VIHAMIEHEN KOHTAAMINEN
Sananlaskut 2:
6 Sillä Herra antaa viisautta, hänen suustansa lähtee tieto ja taito.
| ||||||
7 Oikeamielisille hänellä on tallella pelastus, kilpi nuhteettomasti vaeltaville,
| ||||||
8 niin että hän suojaa oikeuden polut ja varjelee hurskaittensa tien.
| ||||||
9 Silloin ymmärrät vanhurskauden ja oikeuden ja vilpittömyyden-hyvyyden tien kaiken;
| ||||||
10 sillä viisaus tulee sydämeesi, ja tieto tulee sielullesi suloiseksi,
| ||||||
11 taidollisuus on sinua varjeleva ja ymmärrys suojeleva sinut.
( Vuoden -92 käännös käyttää taidollisuus sanan tilalla ´malttia `).
Elämme aikoja, jolloin ihmiset ovat usein hukassa ja etsivät keinoja selviytymiseen. Nyt tapahtuneiden ikävien tapahtumien jälkeen, etenkin sosiaalisessa mediassa, kaivattaisiin enemmän malttia sanoihin kaikessa siinä, mikä on nostanut ikäviä tunteita pintaan. On pelkoa, surua, katkeruutta ja vihaa.
Jumala tahtoo rientää omiensa avuksi. Hän tahtoo olla meille Isä, jonka turviin me saamme juosta. Voimme vuodattaa kaikki tunteemme Hänelle.
Viha lietsoo vain lisää vihaa. Presidenttimmekin kehotti ihmisiä malttamaan mielensä. Terrorismin ja kaiken väkivallan tarkoitus on saada ihmiset riehaantumaan entistä enemmän. Tarkoitus on saada kaikki pois tolaltaan ja kääntymään toisiaan vastaan. Järjestelmiä murretaan ja yhteisöllisyyttä kitketään pois. Tähän ansaan ei saisi mennä.
KUKA OIKEASTI ON VIHAMIEHEMME? KUKA ON TÄMÄN KAIKEN HÄMMENNYKSEN TAKANA?
Me emme saa odottaa liikaa ihmisiltä. Kaikki ihmiset ovat erehtyväisiä ja me petymme toinen toisiimme. Onko olemassa ketään, johon me voimme täysin luottaa?
Psalmi 118:
Meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan, ei ketään ihmistä vastaan. Me käymme jatkuvaa taistelua itse pimeyden ruhtinasta ja hänen langenneita joukkojaan vastaan. Efe. 6: 12. Se on nähtävä tämän maailman
järjestyksen takana. Se on väliaikaisesti hänelle uskottu. Pimeyden voimat kokoavat joukkojaan ja hajottavat kaikkea, mikä on luomassa järjestystä ja rauhaa maailmassa. Nämä voimat ovat tulleet tappamaan ja tuhoamaan. ( Joh. 10:10 ).
TÄSSÄ NE KEINOT, JOILLA MEIDÄT YRITETÄÄN NUJERTAA
1. ONKO JUMALA TODELLA SANONUT NIIN?
Vihollinen murtaa kaikki auktoriteetit. Me lähdemme pois Jumalan Sanan auktoriteetin alta,
emmekä alistu muidenkaan meille annettujen auktoriteettien alle. Kunnioituksemme niitä kohtaan murenee.
Efe. 5:
|
Kommentit