PÄÄSIÄISVIIKON KOETTELEMUKSISTA VOITTOON
( Pääsiäissaarna Kyröskosken päiväkeskuksessa su 21.4.2019 )
Pääsiäisviikko
alkaa palmusunnuntaista, kun Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin.
Siitä Jeesusta koskevat tapahtumat jatkuivat opetuslasten jalkojen pesulla, sitten yhteysaterialla
yläsalissa, missä Jeesus asetti ehtoollisen muistokseen.
Tämän jälkeen alkaa
piina: Jeesus taistelee Getsemanen puutarhassa, hikoilee verta ja pyytää,
jos
mahdollista, että Isä ottaisi häneltä sen maljan pois. Hän alistaa kuitenkin itsensä Jumalan
tahtoon, ja saa vahvistusta enkeliltä.
Tämän
jälkeen Jeesus vangitaan, tuomitaan ja lyödään hirvittävällä tavalla ristille
ryöväreiden keskelle.
Viikko on
täynnä tapahtumia. Kun on tullut Jumalan aika, asiat alkavat tapahtumaan
hyvinkin nopealla tahdilla. Ihmiset, etenkin Jeesuksen seuraajat, ovat hyvin
ymmällään.
Mitä täällä tapahtuu?Ja, kun
Jeesus kuolee ja haudataan, tuntuu että kaikki on menetetty. Opetuslapset pakenevat hiljaisuuteen
suremaan.
Mutta me
tiedämme, loppuhuipennus on edessä.
Hauta on tyhjä ja naiset saavat ensimmäisenä nähdä sekä kuulla tämän
Ilouutisen viedäkseen sen myös muille: JEESUS ON YLÖSNOUSSUT JA ELÄÄ!
ENSIMMÄINEN PÄÄSIÄINEN
Tiesitkö,
että juutalainen kansa Israelissa oli viettänyt pääsiäistä jo paljon aikaisemmin.
Juhla ei ollut uusi keksintö siinä
mielessä. Pääsiäistä vietettiin Egyptin
orjuudesta vapautumisen muistoksi. Jumalan tuomiot astuivat Egyptissä toteen. Kaikki egyptiläiset esikoiset
eläimistä ihmisiin surmattiin. Kuoleman
enkeli löi heidät kuoliaiksi. Ainoastaan
ne pelastuivat, joiden ovien pihtipieliin oli sivelty puhtaan uhrilampaan
verta. ( 2 Moos. 12:1- )
Jeesus on
uhrattu meidän edestämme. Jumala antoi meille täydellisen uhrin puolestamme.
PÄÄSIÄISEN OPETTAVAT ASKELEET
Mitä muuta
pääsiäisviikon tapahtumat nostavat mieliimme ja opettavat meille?
# Jeesus osoitti palvelijan mielenlaadun
pesemällä opetuslasten jalat astuessaan sisälle Jumalan suunnitelmaan:
Joh. 13:
12 Kun hän
siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut
aterialle, sanoi hän heille: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt?
13 Te
puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä
olen.
14 Jos siis
minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin
velvolliset pesemään toistenne jalat.
15 Sillä
minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille
tehnyt.
16
Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi
eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.
17 Jos te
tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette.
# Jumala on
kutsunut opetuslapsensa palvelemaan toinen toistaan. Kukaan ei ole toista suurempi. Me olemme kaikki yhtä ja Isän lapsia. Jeesus
on esikoinen ylösnousseista. Me
seuraamme Häntä.
# Tärkeää on
se, mikä on Jumalan tahto ja suunnitelma.
Siihen sisälle pääseminen on joskus vaikeaa ja työlästä, joudumme
käymään taistelumme sen edessä. Jokaisen
usko koetellaan. Vasta koeteltu usko ja luottamus Jumalaan on taipuisa Hänen
edessään. Olemme nähneet niin monta
kertaa sen, että joku on aloittanut jotakin, mutta sitten luopunut uskostaan
tai ajautunut tehtävässään haaksirikkoon.
On kysyttävä silloin tuo kysymys; oliko hänen uskonsa koeteltu
kärsimyksissä ja kiusauksissa? Usein
saamme vastaukseksi EI OLLUT.
Dan. 12:10
Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät
jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset
ymmärtävät.
#
Pääsiäsviikko opetettaa mielestäni myös sen, että sitten kun Jumalan kello
alkaa käydä viimeisiä lyöntejään, asiat tapahtuvat huimalla vauhdilla. Näinhän se on kaikessa. Kun aika on, olemmeko
me valmiina? Mitä vaan Jumala tekeekin,
se tapahtuu ajallaan ja Hänen aikataulunsa mukaan. Meidän tulee pysyä mukana voittaaksemme
yhdessä Hänen kanssaan. Tähän liittyen
muutama kysymys, mitä toivon meidän pohtivan tykönämme? Kysymyksiä, joiden
äärellä olen itsekin:
Mikä on aikamme nyt?
- Koko seurakunnan aika
Jeesuksen ylösnousemuksesta ja apostoleista lähtien on ollut Lopun aikaa. Kun opetuslapset kysyivät Jeesukselta erityisiä
merkkejä, mitkä totetutuvat ennen Hänen takaisintuloaan, sitä kun seurakunta
otetaan Kotiin, antoi Jeesus heille nämä vastaukseksi:
- 1.
Luuk. 21:
8 Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee
minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää
menkö heidän perässään.
-
9
Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö. Sillä näitten
täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti."
-
10
Sitten hän sanoi heille: "Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta
valtakuntaa vastaan,
-
11
ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja
taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.
2. Apt. 2:17 'Ja on tapahtuva
viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan
päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä
näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.18 Ja myös palvelijaini
ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he
ennustavat.19 Ja minä annan näkyä
ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla lmaan päällä, verta ja tulta ja
savupatsaita.20 Aurinko muuttuu
pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen.21 Ja on tapahtuva, että
jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'
Me olemme
nähneet näitä kaikkia merkkejä jo ympärillämme. Mikään niistä ei ole
tuntematon. Verikuut ovat viimeiset
merkit taivaalla. Ja, me tiedämme, kuinka jokainen joka seuraa Herraa, voi palvella Häntä, sekä miehet että naiset. Yhteys, mikä särkyi paratiisissa, on saatettu yhdeksi jälleen.
Näitä
merkkejä lukemalla me ymmärrämme, että
aika on loppumassa. Olen vakuuttunut,
että kaikki tapahtuu lopulta nopeasti, nopeammin kuin luulemmekaan. Meitä kehotetaan olemaan rohkeita ja
liikkeellä Hänen nimessään, ei missään nimessä luovuttamaan ja antamaan
itseämme virran vietäväksi. Jos me luovutamme
nyt, olemme kaikkia ihmisiä surkuteltavimpia.
Me emme elä tätä aikaa, vaan tulevaa varten! Tämä on Jeesuksen ylösnousemuksen
sanoma ihan jokaiselle.
1. Kor.
15:19
Jos olemme
panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme
kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
Rukoilethan kanssani: Kiitos, Jeesus, että olet antanut minulle Sinun Henkesi ja vyöttänyt minut voimallasi. Sinä et jättänyt opetuslapsiasi yksin. Älä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi, vaan täytä minut länsäolollasi joka hetki. Anna minulle se mielenlaatu, joka Sinulla oli, kun palvelit Isää.
Kiitos, että puhdistat verelläsi kaikesta synnistä ja parannat kaikki sairauteni; saan uskoa ja luottaa siihen tänään. Sinuun laitan kaiken toivoni. Anna minun pysyä hereillä ja palvella sinua loppuun saakka. Ota minut Sinun luoksesi, kun aikani maan päällä loppuu. Kiitos ja kunnia kuuluu yksin Sinulle, Jeesus! Aamen.
Kommentit