SANANEN RAKKAUDESTA JA AVIOLIITOSTA
Mietin tänä aamuna rakkautta ja avioliittoa. Lehdetkin kirjoittelevat paljon näistä aiheista. Juuri luin artikkelin pitkän parisuhteen salaisuudesta. Siihen liittyy ylä- ja alamäkiä. Useimmat pitkässä liitossa olleet ovat kertoneet, että ilman rakentavaa riitaa suhde tuskin olisi pysynyt koossa. Miksi? Siksi, että kahden erilaisen ihmisen erilaiset tarpeet tarvitsevat tilaa ja molempien särmiä hiotaan. Ilman tätä hioutumista nämä tarpeet jäävät kohtaamatta ja usein käy niin, että toinen suhteessa on alistuja ja toinen alistaja.
Sananl. 27:17 |
Rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä.
|
Joskus puhutaan salamarakastumisesta. Onko se mahdollista? Tunteen tasolla ehkä kyllä, mutta
minä väitän, että todellisesta rakkaudesta voidaan puhua vasta, kun tuntee toisen ihmisen. Vasta silloin uskaltaa luottaen rakastaa. Nuorena rukoilin aina: " Herra, anna minulle uskollinen ja luotettava kumppani ". Se oli parisuhteen kannalta tärkein rukoukseni.
Tänä aamuna miettiessäni omaa kolmikymmenvuotista avioliittoani ( vietämme viikon päästä hääpäiväämme ), silmiini nostettiin kuva korkeasta monikerroksisesta talosta. Se kuvaa avioliittoamme. Ylin kerros oli avonainen ja valkoiseksi kalkittu. Ja Jumala puhui henkeeni:
" Katto on poissa, sillä vielä on vara rakentaa. Ja Minä itse laskin perustuksen liitollenne, enkö asettaisi sille katonkin" ?
Lapissa Jouluna 2016
Mutta sitten mietin, miksi ylin kerros on niin tyhjä...kunnes ymmärsin, että sinne pitäisi nyt nostaa alakerroksista sitä kaikkea, mitä yhdessä olemme koonneet yhteisen matkamme aikana. Kun aamullla käännyin mieheni puoleen, esitin hänelle kysymyksen: " Mistä sinä unelmoit, mitä sinä vielä haluat liitoltamme"? Meillä on vielä yhdessä mahdollisuus tehdä liittorakennuksemme yläkerrasta sellainen kuin sen molemmat haluamme olevan.
ON TULLUT AIKA KALUSTAA SE OMAKSEMME; SAADA SE NÄYTTÄMÄÄN KALUSTETULTA JA KAUNIILTA. JEESUS ON VALKAISSUT SEINÄT PUOLESTAMME JA ME SAAMME RAKENTAA SIITÄ MIELEISEMME.
Minulle mieluinen rakentaminen on Jumalan tahdossa tapahtuvaa. HÄN ON HYVÄ; NIIN ÄÄRETTÖMÄN HYVÄ. Jumala tahtoo omilleen vain parasta. Hän on sellainen Isä. Hän rakentaa meille iankaikkista asumusta luonaan taivaassa. Kaikkein onnellisin olen elämässäni ollut silloin, kun olen kutsumukseni keskipisteessä. Kerran se oli siinä, kun sain pidellä sylissäni ihania lapsiamme, jotka meille uskottiin. Kasvatimme heidät rakkaudella ja olen kiitollinen jokaisesta. Heidät on luovutettu Taivaallisen Isän suunnitelmaan, ja he jokainen ovat osa iankaikkista elämäämme taivaassa. Se on jotain niin mahtavaa!
NYT ON UUDEN AIKA; PESÄ ON TYHJÄ JA ON AIKA NOUSTA YLEMMÄLLE TASOLLE AVIOLIITTOMME ASUMUKSESSA. MITÄ JÄNNITTÄVÄÄ SE TUOKAAN ETEEMME... 30 vuotta takana, Herra yksin tietää, paljonko on jäljellä. Hänessä me olemme, elämme ja hengitämme. Siinä on kaikki.
Katja-Leena
|
Kommentit