MIKSI AVIOLIITTO?
Saarnaajan kirja 4:12: " Ja yksinäisen kimppuun voi joku käydä, mutta kaksi pitää sille puolensa.
Eikä kolmisäinen lanka pian katkea" .
|
Jumala itse asetti avioliiton miehen ja naisen sekä perheeseen mahdollisesti syntyvien lasten suojaksi. Laulujen laulu ( ent. Korkea Veisu ) on kaunis kuvaus morsiamen ja sulhasen rakkaudesta. Se kertoo rakkaudesta, joka on intohimoinen ja täynnä kaipausta. 💑 Rakkaudesta, joka odottaa täyttymystään.
Avioliitto on myös monissa UT:n vertauksissa keskiössä. Jeesus teki ensimmäisen merkittävän ihmeensä hääjuhlassa Kaanaassa. ( Joh. 2:1-11 ) Kristuksen ja seurakunnan suhdetta verrataan sulhasen ja morsiamen suhteeseen. Seurakunta odottaa Jeesusta ja pääsyä taivaalliseen juhlaan. Sulhanen on valmistanut häähuoneen, minne hän noutaa puhtaan morsiamensa. Sen jälkeen hääjuhla voi alkaa. 💓
Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle,
sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.
|
Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna;
sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.
|
Perhe on Jumalan lahja, ei itsestäänselvyys |
Toimita tehtäväsi ulkona ja tee valmista pellollasi; sitten perusta itsellesi perhe.
|
Miksi avoliitto ei ole sama asia?
Avoliitto perustuu kihlaukseen (ts.lupaukseen), ei sellaiseen uskolliseen liittosopimukseen, kuten avioliitto. Raamattu ei puhu avoliitosta. Vaikka Jeesuksen äiti tuli raskaaksi kihlausaikana, se oli ainoastaan siksi, että hän oli tuolloin vielä neitsyt ja Jumalan suunnitelmaan kuului synnyttää Jeesus-lapsi ilman miehen siementä. Jumala sai aikaan uuden elämän Mariassa Pyhän Henkensä välityksellä. Muuten se ei olisi ollut mahdollista. Joosef otti Marian vaimokseen vasta sen jälkeen, kun Jeesus syntyi. He saivat vielä muitakin lapsia perheeseensä Jeesuksen jälkeen:
Matt. 1:25 |
eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.
|
Matt. 1:20 |
Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä.
Avoliitto ei myöskään anna sellaista juridista suojaa parisuhteille ja perheille kuin avioliitto. Vaikka lainsäädäntöä pyritään muuttamaan niin, että se suojaisi myös näitä suhteita, ei se silti ole verrattavissa avioliittoon. |
Koska Jumala on pyhä ja avioliiton asettaja, Hän odottaa että mekin vaellamme pyhyydessä tässä elämme tärkeimmässä ihmissuhteessamme. Kun rakkaus ja usko Jumalaan saavat olla avioliiton perusta, se saa lähtöpohjakseen parhaat mahdolliset eväät. Toisaalta Jumala lupaa myös, että puoliso, joka ei usko, on pyhitetty uskovan puolison kautta. Tässäkin mielessä avioliitto on erinomainen suoja Vihollista vastaan. Saatana on tullut tappamaan ja tuhoamaan. ( Joh. 10:10 ) Sen päämääränä on tuhota ihmissuhteita ja saada aikaan hajaannusta. Onnistuihan se jo Eedenissä langettamaan ihmiset ja viemään heidät erilleen sekä Jumalasta että toinen toisistaan. 😭
Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat
saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä.
|
Liitto on luja, kun Jumala saa olla siinä läsnä joka päivä. |
On varma, että jokainen avioliitto joutuu äärimmäisiin koetuksiin ajassamme. Mutta yhtä varmaa on se, että avioliiton asettaja, itse Pyhä Jumala, on luvannut siunata niitä, jotka pyytävät Häntä siunaamaan ja asettumaan avioliittonsa kolmanneksi osapuoleksi. Hän vahvistaa, rohkaisee ja lohduttaa niitä, jotka luottavat ja uskovat Häneen ja Hänen mahdollisuuksiinsa. Mikäli puolisot ymmärtävät avioliiton yliluonnollisuuden ja sen, että loppuen lopuksi me rakennamme yhteistä elämäämme taivaan perspektiivistä, he voivat saada kaikkein suurimman siunauksen. Rakkaus on ikuista, eikä se häviä koskaan!
Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa.
Jos joku tarjoaisi kaikki talonsa tavarat rakkauden hinnaksi, häntä vain halveksuttaisiin."
|
Rukous: Isä, rukoilen Sinua, Jeesuksen nimessä... kiitos, että Sinä olet itse asettanut avioliiton perustan. Tule, ja siunaa avioliittoni ja anna minun nähdä Sinun mahdollisuutesi kaikessa. Sinä takaat avioliitolleni suojan ja pyhyyden edessäsi. Varjele avioliittoani ja perhettäni kaikelta pahalta. Kätke meidät kalliin veresi suojaan. Opeta meitä rakastamaan niin kuin Sinä rakastat, pyytämään ja antamaan anteeksi sekä palvelemaan toisiamme Rakkaudessa. Aamen.
Kommentit