VAHVAA RUOKAA ESIRIPUN TAKANA
Lentovirkailijat eivät voi ohjata matkustajia lentokoneen siivelle tai sellaisiin koneen rakenteisiin, jotka eivät kanna; Tällöin moottori kävisi, mutta lasti ei olisi lainmukaisesti asetettu. Tiedämme, mitkä olisivat seuraukset. Laki ja armo kulkevat käsikkäin. Näin viimeisinä aikoina Jumalan kansa kootaan sille varattuihin kammioihinsa. Kammioon, joka kantaa perille saakka. Lennon päämäärä on selvillä.
4 Moos. 20:8: "Ota sauva ja kokoa seurakunta, sinä ja veljesi Aaron, ja puhukaa heidän silmiensä edessä kalliolle, niin se antaa vettä, ja sinä saat vettä tulemaan heille kalliosta ja juotat joukon ja sen karjan".
Jes. 26:20 sanoo:
Jos joku yhä väittää sinulle, ettei ole mitään kätkettyä, ei mitään salattua, mitä Jumala tahtoo paljastaa Hänen omilleen, älä usko. Kun katselemme uskon kantaisiä ( Hepr. luku 11 ), heidän vaellustaan, voimme oppia. Me emme saa unohtaa heitä. Jumalan Pyhä Henki tahtoo opastaa nyt meitä, jotka olemme olleet myöskin omilla harhautuneilla poluillamme, kadoksissa, katsomaan Häneen ja siihen ihmeellisen tiehen, jonka Hän on eteemme avannut:
2 Moos. 36: 35:
Vielä tehtiin esirippu punasinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista ja kerratuista valkoisista pellavalangoista; ja siihen tehtiin taidokkaasti kudottuja kerubeja.
Matt. 27:
Jes. 66:
SANA HERRAN TYÖNTEKIJÖILLE
Sinä, Jumalan paimen ja työtoveri, Hänen kutsumansa; Tartu lujasti kiinni niihin lupauksiin, mitkä meille Liiton Sanassa on annettu. Hän puhuu Sanassaan ja kirkastaa meille Lopun ajan tapahtumia, juuri nyt. Moni lammas harhailee yhä eksyksissä. Sanan " näkyleipäpöytä " on katettu eteemme. Hän toteuttaa Sanansa ajassamme. Kello käy, aikaa on vähän. Missä ovat ne paimenet, jotka kuulevat Hänen äänensä? Saanko minä kuulla? Rukoukseni on, että voisimme kaikki kuulla.
Job. 15 sanoo:
4 Moos. 20:8: "Ota sauva ja kokoa seurakunta, sinä ja veljesi Aaron, ja puhukaa heidän silmiensä edessä kalliolle, niin se antaa vettä, ja sinä saat vettä tulemaan heille kalliosta ja juotat joukon ja sen karjan".
Jes. 26:20 sanoo:
Mene, kansani, kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi, lymyä hetkinen, kunnes viha on ohitse mennyt.
> Pyhä seurakunta, Jumalan pyhät, viedään turvaan joksikin aikaa, sillä maailmassa pahuus saa suuremman vallan. Tapahtuu ylöstempaus.
> Pyhä seurakunta, Jumalan pyhät, viedään turvaan joksikin aikaa, sillä maailmassa pahuus saa suuremman vallan. Tapahtuu ylöstempaus.
JUMALAN NÄKYLEIVÄT PUHUTTELEVAT
Viime päivinä henkeeni on noussut kuva näkyleivistä Ilmestysmajassa. Niitä on kaksitoista ja ne on koottu kahteen pinoon. Lukumäärä kuvaa Israelin heimoja. Leivät pinottiin näkyleipäpöydälle, mikä oli tehty akasiapuusta ja päällystetty kullalla. Näkyleipäpöydän tarkoitus on muistuttaa kaikille siitä liitosta, jonka Jumala teki kansansa Israelin kanssa. Hän antoi käskyt ja johdatti kansaansa erämaassa Pilvenpatsaassa. Jumala on kattanut ihmeellisen pöydän Hänen kansalleen. On tullut aika katsoa niihin leipiin. Nyt mekin, pakanat, saamme olla siitä osalliset. Minkä tähden? Jeesuksen Kristuksen, Messiaan, joka on avannut meillekin tien kaikkein pyhimpään.
Herramme Jeshua itse sanoo: "Minä olen elämän leipä; joka tulee Minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo Minuun, se ei koskaan janoa" (Joh. 6:35). Leipä on murrettava ja nautittava, jotta se voisi tulla ravinnoksi.
2 Moos. 36: 35:
Vielä tehtiin esirippu punasinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista ja kerratuista valkoisista pellavalangoista; ja siihen tehtiin taidokkaasti kudottuja kerubeja.
Matt. 27:
50 Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä.
| ||||
51 Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat,
| ||||
52 ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös.
| ||||
53 Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle.
Esirippu halkesi kahtia Jeesuksen ristintyön tähden. Meillä pakanoilla on nyt pääsy näkemään ja kokemaan niitä asioita, jotka Jumala on kansalleen valmistanut. Salaisuudet paljastetaan, verho aukeaa, ja me pääsemme todelliseen Jumalan lasten ykseytyeen, missä Jumala itse kaitsee laumaansa. Jokainen pienimmästä suurimpaan voi tuntea Herran ja Hänen tiensä. ( Hepr. 8: 10-11 ).
On väärin lähteä kuuntelemaan muita, meille vieraita ääniä Tämä maailma huutaa muunlaista universaalia yhteyttä, mikä ei perustu Jumalan liiton lupauksiin, Hänen Sanaansa. Jopa Jumalan nimi väärennetään järkyttävällä tavalla. On väärin lähteä harhailemaan "erämaassa" ja kyseenalaistamaan Jumalan iankaikkista liittoa omiensa kanssa. Jumala on Jumala ja Hän on esitellyt itsensä meille. Meidän tehtävämme ei ole vääristää Hänen itsensä meille antamaa ilmoitustaan ja tahtoaan luomakunnassa. Sellainen vääristely tulee kerran tuomituksi. Hän kutsuu ja valitsee yhä. Meidän tehtävämme on tehdä oma valintamme lujaksi, ei omassa voimassamme, vaan Hänen, joka on kutsunut. Niinkuin Mooses riisui kenkänsä kutsun saadessaan, niin tulee meidänkin riisua. Nöyryys on sitä, että me täytämme Hänen tahtonsa, emme omaamme.
|
1 Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Mikä olisi huone, jonka te minulle rakentaisitte, mikä paikka olisi minun leposijani?
|
2 Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.
|
3 Joka teurastaa härän, mutta myös tappaa miehen, joka uhraa lampaan, mutta myös taittaa koiralta niskan, joka uhraa ruokauhrin, mutta myös sian verta, joka polttaa suitsuketta, mutta myös ylistää epäjumalaa: nämä ovat valinneet omat tiensä. Ja niinkuin heidän sielunsa on mielistynyt heidän iljetyksiinsä,
|
4 niin minäkin valitsen heidän vaivaamisensa ja annan heille tulla sen, mitä he pelkäävät, koska ei kukaan vastannut, kun minä kutsuin, koska he eivät kuulleet, kun minä puhuin, vaan tekivät sitä, mikä on pahaa minun silmissäni, ja valitsivat sen, mikä ei ole minulle otollista.
|
5 Kuulkaa Herran sana, te, jotka olette aralla tunnolla hänen sanansa edessä: Teidän veljenne, jotka vihaavat teitä ja työntävät teidät luotaan minun nimeni tähden, sanovat: "Osoittakoon Herra kunniansa, että me näemme teidän ilonne!" Mutta he joutuvat häpeään.
|
SANA HERRAN TYÖNTEKIJÖILLE
Sinä, Jumalan paimen ja työtoveri, Hänen kutsumansa; Tartu lujasti kiinni niihin lupauksiin, mitkä meille Liiton Sanassa on annettu. Hän puhuu Sanassaan ja kirkastaa meille Lopun ajan tapahtumia, juuri nyt. Moni lammas harhailee yhä eksyksissä. Sanan " näkyleipäpöytä " on katettu eteemme. Hän toteuttaa Sanansa ajassamme. Kello käy, aikaa on vähän. Missä ovat ne paimenet, jotka kuulevat Hänen äänensä? Saanko minä kuulla? Rukoukseni on, että voisimme kaikki kuulla.
Job. 15 sanoo:
17 Minä julistan sinulle, kuule minua, minä kerron, mitä olen nähnyt,
| ||
18 mitä viisaat ilmoittavat, salaamatta, mitä olivat isiltänsä saaneet,
| ||
19 niiltä, joille yksin maa oli annettuna ja joiden seassa ei muukalainen liikkunut:
| ||
20 'Jumalattomalla on tuska koko elämänsä ajan, ne vähät vuodet, jotka väkivaltaiselle on määrätty.
| ||
21 Kauhun äänet kuuluvat hänen korvissansa, keskellä rauhaakin hänet yllättää hävittäjä.
| ||
22 Ei usko hän pääsevänsä pimeydestä, ja hän on miekalle määrätty.
| ||
23 Hän harhailee leivän haussa: missä sitä on? Hän tuntee, että hänen vierellään on valmiina pimeyden päivä.
RAKKAUDEN ÄÄNI
Lemmenmarjat tuoksuvat meille. Niinkuin Raakel havitteli Leean ensimmäisen vaimon lemmenmarjoja, me olemme saaneet ne nyt osaksemme. ( 1 Moos. 30:15 ). Jumalan Henki kehottaa selvästi, että käytäisimme ne hyväksemme. Ne olivat Leean pojan Ruubenin keräämät lemmenmarjat. Tartutaan uskossa niihin!
|
Kommentit