KOVETA OTSASI!

 Hes. 3:

7 Mutta Israelin heimo ei tahdo sinua kuulla, koska he eivät tahdo minua kuulla. Sillä koko Israelin heimolla on kova otsa ja paatunut sydän.
8 Katso, minä teen sinun kasvosi yhtä koviksi kuin heidän kasvonsa ja sinun otsasi yhtä kovaksi kuin heidän otsansa.
9 Timantin kaltaiseksi, kiveä kovemmaksi minä teen sinun otsasi. Älä pelkää heitä äläkä arkaile heidän kasvojansa, sillä he ovat uppiniskainen suku."

Hesekielin nimi tarkoittaa ´Jumala vahvistaa ´

Profeetta ja pappi Hesekiel (tark. יְחֶזְקֵאל "Jumala vahvistaa", hepreaksi Yəḥezqeloli kovan edessä. Hän sai Herralta tehtävän puhua israelilaisille heidän pakkosiirtolaisuudessaan ( n. 597 eaa ). Hän yritti valaa kansaan toivoa näyttämällä symbolisesti omalla esimerkillään, kuinka Herra toimii suhteessa kansaansa. Profeetan oma suhde Jumalaan toimi kaiken aikaa esimerkkinä.  Siksikin Hesekielin elämä oli raskas. Monen oli vaikea ymmärtää häntä. 

Hesekielillä oli kuitenkin tärkeä viesti epätoivoisille israelilaisille ja se viesti on talletettuna myös meille: "Jumala haluaa palauttaa kansansa rangaistuksen kärsittyään luokseen. Hän rakastaa kärsivällisesti uskottomia lapsiaan". 

Minua on puhutellut Jumalan kutsu ja sanat tämän Profeetan kohdalla.  Herra itse sanoi kovettavansa Hänen kasvonsa ja otsansa.  Häntä vastassa ollut kansa oli kova.  Se oli kovettanut sydämensä ja  hairahtunut pois palvelemasta Elävää Jumalaa. 

Hesekiel asteli lopulta kansan eteen varmana ja ylväänä Jumalan kutsusta. Hän ei poikennut oikealle tai vasemmalle. Hän sai mielensä hallintaan Jumalan lupauksen mukaan. Ihmiset eivät päässeet sekoittamaan hänen mieltään niin, että hän olisi luopunut kutsustaan. 

KUINKA TÄNÄÄN, KUN KAAOS YRITTÄÄ SEKOITTAA MEIDÄN MIELEMME?


Muistan aikoinaan, kun kävin keskusteluja Kansanraamattuseuran pastorin Ulla Halttusen kanssa. Hän toimi minulle sielunhoitajana vaikeassa elämänjaksossani.  Ullan kuoleman jälkeen olen aina välillä kaivannut häntä. Erään keskustelumme lopulla hän kertoi, kuinka oli vahvasti kokenut kehoittaa minua kovettamaan otsani.  Tänään nuo sanat ovat nousseet jostakin syystä voimakkaasi mieleeni. 

Olen silloin tällöin elämässäni joutunut tilanteeseen, missä sisimpäni on joutunut ulkopuolelta tulevien sanojen tai vaatimusten aiheuttamaan koetukseen ja eräänlaiseen kaaostilaan.  Joskus sellaisen on aiheuttanut satuttavat sanat tai joku on kohdellut muutoin kaltoin.  Eikö silloin olekin vaarana meillä jokaisella menettää sisäinen rauhansa? 

Otsan kovettaminen ei aina ole helppoa. Moni on kiltti ja sisäänpäin kääntynyt, eikä haluaisi puolustaa itseään.  Tarvitseeko Jumalan lapsen puolustaa itseään?  Siinäpä kysymys. Kuka meitä viime kädessä puolustaa?   

Pyhä Henki on uskovan puolustusasianajaja.

Joh. 15:26:
Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.

Pyhä Henki on annettu Puolustajaksemme.  Hän johdattaa kaikkeen totuuteen.  Jumalan Henki on totuuden Henki. Samassa luvussa 15 Johannes kirjoittaa Jeesuksesta kertomassa, kuinka maailma on Häntä vainonnut, ja kuinka Hän on saanut osakseen suoranaista vihaa. Hän puhuu opetuslapsilleen hedelmistä ja rakkaudesta, mistä Hänen omansa tunnistettaisiin.  

Meillä on oikeus puolustautua silloin, kun Totuus on puolellamme.  Meillä on oikeus uskoa ja luottaa Jumalan hyvyyteen ja ihmisrakkauteen loppuun saakka. 

Otsan kovettaminen ja kutsun lujittaminen kuuluvat jokaiselle Kristuksen seuraajalle. Me saamme ojentautua ja kurottautua Häntä ja Hänen lupauksiaan kohden. Hän on luvannut auttaa kiusattuja ja vainottuja loppuun saakka. 

Siinä mielessä sanonta: "Kova kovaa vastaan on totta".  Kun Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? 

Joh. 1:17:
Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

Joh. 8:32
.."ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".

VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!

Katja-Leena

Kommentit

Suositut tekstit