VUOLAS JA VIRTAAVA VESI VOIMAANNUTTAA MEIDÄT

Kun ajelin perjantaina kuntoutusjaksolta Laukaasta kohti kotia, minulla oli matkassani kaksi pullollista vettä.  Kuumuus ja helle aiheuttivat sen, että ilman vettä olo olisi ollut todella tukala ja väsynyt.

Matkalla ajatukseni kulkivat Jeesukseen ja siihen, kuinka Häntä sanotaan Elävän veden lähteeksi.  Jeesuksen keskustelu naisen kanssa Sykarin kaivolla löytyy Joh. 4.10 -

j. 14: “ Mutta, joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään”

Israelin kansa oli käyttänyt vettä mm.juomauhrina puhdistautuakseen synneistään.  Jo luomisesta lähtien vedellä on ollut suuri merkitys -  Raamatun alkulehdillä kerrotaan,kuinka Jumalan Henki liikkui alussa vetten päällä.

1 Moos.1:6.

Jeesus kantoi kertakaikkisesti meidän syntimme ristinpuulle ja sovitti meidät Isän Jumalan kanssa.  Hän itse tuli uhriksi puolestamme. Hänen sovituksensa on riittävä puhdistamaan meidät. Joh. 3:16. Vettä ei puhdistautumiseen synnistä tarvita.

Johannes Kastaja kastoi vedellä.  Jeesus kastoi Pyhällä Hengellä. Pyhä Henki on nyt täällä.  Kun Pyhä Henki otetaan maan päältä pois, tilanne muuttuu mustaakin mustemmaksi.  Nyt vielä on armon aika.

Mutta palaan vesi-teemaan;  Tarvitsin tuota raikasta vettä ajaessani kotiin.  Tarvitsen myös jotakin voimaannuttavaa selviytyäkseni kotiin, minkä Jeesus on minulle valmistanut.  Jeesus sanoi olevansa Elävä vesi, mutta mitä muuta Hän sanoi olevansa? Jeesus on vedenjakaja.

 

  1. Jeesus sanoi olevansa Tie

Joh. 14:6

Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.


Päässäni oli selkeä reitti Laukaasta Ikaalisiin ja navigaattori oli oppaani. Tulomatkalla poikkesin hieman reitiltä, käydessäni vanhemmillani Vilppulassa.

Jeesus on tie, miltä meidän ei pidä poiketa, mikäli haluamme varmistua paikastamme Taivaassa.  Jeesus on navigaattorimme ja oppaamme. Puhelinnavigaattorit saattavat jäädä näyttämään joitakin vanhoja reittejä, jotka ovat jo poistuneet kartalta, elleivät sateliitit ole vielä päivittyneet. Jeesus tietää tarkalleen, mitä reittiä Hän vie meidät perille.  

 

2.  Jeesus sanoi olevansa Totuus

Mistä tiedämme totuuden?  

Joh. 17:17

Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.

Lutherkin opetti pyhityselämästä ja siitä, että Jumalan Sana, Raamattu on totuus kaikkinensa.  Raamatun sanaa ei pidä muuttaa tai jättää huomiotta. Kaikki tulee tutkia sen valossa.  Jeesus sanoi olevansa yhtä Sanan kanssa.

Me olemme vuosien saatossa kristikunnassa painottaneet evankeliointia. On tuettu varoin ja töin lähetystyötä , tehty suuriakin missioita maailmalla.  Mutta näiden rinnalla ei olisi tullut jättää valvomatta oppia. Apostoli Paavali kehotti oppilastaan Timoteusta valvomaan myös oppia, että kuulijat pelastuisivat. Sanan terä on pidettävä kirkkaana.  Jumalan Sana on miekka, joka joskus leikkaa kipeästikin.  On uskallettava julistaa synti synniksi. Miellyttämällä tätä maailmaa seurakunta astuu harhaan.  

1. Tim. 4:16

Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.

Hepr. 4:12

Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;

1. Joh. 3:21

Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan.

 

3.  Jeesus on Elämä

Odottaessamme Jeesuksen paluuta meidän tulee muistaa, että Jeesus on Elämä.  Me emme voi lakata kulkemasta eteenpäin, vaan meidän tulee elää Hänessä. Hän on vuolas ja virtaava vesi, ei seisova. Elämä on tässä ja nyt; Kristus on läsnä seurakuntansa keskellä. Kun Pyhä Henki otetaan pois, silloin on myöhäistä enää rakentaa seurakuntaa.  Seurakunnan aika on nyt. Me olemme syntyneet tätä aikaa varten, sinä ja minä. Elätkö sinä, vai oletko nukuksissa ja kuollut? Kannatko hedelmää Kristukselle? Vesi seisoessaan menettää raikkautensa.

Sielujemme vihollinen on tullut tappamaan ja tuhoamaan. Jeesus on tullut,että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys. Muistetaan tämä; Ollaan elämän puolella! Jeesus on vedenjakaja.  Hän on ainut nimi tälle maailmalle, joka on annettu pelastuaksemme.  Muuta ei ole.

 

 Ap. t. 2:21 :Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'

Ap. t. 4:12

Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

Jumalan Sanan perustalle rakennettu rakennus kestää. Kaikki muu tulee sortumaan.

Me voimme olla kutsuttuja sisältäpäin, emme ajettuja ulkoapäin. Hän on se, joka vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen, että Jumalan hyvä tahto voi toteutua maailmassa.

Fil. 2:

5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,

6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,

7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;

8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.

9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,

10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,

11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;

13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.

14 Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä,

15 että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa,

16 tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.

Katja-Leena Klinga

Kommentit

Suositut tekstit