TULE KAUNOKAISENI, JA NOUSE!
Eilen sain kirjoitettavakseni siitä suuresta salaisuudesta, mikä on ollut kätkettynä
Kristuksessa aina meidän päiviimme saakka. Salaisuus, joka löytyy
Uusi Adam eli Jeesus tuli ja asetti ihmisen uudelleen Jumalan eteen vanhurskautettuna ja
Efe.kirjeen 5.luvusta apostoli Paavalin kirjoittamana. Siinä meille kerrotaan
seurakunnan ja Jeesuksen, mutta myös avioliiton ja kumppanuuden merkityksestä
pyhitysprosessissamme.
Tänä aamuna heräsin Raamatun Laulujen laulun luvun 1 jakeeseen:
4 Vedä minut mukaasi, rientäkäämme! Kuningas on tuonut minut kammioihinsa.Me riemuitsemme ja iloitsemme sinusta, me ylistämme sinun rakkauttasi enemmän kuin viiniä; syystä he sinua rakastavat. |
Kerroin siitä, että seurakuntaa valmistetaan suurta Messiaan tuloa ja ylösottoa varten.
Olemme siis merkittävän historiallisen tapahtuman ovella, aivan kynnyksellä.
Niinkuin Kristus yhdessä Isän kanssa valmisti pelastuksen, niin mies yhdessä naisen kanssa valmistautuu osallistumaan hääaterialle taivaassa.
Mies, oletko vetämässä sisartasi/vaimoasi niinkuin Laulujen laulussa kerrotaan
mukaasi Kuninkaan kammioihin? Vain Jumalalta sydämiimme laskettu
pyyteetön rakkaus voi toimia dynaamisesti tämän tavoitteen eteen.
Laul. l. 2:4 |
Hän on vienyt minut viinimajaan; rakkaus on hänen lippunsa minun ylläni.
|
1. Piet. 4:8 |
Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras,
sillä "rakkaus peittää syntien paljouden".
|
ALAMAISUUDESTA
Monet vetoavat alamaisuudessa siihen, että naisen tulee totella kaikessa miestään ja
mies on käskijä. On muistettava, mitä alamaisuudesta Raamattu todella opettaa.
Ensinnäkin kertaukseksi: Mies ja nainen luotiin kumppaneiksi toisilleen. Kristus on
pää ( Alkulähde, kr. Kefale´) seurakunnalle ja mies on sitä vaimolleen.
Mies luotiin ensin. Hän on lähtöisin Jumalasta. Nainen luotiin kumppaniksi.
Hänkin on lähtöisin Jumalasta, mutta myös miehestä
Hänkin on lähtöisin Jumalasta, mutta myös miehestä
( kyljestä ) otettu . Nainen synnyttää maanpäällistä
uutta elämää, siihen tarvitaan myös miestä. Molempia yhdessä. He tuottavat näin maanpäällistä uutta hedelmää.
Naisen siemen ja paholainen ovat sodassa keskenään.
1. Moos. 3:15 |
Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja
hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi,
ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."
|
pyhänä. Hän sovitti ihmiskunnan synnin. Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, kaikki
olemme " uudelleen istutettuina " Häneen. Gal. 3:28.
Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.
Tässä suhteessa toinen ei ole toistaan heikompi.
Tässä suhteessa toinen ei ole toistaan heikompi.
Room. 3:23; 2 Kor. 5:17.
Kristus osoitti alamaisuutta siinä mielessä Isälle, että toteutti tämän tahdon sovituksesta ja
uhrasi oman henkensä meidän tähtemme Golgatalla. Hän teki jotakin sellaista,
mikä oli välttämätöntä pelastuksemme eteen. He ovat kuitenkin yhtä Isän kanssa.
Poika ei ole vähempiarvoinen tai jotenkin alempi. Raamattu myös osoittaa, kuinka Hänet
Poika ei ole vähempiarvoinen tai jotenkin alempi. Raamattu myös osoittaa, kuinka Hänet
on korkealle korotettu. Hän istuu Isän oikealla puolella hallitsemassa ikuisesti!
1 Piet. 3:22.
Naisen alamaisuus tarkoittaa sitä, että nainen on valmis ottamaan sen paikan,
mikä hänelle kumppanina miehen rinnalla kuuluu.
Miehen tulee tukea ja rohkaista sisartaan tuon paikan ottamisessa ja löytämisessä!
Naisellakin on vastuunsa tässä prosessissa. Onko hän valmis vastaamaan Herransa
kutsuun; olla edustamassa Jumalaa Hänen lähettinään.
Naisellakin on vastuunsa tässä prosessissa. Onko hän valmis vastaamaan Herransa
kutsuun; olla edustamassa Jumalaa Hänen lähettinään.
Nainen on pappi miehen rinnalla. Hänet on pyhällä kutsumisella kutsuttu.
Hän on pyhä ja vanhurskas Jeesuksen uhrityön ja sovituksen kautta.
Me emme voi emmekä saa tehdä
sitä tyhjäksi. Tämä on kehoitus meille jokaiselle lukijalle tänään!
Ilmestyskirja luku 5:
Millä silmillä katselemme maailmaa; saako silmissämme siintää
tulevan maailman ihanuus ja Uuden Jerusalemin juhlinta?
Vai, katsommeko siihen alennustilaan ja toivottomuuteen, mikä
syntiinlankeemuksessa lasketutui paratiisin keskelle? Nyt
viimeistään tulee vaihtaa silmälaseja.
Ilmestyskirja luku 5:
9 ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja
avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista |
10 ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi,
ja he tulevat hallitsemaan maan päällä". |
Millä silmillä katselemme maailmaa; saako silmissämme siintää
tulevan maailman ihanuus ja Uuden Jerusalemin juhlinta?
Vai, katsommeko siihen alennustilaan ja toivottomuuteen, mikä
syntiinlankeemuksessa lasketutui paratiisin keskelle? Nyt
viimeistään tulee vaihtaa silmälaseja.
Tähän opetukseen sain herätä tänä aamuna. Ole siunattu, ystäväni!
Katja-Leena Klinga
Pastori, vapaasrk