KENTTÄPIISPA-KOHUSTA
Viime sunnuntaina kenttäpiispa Pekka Särkiö julkaisi kohua herättäneen kirjoituksensa, missä hän murehti nykymaailman menoa ja antoi tukensa hyvin perinteiselle avioliitto- ja sukupuolikäsitykselle. Puolustusvoimat työnantajan roolissa sitten puhutteli Särkiön, joka kuitenkin sai jatkaa virassaan. Särkiö pyysi anteeksi kirjoittamaansa. Minussa tämä kaikki em. nostatti seuraavia ajatuksia:
1. Kenttäpiispa puhui, sillä hänellä oli aidosti huoli siitä, missä nyt mennään
Oma terapeuttini kertoi minulle jonkun lähetyssaarnaajan sanoneen seuraavasti: " On tärkeää palvella sanoitta ja puhua vasta, kun on pakko ". Oliko niin, että Särkiön oli nyt pakko puhua? Jos kukaan ei puhu, Jumala pistää vaikka kivetkin huutamaan. Näinhän tiedämme Raamatun pohjalta. Aikakausi, missä nyt elämme, synnyttää jos jonkilaista virtausta. Kaikkea ei kristityn ja Jumalaa pelkäävän tarvitse niellä. On oltava oikeus mielipiteeseen. Korkeassa asemassa olevaa kuunnellaan paremmin kuin niitä "pihakiviä " .
2. Työnantaja velvoittaa olemaan omille arvoilleen kuuliainen; entäpä jos työntekijän ja työnantajan arvot eivät osu enää yksiin; mitä silloin tehdään?
Kristityllä, jumalaapelkääväisellä ihmisellä, on tasan kaksi työnantajaa: maallinen ja hengellinen. Paitsi papilla. Papilla on usein vain hengellinen työnantaja, ei kuitenkaan aina. Kristus on tuon työnantajan eli seurakunnan pää. Kristitty, olkoon sitten missä asemassa tahansa, on ensisijaisesti alamainen Kristukselle. Tämä on selkeä raamatunopetus.
On olemassa iso ristiriita, jos ihminen joutuu työskentelemään omia arvojaan vastaan. Se tuottaa ongelmaa sekä työnantajalle että - tekijälle. Eikö? Minä en palkkaisi työntekijää tehtävään, minkä tietäisin tuottavan hänelle ylitsepääsemätöntä ongelmaa hänen yrittäessään toimia mielikseni. Palkkaisitko sinä? Tällöin on ehkä tultu pisteeseen, missä on suunnan tarkistuksen paikka.
Apt.t. 5. luku
25 Niin tuli joku ja kertoi heille: "Katso, ne miehet, jotka te panitte vankilaan, seisovat pyhäkössä ja opettavat kansaa". | |||||||||||
26 Silloin päällikkö meni oikeudenpalvelijain kanssa ja nouti heidät; ei kuitenkaan väkisin, sillä he pelkäsivät, että kansa heidät kivittäisi. | |||||||||||
27 Ja he toivat heidät ja asettivat neuvoston eteen. Ja ylimmäinen pappi kuulusteli heitä | |||||||||||
28 ja sanoi: "Me olemme kieltämällä kieltäneet teitä opettamasta tähän nimeen; ja katso, te olette täyttäneet Jerusalemin opetuksellanne ja tahdotte saattaa meidän päällemme tuon miehen veren". | |||||||||||
29 Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä".  VAPAUTEEN KRISTUS VAPAUTTI MEIDÄT Mielestäni jokaisella on oikeus maallisen työnantajan edessä puolustaa omia arvojaan, mikäli on siihen pakotettu. Mikään maallinen instanssi ei voi olla niin haavoittuvainen tällaisen edessä. Yksilöihminen haavoittuu paljon herkemmin mm. siitä, kun joutuu häpeämään omia arvojaan, vieläpä suuren yleisön edessä. Tämän meistä jokainen tiedostaa, ja silti me annamme tällaisen yhä jatkua. Mielestäni kristillisen uskon tulee suojella yksilöihmistä ja estää häntä haavoittumasta. Se, että aikuisia ihmisiä kiikutetaan puhutteluihin milloin mistäkin syystä, ei ole oikein. Muistan, kuinka minut vietiin nuorena puhutteluun hengellisillä nuortenpäivillä, koska haluttiin tarkistaa, soitanko nailonkielistä kitaraani riittävän hurskaalla kompilla. Tästä on siis jo vuosia aikaa. Ja, tämä on totta! Jeesus ei toimisi näin. Kristuksen seurakunnassa puhutellaan vasta, kun joku ihminen tekee syntiä Jumalaa ja lähimmäistään vastaan. Jos synti on ilmeinen, voidaan tästä syystä myös erottaa tehtävistä tai seurakunnasta. Näin Raamattu opettaa. Me sen sijaan otamme oikeudet omiin käsiimme. Kivitämme milloin mistäkin mielipiteestä tai vaikkapa tavastamme toimia. Tällaiseen ei pitäisi sortua. Särkiön tapaus on jälleen kerran osoitus siitä, kuinka tällainen käytännön kristillisyys ei toimi meillä. Pää otettiin jälleen vadille. On ala-arvoista, että tällainen simputus saa jatkua. On erittäin surullista, että ympärilläni on suuri määrä niitä ihmisiä, jotka odottavat kaivattuja eläkepäiviään, jotta pääsevät avaamaan sanaisan arkkunsa. Silloinko vasta uskaltaa? Tiedä, tuleekokaan niitä päiviä koskaan! Elämä on hauras. Sen olemme tulleet viime aikoina näkemään.
3. Jotkut ovat asettuneet kaiken yläpuolelle valvomaan muita Meillä jokaisella on vaarana asettua toisten yläpuolelle valvomaan toisia, ottaa tuomarin asema. Kristityn sen sijaan tulee luottaa Jumalan tuomiovaltaan; sitä ei ole annettu yhdenkään eläväisen käsiin. Usein haluamme pitää kiinni omista hyväksi todetuista oikeuksistamme, varmistaa että kaikki sujuu , kuten omalla ymmärryksellämme olemme havainneet hyväksi. Näin se ei kuitenkaan mene. Me emme ole vastuussa toisten valinnoista. Ihmisellä on yhä vapaa tahto. Jos Kristus on vapauttanut meidät orjuuden ikeen alta, ei anneta uudelleen sitoa itseämme sellaiseen. Seurakunnassa meidän tulee kehoittaa ja opettaa toinen toistamme. Koko ruumis toimii yhteisen päämäärän hyväksi. Meillä on päämäärä; se on Jumalan taivas. Raamattu sanoo, että yhdeksi Hän tekee kaiken. Ja, kuinka koko luomakunta odottaa Jumalan lasten ilmestymistä; se oikein huokaa ja odottaa sitä! Room. 8:
|
Kommentit
"Yksilöihminen haavoittuu paljon herkemmin mm. siitä, että joutuu häpeämään omia arvojaan suuren yleisön edessä. Tämän meistä jokainen tiedostaa, ja silti me annamme tämän jatkua yhä. Mielestäni kristillisen uskon tulee suojella yksilöä ja estää häntä haavoittumasta."
Olen kanssasi samaa mieltä. Kristillistä on asettua sorretun lähimmäisen puolelle. Kristillistä on lähteä etsimään yhtä kadonnutta lammasta.
Siksi niin moni kiivastui kenttäpiispan kirjoituksesta. He asettuivat häpeään saatetun, sorretun lähimmäisen puolelle. Lähimmäisen, joka elää rakastavassa avioliitossa samaa sukupuolta olevan puolisonsa kanssa. Lähimmäisen, joka on prosessissa, jonka aikana voi korjata fysiologisen sukupuolensa vastaamaan sitä sukupuolta, jota henkilö on. Lähimmäisen, jolla on lapsia rakkaan avopuolisonsa kanssa. Kaikki nämä henkilöt ovat meidän kristittyjen lähimmäisiä, jotka häpäistiin Särkiön blogikirjoituksella. "Ja silti me annamme tämän jatkua yhä." Minustakin asialle pitäisi laittaa piste. Tällaisia ihmisarvoa polkevia kirjoituksia ei tulisi julkaista, eikä varsinkaan hyväksyä.
Yst.t. Katja-Leena