli upeasti koristeltu.  Siihen kuului mm. kultainen rintakilpi, mihin oli upotettu kaksitoista jalokiveä, vertauskuvana Jumalaa palvelemaan kokoontuneesta kansakunnasta. 

Pappeja kävelemässä Jerusalemissa.

Laulajat ja palvelijat: Kuningas Salomon ajoista alkaen osa leeviläisistä koulutettiin temppelipalvelukseen laulajiksi ja muusikoiksi. Oli myös muista heimoista tulevia taiteilijoita, kädentaitajia (puusepät, kutojat), jotka koristelivat temppelin. 

Kansa: Mitkään em. ryhmät eivät palvoneet kansan puolesta tai ne eivät toimineet verukkeena välttyä hengelliseltä vastuulta.  Koko kansalla - miehillä, naisilla, lapsilla - oli tärkeä osa hengellisessä elämässä. Kaikki heidät luettiin mukaan Israelin " hengelliseen palveluskuntaan ". 

OINAANSARVITORVI 

Israelilaiset ovat käyttäneet oinaansarvitorvea eli sofaria (useimmiten raamatussa käännettynä "pasuuna " tai " torvi") kaukaisista ajoista lähtien.  Sitä on pidetty heidän keskuudessaan " Jumalan äänenä " soittimen kautta.  Profeettoja on verrattu Sofariin.  Missä sofar soi, siellä on myös Profeetta. Soitin muistuttaa oinaasta, jonka Aabraham uhrasi Iisakin sijasta.  

Sofar on yksi vanhimpia soittimia maailmassa, tehty oinaan sarvesta.

Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, kuka hän oli, hän vastasi: ”Minä olen huutavan ääni erämaassa, ’Tehkää tie tasaiseksi Herralle’…” Johannes siteeraa profeetta Jesajaa. Erämaassa kutsuva ääni, kol kore ba-midbar, on sama ääni kuin se, jonka isämme kuulivat Siinain vuorella. Se on taivaallisen sofarin ääni, Jumalan ääni. Johannes vastasi siis kysymykseen siitä kuka hän oli: ”Olen sofar, Jumalan ääni.” Hänen tehtävänsä oli sofarin tehtävä.

Myös itse sofarin nimessä on syvällistä symboliikkaa. Shofar tarkoittaa ”parannusta”, ”muokkausta” tai ”korjausta”. ”Parantakaa siis nyt vaelluksenne ja tekonne ja kuulkaa Herran teidän Jumalanne, ääntä…” (Jer. 26:13) ”Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme.” (Jes. 40:3) Tämä on sofarin sanoma.

Lopuksi: 

Me tarvitsemme ymmärrystä Israelin kansan esikuvallisuudesta tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin. Ja, tarvitsemme myös ymmärrystä Raamatun symboliikasta. Jumala puhuu omilleen. Olemmeko valmiita kuuntelemaan, mitä Hän, Israelin Pyhä Jumala, Sofarinsa eli oman instrumenttinsa välityksellä meille puhuu? Ole siunauttu!

Jes. 18: Te kaikki maanpiirin asukkaat, te maata asuvaiset, katsokaa, milloin viiri nostetaan vuorille, ja kuunnelkaa, kun pasunaan (ts. sofariin) puhalletaan. ( Kts. kirjoitukseni Kuusin kansan palvojat ja ylistäjät:

https://katja-leena.blogspot.com/2021/04/kuusin-kansan-palvojat-ja-ylistajat.html  ) . 

VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!

Katja-Leena

Lähteet: Raamatun salaisuudet: Pyhien kirjoitusten arvoitukset avautuvat Valitut Palat 1994; Suuri Raamattu  tieto; toim. Tim Dowley Perussanoma 2005; Shalom. fi-sivusto, Pyhä Raamattu.