ELÄMÄNVALINNAT: TUHKASTAKIN VOI NOUSTA AAMU

Hoosea 1: 
1 Herran sana, joka tuli Hoosealle, Beerin pojalle, Juudan kuningasten Ussian, Jootamin, Aahaan ja Hiskian päivinä ja Israelin kuninkaan Jerobeamin, Jooaan pojan, päivinä.
2 Kun Herra alkoi Hoosealle puhua, sanoi Herra Hoosealle: "Mene, ota itsellesi haureellinen vaimo ja haureudesta syntyneet lapset, sillä maa on peräti rikkonut avion luopumalla Herrasta".
3 Niin hän meni ja otti Goomerin, Diblaimin tyttären. Ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti hänelle pojan.
4 Ja Herra sanoi hänelle: "Pane hänelle nimeksi Jisreel, sillä vähän aikaa vielä, ja minä kostan Jisreelin verivelat Jeehun suvulle ja teen lopun Israelin heimon kuningaskunnasta.


Hoosea oli Israelin profeetta, joka totteli kaikessa Herraa.  Hän otti itselleen jopa vaimon, joka ei olisi ensisijaisesti ollut hänen oma valintansa. Jumala käski häntä toimimaan vastoin omaa ymmärrystään vaimon valinnan suhteen. Ottaa nyt vaimokseen portto, jonka uskollisuudesta miehelleen ei voinut mennä takuuseen.  Hoosea kuitenkin toimi, kuten Jumala käski.

Tuskin kellään on samanlainen kohtalo ja tehtävä kuin oli Hoosealla, mutta
eikö meidänkin elämässämme ole voinut olla valintatilanteita, missä oma sydän on sanonut jotakin aivan muuta?  Itselläni on ollut.  Kuitenkin jälkeenpäin olen ymmärtänyt, kuinka Jumalan tahdossa kulkeminen on ollut sittenkin parhaakseni. Eikä vain itseni, vaan myös koko evankeliumin työn ja kutsuni kannalta. Turha on potkia tutkainta vastaan. Päämäärän on oltava jossakin pidemmällä. 

En ole turhaan kulkenut niitä polkuja, jotka olen kulkenut.  Kun olen saanut kulkea Jumalan johdatuksessa, yhdessä puolisoni, perheeni ja elämänvalintojeni kanssa, on elämäni kuitenkin voinut heijastaa Jumalan tahtoa ympärilleen. Elämä on voinut näyttäytyä usein hauraana, vastoinkäymisten ja ihmisten silmissä jopa tappioiden raatelemana; ja kuitenkin tuhkastakin voi nousta uusi aamu!

Mal. 3:
14 Te sanotte: "Herran palveleminen on turha; ja mitä hyötyä siitä on ollut, että me olemme hänelle suorittaneet säädetyt tehtävät ja että olemme vaeltaneet murheellisina Herran Sebaotin kasvojen edessä.
15 Nyt me kiitämme julkeitten onnea. Ne, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ne tulevat raketuiksi. He kiusaavat Jumalaa, mutta pelastuvat."
16 Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät.
17 Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee.
18 Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.


Koko Hoosean avioliiton ajan Jumala käytti häntä oman kansansa kohdalla tienviitoittajana.  Hoosen profetiat täyttyivät sitä mukaan, kun uskoton kansa meni yhä syvemmälle uskottomuudessaan suhteessaan Herraan. Hänen sanomansa peilautui siitä elämänsykkeestä, mitä hän koki omassa avio- ja perhe-elämässään; omassa jumalanpalveluksessaan. Jopa hänen lapsensa nimet kertoivat kansalle, missä mennään.  Tie ei ollut Hoosealla helppo.

Muistetaan, ettei Herran palveleminen ole turhaa.  Vanhurskaat tullaan palkitsemaan kerran. Ne, jotka ovat hyljänneet Herran ja hänen tiensä, joutuvat perikatoon.  Näin Jumala on säätänyt.  Meidän on kyettävä erottamaan hyvä pahasta.  Hengellisten aistiemme on jo viimein herättävä.  

Olen itsekin joskus potkinut tutkainta vastaan, mutta turhaan.  Onneksi en ole lähtenyt sen valosta pois.  On hirveää, jos menetämme suunnan. Parasta on tyytyä Jumalan tahtoon, jopa ihmissuhteissaan.  Ne ihmiset, jotka ovat minua ja särmiäni hioneet kaikkein eniten, ovat olleet jossakin mielessä myös suurin siunaukseni. Miksi?  Jumalan työ on saanut mennä eteenpäin. Ilman heitä en olisi nähnyt asioita kuten nyt näen.  Jumalan tie on sittenkin parhain!

VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!

Rukous: 

Kiitos, Jeesus, että olet antanut minun elämääni juuri ne ihmiset, jotka kuuluvat siihen.  Ilman heitä en olisi nähnyt asioita, kuten tänään näen.  Sinä ymmärrät parhaiten, mitä meissä ihmisissä on, ja kuinka me toimimme.  Auta minua näkemään Sinut jokaisessa lähimmäisessäni.  Rakkaus peittää syntien paljouden.  Kiitos puolisosta, jonka olet minulle antanut.  Ilman häntä en olisi se, mikä tänään olen. Auta meitä yhdessä löytämään Sinun pyhä tahtosi yhä syvemmin.  Aamen. 

Katja-Leena

Kommentit

Suositut tekstit