KOHTI KIRKKAUTTA
Arkailin tämän kirjoitukseni kirjoittamista muutaman päivän, mutta lopulta päätin ylittää riman. Herra siinä auttakoon. Toivon kuitenkin pysyväni riman "oikealla" puolella. Se koeteltakoon.
Jeesuksen kasvot ja vaatteet säteilivät taivaallista kirkkautta kirkastusvuorella. |
Mielessäni on pyörinyt kirkastusvuoren kokemus, missä Jeesus vei kolme opetuslastaan Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen vuorelle kanssaan. Siellä heille ilmestyivät Mooses ja Elia, kaksi Herran Profeettaa. Isä Jumala kirkasti Jeesuksen opetuslasten silmien edessä. Kertomus löytyy Matteukselta, Markukselta ja Luukkaalta. Jostakin syystä Johanneksen evankeliumi ei kirkastusvuoren kokemuksesta kerro.
Mark. 9:2-7:
" Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin ja Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät erilleen muista korkealle vuorelle, yksinäisyyteen. Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään; | |||||||||||||||
ja hänen vaatteensa tulivat hohtaviksi, niin ylen valkoisiksi, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä taida semmoiseksi valkaista. | |||||||||||||||
Ja heille ilmestyivät Elias ynnä Mooses, ja nämä puhuivat Jeesuksen kanssa. | |||||||||||||||
Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Rabbi, meidän on tässä hyvä olla; tehkäämme siis kolme majaa, sinulle yksi ja Moosekselle yksi ja Eliaalle yksi". | |||||||||||||||
Sillä hän ei tiennyt, mitä sanoa, koska he olivat peljästyksissään. | |||||||||||||||
Ja tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani; kuulkaa häntä". MITÄ ON TÄMÄ KUULEMINEN? Mitä opetuslasten tuli kuulla kirkastusvuorella? Miksi Jumala antoi heille tämän maanpäällisen kokemuksen maistaa palan kirkasta taivasta? Jeesus kirkastettiin ja kaksi Profeettaa ilmestyi keskustelemaan Jeesuksen kanssa. Miksi`? En päässyt kysymyksessäni eteenpäin, kunnes näin hengen silmin kaksi kuvaa. Toinen oli Jeesus ja ihmissydän; toinen Jeesus ja laintaulut. Sanoin: " Herra, avaa minulle tämä Sanoma; mikä tarkoittaa sydän ja laki Sinun käsissä "? Mooses sai laintaulut Siinailla. Jumala itse kirjoitti ne jaettavaksi kansalleen Israelille. Lain tehtävä oli suojella heidän elämäänsä. Jumala antoi käskyt heille liittääkseen ja lujittaakseen kansan omakseen. Kansa oli Jumalan lupausten perillinen, mitä suuremmissa määrin. Laista poiketessaan se polkisi alleen Jumalan kanssa tekemänsä liiton. Jumala oli sitoutunut liittoon. Kansa osoittaisi oman sitoumuksensa noudattamalla sille annettuja käskyjä. Kun seurakunta perustettiin; olivat Jeesuksen opetuslapset siinä avainasemassa. Pietari, Jaakob ja Johannes etunenässä. Jokainen osallistui seurakunnan istuttamiseen. He saarnasivat Ilosanomaa, kastoivat ja uskovien joukko lisääntyi. Kirkastusvuoren kokemus oli avainasemassa muistuttamaan heitä Liiton ja Profeettojen merkityksestä. Jeesus oli lainpoika ja osoitti heille, että kirkastaakseen seurakuntansa kerran, tuli sen kulkea Messiaan jalanjäljissä. Yksi tärkeä tekijä tässä oli laki ( jota Mooses näyssä edusti ). Toinen tärkeä tekijä on sydämen ympärileikkaus, mikä pakanoille tarkoittaa Jeesuksen ja kirkkauden hengen seuraamista ajasta aikaan. Profeetat olivat osalliset tuosta hengestä. Ne, joiden sydän on avoin ja joiden sydämiltä on peite poistettu, tunnistavat Hänet. Room. 2:29. ( Vrt. Elia, joka kääntää sydämet Jumalan puoleen ). Luuk. 1:17 ( Sanoma Sakariaalle Johannes Kastajan isälle ): " Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan." 2 Kor. 3: 9-18:
JEESUKSEN ASKELISSA - KOHTAAMME KIRKKAUDEN Jeesus vie opetuslapsensa ja seuraajansa kirkkauteen. Hän on kirkastettu, jotta me tulisimme Hänen kirkkaudestaan osallisiksi. Näemmekö kirkkauden pilven? Kykenemmekö aistiaan hengen tuulet, missä nyt maailmanlaajuisesti liikutaan? Olemmeko vapaat seuraamaan Häntä? Mikä on se alttari, mihin me uhraamme? Roomalaiskirjeen 15. luku on ihmeellinen lukea. Siinä Paavali teroittaa pakanoiden "täydellistämistä" viimeisiin päiviin. Se on itselleen kuolemista ja yksimielisyyteen pyrkimistä. Se on voimasta voimaan vaeltamista, missä Kristus ja Hänen kirkkautensa todistusvoima tulee voittamaan. Se on kärsivällistä opettamista ja opetuslapseutta loppuun saakka. Työ on Hänen, voimallisen Jumalan käsissä. Room. 15:8-13:
VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA! Katja-Leena Klinga |
Kommentit