KRISTUKSEN SEURAKUNNALLA ON JUURENSA

Efe. 2:

11 Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi-12 että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;13 mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.14 Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.17 Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;18 sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.19 Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,21 jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.

                                                                                                                                  

 ISRAEL- JUUREVA MAA

Tämän päivän länsimainen kristillisyys on risteyskohdassa ja kriisissä.  Ulkoapäin tulevat paineet, ympäröivä maailma, järkyttää raamattu-uskollista ja radikaalia kristillisyyttä.  Vai, järkyttääkö sittenkään? Pohditaan lähtökohtia tilanteelle:

Alun alkaen ensimmäisellä vuosisadalla jKr, kun lähetystyötä alettiin tekemään Israelin rajojen ulkopuolella ja erossa juutalaisista juurista, kirkkoisät, ikävä kyllä, erkaannuttivat kristillisen opin lähteiltään. Suurin takaisku tapahtui Nikeassa v. 325 jKr. Seurakuntaneuvosto loi pohjan kehitykselle, missä muutos alkoi tapahtua kolmessa osassa: 1) kalenteri muuttui hengellisten juhlapäivien osalta 2) seurakunnan asenteessa juutalaisia kohtaan tapahtui muutos ja 3) tehtiin tiukat säännöt siitä, että kristityt eivät saaneet olla yhteydessä juutalaisten kanssa.  Myöhemmin se näkyi suoranaisena juutalaisvastaisuutena ja ajan myötä jopa juutalaisvainona ja vihana.  Juutalaisia syytettiin Jeesuksen tappajiksi ja heidän päälleen sälytettiin raskaita taakkoja.  Enää ei nähty sitä suunnitelmaa, minkä Jumala selkeästi oli kätkenyt tuohon kansaan ja että tuon kansan elämän ja vaelluksen kautta myös muut kansat saisivat periä siunauksen.  Enää ei muistettu, että Jeesus oli juutalainen ja vaelsi maan päällisen elämänsä juutalaisena. 

Lukemamme efesolaiskirjeen kohta antaa meille kuitenkin toivoa; erottava väliseinä on purettu Jeesuksessa. Tämä koskee siis pakanauskovia ja juutalaisia.  Itse olen ollut hyvin siunattu viime aikoina Israelista kantautuvien uutisten ja opetusten kautta.  Meillä on yhä Vanha testamentti, mikä on juutalaisten toora.  Messiaaniset näkevät, kuinka nuo kirjoitukset ovat saaneet täyttymyksensä Jeesuksessa ( Yeshua ).  Vanha testamentti on todellista historiaa Jumalan ihmeellisistä teoista kansansa keskellä.  Se meidän olisi hyvä muistaa, kun tutkimme kirjoituksia edelleen.  Me emme selviä tulevista ajoista ilman sitä ulottuvuutta.

                                        

Suomessa yliopistollinen teologia alkoi vieraantua 1800-1900-luvulla yhä enemmän  näistä juuristaan.  Silloin alettiin kieltämään jopa Jumalan olemassaoloa sekä kaikki yliluonnollinen asetettiin kyseenalaiseksi.  Näemmekö me ajassamme Jumalan suvereeniuden ja ihmeet kirkkaasti, vai epäilemmekö kuten Tuomas?  Eikö meidänkin sisimpämme ole altis epäilyksille?  Voisiko Jumala toimia yhä ajassamme, kuten Hän toimi Mooseksen ja Elian aikoina? - Jumala on yhä sama; Ei Hän ole muuttunut.  Ja, uudessa Testamentissa kerrotaan, että me tulemme näkemään vielä suurempia ihmeitä kuin mitä Jeesus teki. 

Mal. 3:

6 Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä:

7 isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä. Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te sanotte: "Missä asiassa meidän on käännyttävä?"

Näen tärkeänä, että me kristityt näemme yhä kirkkaammin asemamme suhteessa juutalaiseen kansaan, juuriimme.  Me olemme täysin riippuvaiset tuosta kansasta. 

Kansat tulevat vaeltamaan tuhatvuotisessa valtakunnassa hakemaan opetusta Israelista.   Maailmaa tullaan johtamaan sieltä käsin.  Jerusalem tulee olemaan maailman keskus, ei Rooma tai New York, ei Pariisi tai Lontoo.  Meidän tulee kääntää jo nyt katseemme kohti Israelia, siunata ja osallistua rakentamaan sen menestystä.  Jerusalemista tulee kansojen kehto.

Toinen asia, mihin meidän tulee kiinnittää huomiomme, on että nostamme katseemme vääristä opeista ja asenteista, jotka eivät pitäydy niihin ikiaikaisiin totuuksiin, jotka meille on Jumalan Sanan kokoelmissa annettu.  Uskon vakaasti, että ennen Jeesuksen takaisintuloa myös oppi perusasioista tullaan asettamaan kohdalleen.  Jo apostolit kehottivat seurakuntaa/opettajia valvomaan oppia. Jumala on Pyhä, Hän ei salli itseään pilkattavan.  Hän ottaa luokseen puhtaan Morsiamen 
( so. srk:n ). Siksi uskon, että on käsillä aika, missä viimeinen uskovia kokoava herätys tapahtuu myös tässä oppien ja kiistojen sekamelskassa.  Mukautuminen maailmaan ei kestä Jumalan Sanan valossa.  On tapahduttava puhdistusta ja pyhittymistä, että seurakunta olisi kelvollinen Hääaterialle. 

Israel on tässäkin mielessä esikuva.  Mooses ei nähnyt luvattua maata, koska ei ollut loppuun asti kuuliainen Herransa ohjeille.  On selvä, että lopun ajan seurakunnalta vaaditaan puhtautta ja pyhyyttä, mikäli se mielii päästä ylösotossa kohtaamaan Herransa, vieläpä kohtaamatta fyysistä kuolemaa.  Muistamme, kuinka VT:ssä oli vain harva ja valittu, jotka pääsivät virran toiselle puolelle kokematta kuolemaa. Elia oli sellainen.  Hän oli hurskas ja Jumalalle otollinen vaelluksessaan.  On siis valvottava!

Kolmas asia, minkä vielä nostan esille: Meidän tulee säilyttää Pyhän Hengen sinetti sisimmässämme. Pyhä Henki on kaiken muuttava ja ylläpitävä voima.   Pyhä Henki on persoona meidän kanssamme. Hän on itse Jumala keskellämme.  Silloin me voimme nähdä myös Hänen ilmestyvän keskellämme, voimme nähdä ihmeitä ja merkkejä. Voimme nähdä, että Hänen lupauksensa toteutuvat, ne ovat niin ja

aamen.  Ilman Häntä me olemme ( hengellisesti ) kuolleita ja avuttomia.  Pyhä Henki pitää valon elinvoimaisena lampuissamme.  

Me emme saa unohtaa sitä perustaa, mihin Kristuksen seurakunta on rakennettu. Ei sekoiteta niitä vääristyneeseen kristillisyyteen, mihin jotkut ovat toivonsa laittaneet.  Jumalan sana ei ole vääristettävissä ja ne juuret, mitkä liittyvät Israeliin ja juutalaiseen kansaan, ovat yhä voimissaan.  Jumala ei ole suunitelmaansa muuttanut, eikä muuta.   Vääristynyt kristillisyys erottautuu alkuperäisistä juuristaan ja erottautuu niistä totuuksista sekä merkeistä, joita Jumalan Sana vt:n  ( tooran )  ajoista lähtien on meille valottanut. Se kantaa rasismia vyöllään.  Siksi maailma ei ole nähnyt Kristuksen rakkautta seurakunnan keskellä ( ristiretket, julmuudet ). Jumalan rakkaus on siinä, että Hän lähetti meille ainokaisen Poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo hukkuisi 
( synteihinsä ). Joh. 3:16.  Ellemme tätä valoa erota, kuljemme todella pimeässä.