HÄNEN OKSIENSA KANTAMINA - TURVASSA

Joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut".1. Piet. 2:24 (KR33/38)

"  Näin viime yönä kuin muistutuksena unen, missä joukko poikalapsia kiipeili suuren puun oksilla ja pudottautuivat sieltä maahan lumihankeen.  Jotkut pojat alkoivat uhkarohkeiksi ja pudottautuivat maahan usean kymmenen metrin korkeudesta.  Onneksi alla oli valkea hanki.  Katselimme mieheni kanssa menoa kauhuissamme ja totesimme, että yksikin niskoille putoaminen ja peli olisi sen pojan osalta pelattu" ...

Meidät on oksastettu Kristukseen eli siihen jaloon öljypuuhun, josta tämän päivän teksti meille kertoo: "  Hän kuoli ristinpuulla, että me saisimme elää  ".  


Uni jäi askarruttamaan mieltäni.  Me saatamme joskus elää uhkarohkeasti, olettaa että voimme Jeesukseen turvautuen ottaa elämässämme riskejä.  Mitä ne riskit ovat?  Me saatamme hypätä asioihin, jotka ovat vaarallisia ja jopa kuolettavia meidän kannaltamme.  Ja ainakin, jos emme hyppää johonkin sellaiseen, missä on puhtautta ja pitävyyttä ( valk. lumi ), me olemme todella suuressa vaarassa!  

Kannattaa katsoa, mistä hyppää ja mihin hyppää.  Kuinka vahvistuneita minä ja sinä olemme Hänessä?  Onko meillä juuret, kuinka syvällä Hänen Sanassaan ja Hänen tuntemisessaan? Kristus kallion sanotaan kestävän, mutta se edellyttää myös meiltä ihmisiltä sitä, että olemme rakentaneet tälle kalliolle tukevan asumuksen.  Jos asumuksemme horjuu, voimme tehdä virhehyppyjä tuntemattomaan. 

Jeesus antoi meille seurakunnan, jonka turvissa voimme kasvaa ja ankkuroida elämämme Häneen yhä tukevammin.  Tässä ajassa seurakunta edustaa Häntä itseään.  Hän on seurakunnan pää.  Se haastaa meitä kasvuun ja pyhitykseen.  Sana sanoo, että ilman pyhitystä, ei kukaan voi nähdä Herraa.  





" Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa ": 
 Hepr.12:14.

Sain kehoituksen kirjoittaa tämän juuri sinulle tänään.  Älä ota riskejä, ellet ole varma että olet tukevasti kiinni tuossa Öljypuussa eli Jeesuksessa.  Aika, missä elämme, on todella paha.  Saatanalle on annettu enää vähän aikaa ja sen se yrittää käyttää mahdollisimman tehokkaasti.  Jokainen " pudonnut ja loukkaantunut "on helppoa saalista hänelle.  


Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. ( 1 Piet. 5 : 8 ).


Rukoile tänään kanssani tämä rukous:  " Herra, opeta minua käyttämään päiväni oikein. 
 Opeta minua kiinnittämään sydämeni yhä lujemmin Sinuun, etten horju sinne tänne.  
Anna minun ponnistaa elämässäni sinne, missä tiedän selviäväni yhdessä Sinun kanssasi.  
Varjele joutumasta eroon Sinusta ja siitä suunnitelmasta, joka Sinulla on elämääni
 varten ".  Aamen.  


Katja-Leena Klinga






Kommentit

Suositut tekstit