NAISENA VAPAAKIRKOSSA

Minusta kirkkokunnassamme on pystytty melko hienosti rintarinnan tekemään työtä, naiset ja miehet.  Kun vertaa moniin muihin kristillisiin kirkkoihin ja yhteisöihin, sanoisin että meille menee aika hyvin.  Ystäväni Päivi Vainion lopputyö teologisessa opistossamme osoitti mielestäni sen, kuinka muutos missä tahansa on oma prosessinsa ja ottaa aikansa.  Se on luonnollista. Olemme alttiita muutosvastarinnalle.  

Joskus vuosia sitten kirjoitin äänenkannattajassamme siitä, kuinka naiskysymys ei ole syntikysymys. Olen yhä samaa mieltä.  Ei ole syntiä syntyä naiseksi, eikä toteuttaa hengellistä kutsuaan naiseudestaan käsin.  Emme ole voineet valita sukupuoltamme syntyessämme.  Me voimme kuitenkin valita, kuinka toteutamme kutsuamme.  Todellista nöyryyttä on olla toisten palvelija.  Siihen jokainen on kutsuttu, olipa mies tai nainen.  Suurimmat kengät ovat edelleen pienimmän jalassa. Näin Jeesuskin opetti.

Jeesus nosti pienen lapsen opetuslastensa eteen ja kehotti tulemaan tämänkaltaiseksi.  Tästä näkökulmasta katsoen mekin kykenemme näkemään paremmin Jumalan mahdollisuudet, luottamaan Häneen ja antamaan toinen toisillemme mahdollisuuden elää todeksi Hänen antamaa kutsuaan.  Opettajani Pentti Rantanen sanoi aikoinaan viisaasti: ” Jokainen lapsi on täysivaltainen Kristuksen ruumiin jäsen".

Alussa epäilin itsekin omaa kutsumustani.  Nyt en enää epäile, sillä minä tunnen Hänet, joka minut kutsui.  Hän on täydellinen. Hänessä ei ole miestä eikä naista.  Hän kantaa minun heikkouteni ja kykenee saattamaan minut kerran täydelliseksi edessään.  Loppuen lopuksi Jumala on viemässä jokaista omaansa täydellistä ykseyttä kohti.  Tätä vastaan on oikeastaan turha pyristellä.    

Efe. 1:9-10: Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli nähnyt hyväksi tehdä

ja joka oli määräajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä. Ehkäpä joku ajattelee, että näen asiat liian laaja-alaisesti.  Asiat pitäisi pilkkoa pienempiin osiin.  On nähtävä tietyt järjestykset, mitkä ovat nähtävissä jo luomisessa jne.   Ajattelen, että olemme kuitenkin menossa eteenpäin.; Onhan itse Sanakin dynaaminen, jatkuvasti liikkeellä ja meitä eheyttävä.    Kristuksessa on tulevaisuutemme ja toivomme.  Eivätkö apostolitkin neuvoneet katsomaan näkymättömiä, ei näitä ajallisia niinkään?  Siitä näkökulmasta katsottuna minä näen, että ykseys on tuleva päämäärämme Hänessä.  Vai, olenko kenties väärässä?  Jos tämä miehen ja naisen ykseys saa toteutua avioliitossa, se voi toteutua myös kaikkialla Kristuksen ruumiissa. Tätä meidän tulisi enemmänkin työstää kuin sitä, ovatko naiset kelvollisia opettamaan.

(  Efe. 5: 25-32 ).

Katja-Leena Klinga