OIKEA PUKEUTUMINEN - SE ON SE JUTTU!
Muistamme, kuinka israelilaiset harhailivat Mooseksen johdolla erämaassa yli neljäkymmentä vuotta matkallaan Luvattuun maahan. Matkalla tapahtui kaikenlaista. Moni kaatui epäuskonsa tähden, eivätkä koskaan päässeet perille. Heillä oli mahdollisuutensa, mutta jotkut heistä missasivat omansa. He näkivät valtavia ihmeitä, Jumalan voimatekoja, pilven patsaan ja viiriäiset, jotka laskeutuivat leiriin. He keräsivät mannaa syödäkseen. Jopa meri halkesi kahtia heidän edessään hukuttaen viholliset alleen. Silti, osa jäi matkalle.
Onko meidän "meren ylityksessämme" mukana elämän sävel? |
Jos me kuvittelemme olevamme israelilaisia parempia, missä se näkyy? Voimmeko tänä päivänä sanoa, että uskomme riittää? Olemmeko toimineet oikein ja kuulleet, mitä Jumala seurakunnalleen puhuu? Jos minä saan vastata omalta puoleltani, niin epäilen suuresti. Emme ole kasvaneet ollenkaan uskossamme siihen mittaan, mitä Jumalan sana kehottaa:
Room. 13. luku:
12 Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. | |||||||||||||||||
13 Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa, | |||||||||||||||||
14 vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät. Itse asiassa tämän päivän seurakunta on alaston ja köyhä. Se ei ole pukeutunut siihen pukuun, joka sille Kristuksessa Jeesuksessa annettiin. Ei ole helppoa sanoa tätä, mutta en voi tästä myöskään vaieta. Olen vastuussa opetuksestani. KUVA ALASTOMASTA KEISARISTA Tämän päivän seurakunta on kuin keisari ilman vaatteita. Se kävelee ylväänä etsien ihmiskunniaa ja ihailua osakseen. Se luulee olevansa rikas, mutta se onkin köyhä. Se luulee olevansa hedelmällinen, mutta se onkin kuiva ja kantaa kuolleita lehtiä käsivarsillaan. Miksi? Ilmestyskirja luku 3:
Tämän päivän kristillisyys on hedelmätöntä sen vuoksi, ettei se ole pukeutunut Kristukseen, eikä kasvanut ja kiinnittynyt Häneen. Jumalan Sana on poljettu maahan. Kasvu on tyrehdytetty. Jumala antoi meille Elämän sanan, eikä seurakunta ole ottanut sitä vakavasti. Päinvastoin kuolema on tullut saleihimme, sekä fyysisesti että hengellisesti. 1 Kor. 11:
|
Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. |
17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, |
18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään. |
Kommentit